Kotimajoitus apuna raviviikonloppuna
Mikkelin seudun majoituskapasiteetti on koetuksella ensi viikonvaihteessa. Kuninkuusravit ja St Michel-ajo houkuttelevat kaupunkiin kymmeniätuhansia vieraita. Kotimajoituksesta on ollut suuri apu vuodepaikkojen haalimisessa.
Raviviikonlopun järjestelyihin on löytynyt mukavasti talkookäsipareja. Myös majoitustiloja on etsitty ravikansalle jo vuoden päivät.
Raha ei ole ainoa syy
Kerrostalokolmio Mikkelin keskustassa on yksi kotimajoitusvaihtoehto ravitapahtuman ajaksi. Asuntoaan vuokralle ensi kertaa tarjoavalla on mielessä muutakin kuin rahan ansaitseminen.
- Kuninkuusravien ja St Michelin tuoma positiivinen julkisuus ja turismi on mun mielestä Mikkelille tosi hyvä asia, niin miksi ei sitten auttaisi omalta osaltaan majoituskapasiteetin lisäämisessä, sanoo asunnon omistaja Johanna Suutari.
Viime viikkoina vilkasta
Heinäkuun superviikonloppuun toi mutkia matkaan majoituksesta vastanneen yrityksen konkurssi runsaat puoli vuotta sitten. Majoituksesta on sen jälkeen vastannut konkurssiyrityksen yhteistyökumppani.
Kotimajoittajia alettiin aktivoida viime syksynä. Koti- ja mökkimajoituspaikkoja on tarjolla kymmenittäin.
- Kyllä se ihan suht hyvin on ottanut tulta. Tietysti nyt tässä ihan viimeisinä viikkoina varsinkin on tullut paljon tarjolle kotimajoituskohteita ja varmaan moni Kuninkuusravien vieras majoittuu jonkun kodissa, arvelee ravien projektijohtaja Tuula Pihkala.
Itsekin voisi vuokrata
Haluttuja ovat olleet pienet asunnot Mikkelin keskustassa ja myös omakotitalot. Johanna Suutarisen asunnosta oli tiistaihin mennessä tullut yksi kysely, mutta hän ei uskaltanut ottaa kahdentoista hengen polttariporukkaa viikonlopun viettoon.
Itse hän olisi valmis vuokraamaan jonkun toisen asunnon.
- Jos itse menisi johonkin kaupunkiin lomalle ja majoittuisi jonkun toisen henkilön kotona, niin kyllä se varmaan olisi ihan miellyttävä vaihtoehto myös. Olisi eri tavalla oma rauha kuin jos asuisi hotellissa, Johanna Suutari pohtii.
Kotimajoitus yleistyy
Mikkelissä kotimajoitus on vielä varsin uutta. Kuninkuusravien projektijohtaja uskoo, että kotimajoitus yleistyy tulevaisuudessa.
- Mikkelissä tullaan jatkossakin järjestämään suuria tapahtumia eri asioiden ympärillä ja kyllä kotimajoitus on ihan varteenotettava vaihtoehto, Tuula Pihkala uskoo.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Kolme nuorta loukkaantui mopokolarissa Lahdessa
Mopon 16-vuotias kuljettaja ja kyydissä istunut poika loukkasivat jalkansa törmättyään henkilöauton kylkeen. Auton matkustaja loukkasi olkapäänsä.
Naisten Kymppi täyttää 30 vuotta
Helsingissä juostaan samalla Tyttöjen Kymppi, jonka osallistumismaksusta osa menee Tyttöjen Talolle.
Mikä muuttui ananasmehujupakan jälkeen - vai muuttuiko mikään?
Suomalaisilla kauppaketjuilla olisi tutkijan mukaan paljon parannettavaa tuotannon vastuullisuudessa kehitysmaissa. Pitkien tuotantoketjujen taakse on kuitenkin lähes mahdotonta nähdä ja valvoa niitä. Kaupan omien tuotemerkkien ihmisoikeusrikkomukset paljastanutta tutkijaa odottaa oikeuskäsittely Thaimaassa.
Siivouspäivän kirpputoreissa 2 800 myyntipaikkaa
Kierrätystapahtuma laajeni 89 paikkakunnalle. Mukana oli reilut 2 800 myyntipaikkaa.
Pussy Riot netissä: Meillä ei ollut edes aikomusta esiintyä festivaaleilla
Pussy Riotin nimissä kirjoitetun tekstin mukaan ryhmä ei koskaan kerro esiintymisistään etukäteen.
Venäjä kritisoi päätöstä Tampereen-konferenssista
Tampereen kaupungin johto kielsi aiemmin Venäjän uusia arvoja käsittelevän konferenssin pitämisen pääkirjasto Metson tiloissa, ja Suomi-Venäjä -seura perui samaan konferenssiin liittyvän Stalin-tilaisuuden Lenin-museolla.
Mullanhakupaikasta löytyi kranaatteja Torniossa
Sodanaikaiset kranaatit löytyivät mullanhakupaikasta, josta on viety multaa useaan taloon Torniossa. Viranomaiset tarkastavat uusien kranaattilöytöjen mahdollisuuden kaikkien multaa noutaneiden talojen osalta.
Talvivaaran nykypäästöt vasta esinäytöstä
Talvivaaran sulfaattipäästöt ylittävät lähivuosina moninkertaisesti aiemmat, lähilammet ja -järvet suolanneet jätevesijuoksutukset. Jotta yhtiö voisi jatkaa toimintaansa, se joutuu poistamaan kaivosalueelta vuosien virheratkaisujen keräämien vesien mukana lähes 50 miljoonaa kiloa sulfaattia. Viranomaiset ratkaisevat pian, minne ja millä aikataululla suolavedet lasketaan.
Pussy Riot pelkäsi henkilöllisyyden paljastumista - ryhmä katosi ja perui esiintymiset Suomessa
Pussy Riotia lähellä olevan luotettavan tahon mukaan he ovat turvassa, festivaalijärjestäjät kertovat. Tarkkaa tietoa peruuntumisille ei ole, mutta syy näyttäisi olevan huoli turvallisuudesta ja esiintyjien henkilöllisyyden paljastumisesta. Iltapäivällä ei tiedetty, ovatko kadonneet enää Suomessa.
Pirkanmaalla kaksi samanlaista nokkakolaria - loukkaantuneita kahdeksan, viisi vakavasti
Pirkanmaalla on sattunut lauantaina kaksi liki identtistä nokkakolaria. Yhteensä kahdeksan ihmistä on loukkaantunut, joista toisessa onnettomuudessa viisi vakavasti.
