Kotkan ympärivuotinen saaristoliikenne siirtymässä Kuusiseen
Kotka suunnittelee ympärivuotisen yhteysalusliikenteen siirtämistä Sapokasta Kuusisen satamaan. Saaristoliikenne vaatisi Kuusisen teiden kunnostamista ja parkkipaikan laajentamista.
Kotka aikoo siirtää ympärivuotisen yhteysalusliikenteen Kuusisen satamaan. Vuonna 2014 tuleva uusi yhteysalus ei mahdu nykyiseen venesatamaan Sapokkaan, joten saaristoliikenne aiotaan siirtää Kuusiseen.
Kaupungin yhteyspäällikön Matti Erävalan mukaan saaristoliikenteen aloittaminen Kuusisen satamasta vaatisi alueen kunnostamista, koska tiet ovat huonossa kunnossa.
Kesäaikainen tuuriliikenne jäisi edelleen Sapokkaan.
Kehitysyhtiö Cursor ja Kotkan kaupunki ovat anoneet työ- ja elinkeinoministeriöltä rahaa suunnitteilla olevaan hankkeeseen, jossa varmistettaisiin saaristoliikenteen jatkuminen sen jälkeen, kun puolustusvoimat lähtee Kirkonmaalta.
Tähän asti puolustusvoimat on hoitanut osan saaristoliikenteen kuljetuksista. Kuljetukset loppuvat, kun Kotkan Rannikkopataljoona lopettaa toimintansa vuoden 2013 lopussa.
Tarkoituksena on myös kehittää uutta toimintaa Kotkan edustalla sijaitseviin Kirkonmaan ja Rankin saariin. Vaihtoehtoina on ollut kehittää matkailutoimintaa tai rakentaa saariin tuulivoimaloita.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Ultraäänitutkimus varmisti Kuopion vanhojen puiden kunnon
Arboristi Teppo Suoranta tarkastaa 70 puun kunnon Kuopiossa. Snellmanin puistossa hän mittaa puita ultraäänellä ja mikroporauksella. Kaupungissa on kiistelty siitä, ovatko puistojen vanhat puut vaarallisen lahoja.
Suurlähettiläs vei Suomen kiitokset Jemenin presidentille
Presidentti Niinistön lähettämässä kirjeessä kiitetään presidentti Hadia henkilökohtaisesti ja Jemenin viranomaisia yleisesti avusta suomalaispariskunnan sieppauksen ratkeamisessa.
Langaton opas tekee Hattulan Lepaasta älypuiston
Hattulassa Lepaan opistoalueella vieraileva voi avata älypuhelimellaan paikallisen verkon, josta löytyy tarinoita ja tietoa historiallisesti rikkaasta Lepaan alueesta. Vain taivas on rajana, uhkuvat sovelluksen kehittäjät tulevaisuuden mahdollisuuksia.
Dosentti Bäckman syyttää Tampereen kaupunkia syrjinnästä
Dosentti Johan Bäckman on tehnyt Pirkanmaan poliisille tutkintapyynnön Tampereen kaupungin toimista. Venäjän uudet arvot -konferenssin pitäminen pääkirjasto Metsossa kiellettiin. Suomi-Venäjä -seura peruutti myös konferenssiin liittyvän Stalin-tilaisuuden Lenin-museolla.
"Haaveena olisi jäädä Thaimaahan"
Thaimaan Hua Hin on Pattayan ohella suomalaiseläkeläisten suosikkipaikkoja Thaimaassa. Hua Hinin Suomi-seuran arvion mukaan yli puoli vuotta paikassa oleskelevia eläkeläisiä on 300-400. Määrä on kasvanut vuosi vuodelta.
Pietarsaaren lukiokiista lähtöruutuun
Vieläkään ei tiedetä, missä suomenkieliset lukiolaiset aloittavat koulunsa syksyllä. Poliitikkojen valta- ja kielitaistelun aiheuttama epävarmuus haittaa koulutyötä. Ratkaisua haetaan torstaina.
Talvivaaran jätevesi muuttui oranssiksi - juoksutus keskeytetty
Talvivaara joutui keskeyttämään etelän suunnan jätevesijuoksutuksen tänään. Häiriö raudansaostuksessa muutti jäteveden värin oranssiksi kilometrien matkalta.
Poliisi epäilee rikosta Mätäjoen myrkkyvuodossa
Helsingin poliisi on aloittanut tutkinnan Helsingin Mätäjoessa maanantaina havaitusta liuotinvuodosta.
Ajankohtaisen kakkosen 3D-tulostettu ase lähtee Lontoon tiedemuseoon
Ajankohtaisen kakkosen testaaman 3D-pistoolin jäänteet lähtevät lontoolaisen tiedemuseon näyttelyyn. Eduskunnassa asetesti herätti ristiriitaisia tunteita.
Osuuskaupan edustajisto houkuttaa kuntapoliitikkoja
Kymmenet valtuutetut tavoittelevat paikkaa Kymen Seudun Osuuskaupan edustajistossa. Haminalaiset ehdokkaat uskovat, että ristiriitatilanteita tulee eteen aniharvoin.
