Kotipuutarhoilla avoimet ovet
Valtakunnallisessa Kotipuutarha-tapahtumassa on Pohjois-Suomesta mukana kaksi puutarhaa. Tornionlaakson Taimitarha sekä Aila Koskisen ja Vilho Auniolan puutarha avaavat porttinsa vierailijoille lauantaina.
Kotipuutarhurit voivat hakea ideoita ja vinkkejä puutarhanhoitoon kahdesta torniolaisesta paratiisista lauantaina. Tornionlaakson Taimitarha ja Villen kartano avaavat ovensa mielellään puutarhaihmisille.
- Puutarhan ystävien kanssa kuulumme samaan heimoon, eli puutarhapörröihin. Otamme vieralijat ilomielin vastaan ja esittelemme paratiisiamme, mainitsee Vilho Auniola.
- Vähän nolottaa päästää vieraita omaan puutarhaan, kun siellä saattaa rikkaruohoja töhöttää, mutta ilomielin jaamme tietoutta puutarhan hoidosta ja kasveista, naureskelee Tornionlaakson Taimitarhan Silja Kroschel.
Omenapuita ja sommitelmia
Tornionlaakson Taimitarhassa vierailijoita odottaa monenmoista nähtävää. Taimitarhan kotipuutarhassa on väri- ja muotosommitelmia joista Silja Kroschel toivoo muidenkin poimivan ideoita pihoilleen.
- Kotipuutarhamme on ikuinen projekti, jota pyritään pitämään myös eräänlaisena näytepuutarhana asiakkaille. Siellä esimerkiksi näkee miten eri kasvit leviävät ja missä tietyt kasvit viihtyvät, Kroschell kertoo.
Taimitarhan omenapuut ovat olleet suosittuja asiakkaiden keskuudessa. Perheyritys kasvattaa pääasiassa venäläisiä lajikkeita, jotka menestyvät hyvin pohjoisissakin olosuhteissa. Valikoimista löytyy myös muita alueella viihtyviä lajikkeita.
- Keväällä kävi kittilästä eräs herra, jolla on useita venäläistä perua olevia omenapuita. Hän oli saanut sadoksi 40 kiloa omenoita ja kyseli mitä tehdä niillä, mutta en osannut neuvoa niin suuren sadon kanssa, Kroschel kertoo hymyillen.
Ruusutarha ja karu maisema tasapainossa
Villen kartano kutsuu vierailijat nauttimaan Kukkolankosken pauhusta ja useista ruusulajikkeista. Puutarhasta löytyy noin 300 lajiketta, joista Vilho Auniola nostaa ruusunsa suosikiksi.
- Ruusut taitavat olla meille ne rakkaimmat kukat. Kun on kilpailtu valtakunnallisissa puutarhakilpailuissa, niin ruusujen perusteella ollaan pitkälti menestytty niissä, valottaa Auniola.
Villen kartanon pihapiiristä löytyy useita vanhoja hirsirakennuksia, joista jokaisella on oma tarinansa. Osa on kotitilalta tuotuja ja osa rakennettu vanhan kotipihan mukaisiksi. Savusauna ja kota luvataan pitää avoinna lauantain vierailijoille.
- Kodassa lämpiää tervastulet ja kahvitkin siellä tarjoillaan. Savusauna lämpiää ainakin mallin vuoksi. Siellä käyvät voivat sitten pulahtaa vilpoisaan Kukkolankoskeen saunan päälle, Auniola tuumaa.
Tuoreimmat aiheesta: Perämeri
Suhangon kaivoshanketta esiteltiin Tervolassa
Kiinnostuneet kokoontuivat kuulolle Tervolassa, jossa kerrottiin lähimaastoon suunnitellun kaivostoiminnan vaikutuksista.
Kemin eteläpuolella vaivannut putkirikko on korjattu
Kemin eteläisissä osissa vedenjakelu toimii jälleen normaalisti.
Nuorten työttömyys paheni Lapissa
Nuoria on aiempaa enemmän ilman töitä Lapissa. Lapin Ely-keskuksen mukaan alle 25-vuotiaita lappilaisia oli viime kuun lopussa työttömänä vajaat 1700, mikä on liki viidennes enemmän kuin vuotta aiemmin.
Uppotukkien nosto jatkunee Kemijoella
Alakemijoen kalastusalueen isännöitsijä Eero Yliniemen mielestä uppopuiden nosto ei saa kaatua rahapulaan.
Ylitornion hallintojohtajaksi haluavia runsaasti
Ylitornion hallintojohtajan paikka on kiinnostanut hakijoita. Virkaa haki kaikkiaan 23 henkilöä.
Kataisen ajatus omista työvoimakonttoreista naapurimaissa ei saa tukea viranomaisilta
Pääministeri Jyrki Katainen heitti torstaina ilmaan ajatuksen Suomen omista työvoimakonttoreista Pohjois-Ruotsissa ja Pohjois-Norjassa. Lapin Ely-keskuksesta vastataan, että nykypäivänä tärkeämpää on verkostoituminen ja tiedon välittäminen kuin yksittäiset konttorit.
Lasten lintuviikolla tarkkaillaan kuin salapoliisi
Kouluja, päiväkoteja ja muita lapsiryhmiä kannustetaan lintuharrastuksen pariin meneillään olevan Lasten lintuviikon aikana.
Lisää lammastyövoimaa Kemiin
Lampaiden laidunnus on helppo ja halpa tapa hoitaa umpeenkasvavia ja rehevöityviä ranta- ja saarialueita.
Sähköt räpsyvät vielä viikonvaihteessa
Maanantain ja tiistain välisenä yönä Kemissä ja Simossa oli kytkentätöistä johtuvia lyhyitä sähkökatkoksia.
Tuulivoimapuistohanke etenee Tervolassa
TuuliWatti Oy on rakentamassa kolme tuulivoimayksikköä käsittävän tuulivoimapuiston Tervolan Löylyvaaraan.
