Yhdistyksille harkitaan lupaa mopokorttikoulutukseen
Kuva: YLE
Yhdistykset ja järjestöt ovat saamassa luvan mopokorttiopetukseen. Teoria- ja käsittelyopetus tulisi pakolliseksi osaksi mopokortin hankintaa vuodenvaihteessa. Uudistus tekisi yhdistyksistä autokoulujen kilpailijoita.
Liikenne- ja viestintäministeriö valmistelee parhaillaan ajokorttiuudistusta, jonka tarkoituksena on parantaa nuorten liikennekäyttäytymistä. Ylimääräisten ajotuntien lisäksi autokoulujen opetussuunnitelmaan on ehdotettu muun muassa tunnekoulutusta ja itsearviointia, kuten oppimispäiväkirjan tekoa.
Muutoksia on tulossa myös mopokortin hankintaan. Ministeriön tavoitteena on saada teoria- ja ajo-opetus korttivaatimuksiin jo ensi vuoden alusta. Opetusta voisivat järjestää paitsi autokoulut, myös erilaiset järjestöt.
Liikenneneuvos Anneli Tanttu on ollut mukana valmistelemassa esitystä.
- Se edellyttää sitä, että järjestöllä on yksi liikennekoulutuksen omaava henkilö listoillaan. Mieleen tulee ensimmäisenä Mannerheimin lastensuojeluliitto, ja jotkut 4H-yhdistykset, jotka muutenkin nuorten kanssa touhuavat, Tanttu kertoo.
Asenteet opitaan muualla kuin autokoulussa
Autokoulu Green Driversissa työskentelevä liikenneopettaja Sami Aalto ei pelkää mopokorttikilpailun kiristymistä.
- Kortti on varmasti enemmän kaikkien ulottuvilla, kaikki jotka sen haluaa, pystyy sen hankkimaan ehkä pienemmillä kustannuksilla, Aalto arvelee.
- Mutta jos se johtaa siihen, että opetus on epäpätevää ja epäammattimaista, niin silloin se ei ole varmastikaan hyvä asia, hän jatkaa.
Aallon mukaan liikennekäyttäytymistä parantavat uudistukset ovat tervetulleita, vaikka oppilailla on ajamisen malli usein jo ennen ensimmäistä ajotuntia. Jos vanhemmat unohtavat turvavyön tai rikkovat nopeusrajoituksia kotitiellä, ei nuorikaan näe siinä mitään väärää.
- Oppilaat ovat kuitenkin loppupeleissä aika vähän aikaa täällä meidän kanssa ja 18-vuotias on oppinut ne asenteet jo kotoa aika voimakkaasti. Asenteiden korjaaminen tässä lyhyessä ajassa tuntuu joskus aika haastavalta, Aalto kertoo.
YLE Uutiset / Anne-Pauliina Rytkönen