Ornamo palkitsi ikäihmisten kalusteita
Sisustusarkkitehti Susan Elo
Kuva: YLE
Teollisuustaiteen Liitto Ornamo on myöntänyt 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi tunnustuksia ja stipendejä yhteensä 60 000 euron edestä. Pääpalkinnon sai sisustusarkkitehti Susan Elo.
Ornamon pääsuunnittelupalkinnon Ornamo Design Awardin arvo on 20 000 euroa. Palkinnon saaja, sisustusarkkitehti Susan Elon tarkoituksena on toteuttaa kotona asuville vanhuksille tarkoitettu ekologinen kalustemallisto, johon liittyy myös koko joukko palveluja.
Palkinnon perusteluissa Elon luonnosta pidetään konkreettisena vaihtoehtona laitoshoidolle.
- Olin siitä iloisesti yllättynyt, koska tämä aihe on mun mielestä tärkeä meille suomalaisille. Se ei ole vain mun aihe vaan minun mielestäni meidän pitäisi yhdessä tehdä jotain tämän asian eteen, kertoo Susan Elo.
Palkintoraadin mukaan Elon suunnitelma on selkeä liikeidea, josta voi parhaimillaan tulla menestyvä vientituote.
- Näen myös, että sillä on todella suuri potentiaali ja kansainväliset mahdollisuudet, sanoo Elo.
Ornamo Design Awardin saajan valitsi talousalan vaikuttaja, vuorineuvos Pekka Paasikivi.
Ornamo myönsi pääpalkinnon lisäksi myös useita pienempiä tunnustuksia. 5 000 euron stipendit saivat muun muassa teollinen muotoilija Vesa Jääskö, opettaja Anna-Mari Vierikko, vaatesuunnittelija Saara Lepokorpi ja tekstiilitaiteilija Outi Martikainen.
Ornamo-säätiön tarkoituksena on tukea ja edistää liiton jäsenten työtä ja tehdä sitä tunnetuksi.
YLE Uutiset