Perämeri |

Kotimaisuus hiipumassa matkamuistomyynnissä

Halpa tuontitavara menee tällä hetkellä enemmän kaupaksi turisteille.

Lappituote Oy toimitusjohtaja Eero Himanen.
Omavalmisteisista tuotteista lapinlakit ovat halutuimpia. Kuva: Heidi Hannukainen / Yle

Kemiläinen Lappituote Oy on valmistanut ja myynyt enimmäkseen Lappi-aiheisia matkamuistoja jo yli 20 vuotta. Toimitusjohtaja Eero Himanen on nähnyt alan ja kuluttajien ostotottumusten muutoksen.

- Aiemmin omavalmisteiset tuotteet, esimerkiksi lapinnuket ja poronkarvapeikot olivat ylivoimaisesti suurin tuoteryhmä. Nykyään tuontitavara kasvattaa osuuttaan - kaikki niin sanottu tingelintangeli, Lappituote Oy:n toimitusjohtaja Eero Himanen kertoo.

Matkamuistoksi ostetaan halpatavaraa

Himasen mukaan matkustavaisten ostokäyttäytyminen on muuttunut - nykyisin matkamuistoiksi ostetaan ennen kaikkea pieniä ja edullisia tavaroita. Taustalla on myös yleinen talouden taantuma, Himanen arvioi.

- Ihmiset kuitenkin haluavat matkustaa, mutta ostokäyttäytyminen on muuttunut. Ostetaan pientä ja halpaa kuten magneetteja, pehmoleluja ja tarroja, Himanen listaa.

Lappituotteen valikoimassa on puolet kotimaisia ja puolet tuontitavaraa.

- Tilanne on ollut sama hyvin pitkään. Puolet on tuontitavaraa Kiinasta ja puolet omavalmisteisia. Meillä on omaa tuotantoa ja teetämme tuotteita myös paikallisilla alihankkijoilla.

Ostetaan pientä ja halpaa kuten magneetteja, pehmoleluja ja tarroja.

- Eero Himanen

Myymäläverkostoa halutaan laajentaa

Lappituotteen bisneksen tärkeä osa on matkamuistojen tukkukauppa, mutta yrityksellä on myös omaa vähittäismyyntiä Rovaniemellä, Levillä, Ranualla ja Ivalossa. Toimitusjohtaja Eero Himasen mukaan vähittäismyyntiverkostoa on tarkoitus jatkossa laajentaa.

- Liikevaihto on pysynyt suurin piirtein samoissa, vaikka tukkukaupan myynti onkin hieman laskenut. Yritysostoilla ja uusilla tuoteryhmillä olemme jonkin verran pystyneet paikkaamaan tilannetta.

Vilkkaimpina aikoina tavaraa lähtee Kemin matkamuistotehtaalta monta pakettiautollista päivässä. Himasen mukaan kesän jälkeen Lappituotteessa odotellaankin jo ruskaa ja joulusesonkia.

Kommentoi aihetta

(1 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.

Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Inarilainen

Ilmoita asiattomasta kommentista

Miten niin "nykyään tuontitavara..."! 30 v on myyty Made in kingkongia matkamuistoina. Tai jotakin sinnepäin. Kuten kuvassa oleva "lapinlakki". Tämä on ikuisuuskysymys. Inarissa on Sámi Duodji Shop, josta saa taatusti oikeita käsitöitä, mutta hinnat ovat luonnollisesti eri luokkaa kuin matkamuistoilla ja ehkäpä oikeat käsityöt eivät ole tarpeeksi pling-pling. Eihän näiden ostamisesta voi pelkästään turistia syyttää: sitä ostetaan, mitä on tarjolla.

Tuoreimmat aiheesta: Perämeri

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä