Kotimainen siika käy yhä kehnosti kaupaksi
Uudenmaan ammattikalastajat kärsivät edelleen siian pyyntiin liittyvistä vääristä mielikuvista. WWF Suomi käynnisti keväällä kampanjan, jossa kehotettiin välttämään uhanalaista vaellussiikaa. Kuluttajien mielissä kaikki siiat joutuivat kiellettyjen listalle.
Paikallisia kalastajia edustavan Etelä-Suomen kalatalousryhmän projektipäällikkö Esko Taanilan mukaan kyseistä vaellussiikaa ei juurikaan Suomenlahdella ole. Silti kampanja on johtanut kaikkien siikojen kysynnän romahtamiseen.
Taanilan mukaan tavalliset kuluttajat eivät ymmärrä uhanalaisen vaellussiian ja esimerkiksi istutettujen tai kasvatettujen siikojen eroa, vaan luulevat, että kaikkia siikoja pitää välttää.
Maa- ja metsätalousministeriö, WWF ja eri ammattikalastajien järjestöt neuvottelivat asiasta kesäkuun alussa ja pääsivät yhteisymmärrykseen siitä, että kotimaista siikaa saa suosia. Uhanalainen vaellussiika on kuitenkin edelleen kiellettyjen listalla.
Silti osa kuluttajista ja kauppiaista epäröi edelleen paikallisten kalastajien siian ostamista, kertoo Taanila.
- Nyt alkaa pikkuhiljaa kuluttajat ja kauppiaat ymmärtää, että siikaa voi ja pitäisikin ostaa ja kuluttaa enemmän, mutta hintataso on pudonnut ja kysyntä on pienempää. Toivotaan, että syksyyn mennessä tilanne korjautuu.
Taanila kertoo, että monien kalastajien vuotuisista tuloista kolmannes tulee siian myynnistä.
- Tämä on taloudellisesti aika iso rasite kalastajille ja kun tämä on virheellistä tietoa, niin kukas tämän nyt sitten korvaa, se on vielä ihan avoin kysymys, Taanila kysyy.
Esko Taanila toivoisi WWF:n korjaavan tilannetta aktiivisemmalla tiedottamisella.
Tuoreimmat aiheesta: Helsinki
Liuottimen määrä Mätäjoessa vähentynyt
Helsingin kaupungin ympäristökeskus on ottanut vesistönäytteitä päivittäin. Näytteitä on otettu sekä purosta että Iso-Huopalahdelta, jonne Mätäjoki laskee.
Helsinki City Runin reitti oli alimittainen - "Asia on aiheuttanut mielipahaa"
Helsinki City Runin reitti on todettu Suomen Urheiluliiton (SUL) toteuttamassa selvityksessä alimittaiseksi. Valtaosa juoksijoista on juossut reittiä, joka on ollut 446 metriä alle puolimaratonin pituuden.
Taskuvarkaat "rahastavat" ratikoissa Helsingissä
Alkuvuoden aikana rahapusseja on viety jo satoja. Lompakko häviää liukkaasti raitiovaunussa.
Helsingin poliisille miljoonalasku pelkistä kuljetuksista
Erilaiset kuljetustehtävät ovat Helsingin poliisin suurin yksittäinen rahareikä. Pelkkiin kuljetuksiin kuluu yli kaksi miljoonaa euroa vuodessa. Summa selittyy suurilla oikeudenkäynneillä.
Lukiovertailun kärjessä tutut nimet - katso miten oma lukiosi pärjäsi
Tämän vuoden kolme parasta lukiota löytyvät vertailun mukaan Helsingistä ja Espoosta.
Ennätyksellinen lottopotti yhdelle perheelle Porvooseen
Kaikkien aikojen ennätyspotti, 12,7 miljoonaa euroa, jakaantui isovanhempien ja lapsenlapsen perheen kesken.
Espoon räjäytysonnettomuudesta pitkä liuta syytteitä
Espoon Matinkylässä kesällä 2012 tapahtuneesta räjäytysonnettomuudesta on nostettu tukku syytteitä useille henkilöille. Syytenimikkeinä ovat muun muassa törkeä yleisvaaran tuottamus ja törkeä ruumiinvamman tuottamus.
Poliisi kuskaa juoppoja lähes viidellä miljoonalla eurolla vuodessa - katso miten rahat kuluvat
Poliisipartioilla kuluu entistä enemmän aikaa yhden tehtävän hoitamiseen, selviää poliisin Radio Suomen Ajantasa-ohjelmalle luovuttamista tiedoista. Lisäksi erilaisiin kuljetustehtäviin kuluu poliiseilta vuodessa tuhansia vuorokausia työaikaa.
Siltatyöt hankaloittavat liikennettä Lauttasaaressa
Lauttasaaressa peruskorjataan tänä kesänä kolme siltaa: Katajaharjuntien silta, Maamonlahdentien silta ja Telkänkujan silta. Korjaustyöt vaikuttavat liikenteeseen juhannuksen jälkeen.
Älä luota opasteisiin - voit jäädä ilman lippua lähijunassa
Flirt-junien lipunmyynnin ongelmat aiheuttavat närää lähiliikenteessä. Uusien Flirt-junien lipunmyyntivaunut eivät pysähdy laitureilla lipunmyyntiä ilmaisevien keltaisten kylttien kohdalle. Matkustajilta on peritty tarkastusmaksuja.
