Kotirata on hevosmiesten näytön paikka
Ylistaron Mäki-Pohdon raviradalla oli heinäkuussa 1991 ensimmäiset Joutopäiväravit. Tulevana sunnuntaina ravataan jälleen.
Ylistarossa on ravattu jo vuodesta 1879. Ensimmäiset ravit vedettiin jäällä 12 osanottajan voimin. Ylistaron Hevosjalostusyhdistyksen puheenjohtaja Oiva Latvala kertoo, että aikoinaan ajamaan pääsi kuka tahansa.
- Nykyään pitää olla ajokortit ja lisenssit, sekä hevoset täytyy olla rokotettuja ja vakuutettuja. Kilpailu on ammattimaistunut täysin, Latvala tietää.
Vuodesta 1991 on ravit järjestetty Mäki-Pohdon raviradalla Joutopäiväraveina. Heinäkuun ensimmäisenä sunnuntaina ajettavissa raveissa julkaistaan paikallisen raviyhdistyksen 100-vuotisjuhlahistoriikki, jonka on kirjoittanut Juhani Matela.
Lähes parikymmenvuotinen ravirata on hyvässä kunnossa tulevia kilpailuja varten. Joutopäiväraveihin odotetaan lähes sataa ravuria.
Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa
Työt jatkuvat Seinäjoki-Oulu radalla
Seinäjoki-Oulu ratahankkeessa vuosi 2012 on työntäyteinen. Työt ovat jo hyvässä vaiheessa, mutta myös tulevana kesänä ratatyöt vaikuttavat jonkin verran junaliikenteeseen.
Ruokaperunan istutus täydessä vauhdissa
Syys- ja talviperunan istutus on päässyt tällä viikolla täyteen vauhtiin. Istutuksia on hidastanut viileä kevät. Samasta syystä myöskään paikkallista varhaisperunaa ei kannata odotella juhannuspöytään.
Hirvet harhailevat Vaasan moottoritiellä
Poliisi kehottaa autoilijoita Vaasan moottoritiellä lähiviikkoina varovaisuuteen. Emon karkottamat vuoden ikäiset hirvivasat ovat Vaasan moottoritiellä jokavuotinen ilmiö. Hirviä on eksynyt myös kaupungin keskustaan.
Suupohjan radalla juhlitaan
Suupohjan rata täyttää 100 vuotta. Aikoinaan Suupohjan radalla kulki myös henkilöliikennettä. Nykyään liikenne on pelkästään tavarankuljetusta, mutta juhlapäivän kunniaksi radalla kuljetetaan museojunalla matkustajia.
Ilmajoen kunta pitää Yli-Lauroselan museon auki
Museovirasto sulki talomuseon, mutta nyt kunta lähtee ainakin kesän ajaksi vetämään toimintaa. Museo on auki kesäkuusta elokuuhun. Ilmajoella on perustettu työryhmä miettimään museon tulevaisuutta.
Seinäjoen itäisen ohikulkutien yleissuunnitelmalle lainvoima
Korkein hallinto-oikeus on hylännyt Seinäjoen itäisen ohikulkutien yleissuunnitelman hyväksymispäätöksestä tehdyt valitukset. Tiesuunnitelma lähtee seuraavaksi lausuntokierrokselle kuntiin.
Valmistuvia muistetaan tänään
Monissa oppilaitoksissa vietetään tänään valmistujaispäivää. Maisterit saavat todistuksensa ja myös alueen ammattikorkeakouluissa juhlitaan tutkintonsa suorittaneita. Seinäjoen ja Vaasan AMK:sta valmistuneiden nimet löytyvät myös täältä!
Alisuorittanut VPS ryhdistäytyi HJK:n kustannuksella
Steven Morrisseyn maali riitti VPS:lle yllätysvoittoon kotiottelussa mestari-HJK:ta vastaan. Helsinkiläisten viiden ottelun mittainen voittoputki katkesi.
Kaapeli-tv pimeni kymmenissä tuhansissa kodeissa Pohjanmaalla
Anvian kaapeliverkko pimeni suurelta osin päivällä eri puolilla pohjalaisaluetta. Ongelma kosketti laajimmillaan lähes puolta Anvian kaapeliverkon asiakaista, eli yli 33 000 taloutta.
Saarakkala: Puoluetuki ja nuorisojärjestötuki uudistettava
Perussuomalaisten Vesa-Matti Saarakkala vaatii, että puoluetuki uudistetaan eduskuntavaalien äänimäärään perustuvaksi. Myös poliittisten nuorisojärjestöjen valtiolta saama tuki on sidottava puolueiden vaalikannatukseen perustuvaksi.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.