yle.fi


Olet tässä

Ikäihmisiä houkutellaan sosiaaliseen mediaan

julkaistu 5.10.2011 klo 19:30, päivitetty 6.10.2011 klo 11:51
Aaro Peuraniemi tietokoneensa ääressä.

Espoolainen Aaro Peuraniemi on käyttänyt Facebookia jo usean vuoden ajan.

Kuva: YLE

Ikäihmisiä houkutellaan sosiaalisen median käyttäjiksi. Teknologian tutkimuskeskus suunnitelee vanhuksille sopivaa facebookin tapaista yhteisöpalvelua.

Espoossa asuvan Aaro Peuraniemen nuoruudessa melkein kaikki oli hitaampaa kuin nykään. Lapin kansaa luettiin kerran viikossa ja yhtä rakkauskirjettä odotettiin päiväkaupalla. Vaikka ajat ovat muuttuneet, 83-vuotias ei ole pudonnut tietoyhteiskunnan vauhdista. Facebookissakin mies on ollut jo vuosien ajan.

- Aluksi olin hiukan vastahakoinen sosiaalisen median suhteen, mutta sitten iski sellainen tunne, että ei saa jäädä jälkeen. En halunnut, että toiset hiihtävät edelle, Peuraniemi sanoo.

Kunnallispolitiikassa vaikuttaneella aktiivisella järjestömiehellä on Facebook-kavereita komeat 1800. Oikeasti yhteyttä tulee pidettyä muutaman kymmenen sisäpiiriläisen kanssa.

- Ne ovat semmoisia ihmisiä, jotka eivät heti rupea pommittamaan, että mitäs sä vanha ukko täällä pyörit. Nostan joka aamu sivulleni kiinnostavan artikkelin jostakin verkkolehdestä, ja siitä keskustelu lähtee liikkeelle.

Harmaahapset mukaan sosiaaliseen mediaan

Hyvin harva kahdeksankymppinen on Peuraniemen veroinen haka sosiaalisen median kanssa. Teknologian tutkimuskeskuksessa VTT:ssä pohditaankin, miten ikäihmiset saataisiin helpommin mukaan yhteisöpalveluihin.

- Esimerkiksi Facebook, joka on tunnetuin näistä sosiaalisen median ympäristöistä, on käytettävyydeltään aika heikko ikääntyneen ihmisen kannalta, sanoo VTT:n erikoistutkija Tuula Petäkoski-Hult.

VTT:ssä suunnitellaan vanhuksille tarkoitetuttua helppokäyttöistä yhteisöpalvelua yhteistyössä italialalaisten ja slovenialaisten kumppaneiden kanssa. Kokeilukäyttöön tarkoitettua palvelua testataan käyttäjien kanssa Italiassa ja Suomessa.

- Tarkoitus on selvittää, millä tavalla ikäihmiset voisivat hyödyntää sosiaalista mediaa omassa arjessaan. Lähtökohtana on tietenkin ihmisten oma kiinnostus internetin palveluihin. Pitää muistaa, että moni vanhus ei lainkaan halukas käyttämään internetiä saati viettämään aikaa yhteisöpalveluissa.

Sotaveteraanit kohtaavat Facebookissa

Aaro Peuraniemi myöntää, että ikätovereihin törmää netissä hyvin harvoin. Joskus kohtaamiset ovat sitäkin lämpimämpiä.

- Joku Lapin sodassa taistellut saattaa ottaa yhteyttä ja kertoa, että hänkin oli siellä. Siinä sitten todetaan, että paska paikkahan se oli, kun kaikki meni, Peuraniemi sanoo veitikka silmäkulmassa.

Pitkäaikainen internetin käyttäjä arvelee, että netin sosiaaliset kontaktit voisivat tuoda iloa monen muunkin vanhuksen elämään.

- Ihan sellainen arkinen yhteydenpito. Onnitellaan syntymäpäivästä, toivotetaan kaikkea hyvää. Osalle riittää sekin, että toivotetaan hyvää huomenta.

YLE Uutiset / Tuukka Lukinmaa

Jatka tästä