Savo |

Kotoutumiskoulututus tuo kielitaitoa ja ystäviä

Ari Amedi, 23, muutti Suomeen reilut neljä vuotta sitten Kurdistanista, Pohjois-Irakista. Nyt miehellä on takanaan ensimmäinen oikea suomen kielen kurssi, joka on osa Savon ammatti- ja aikuisopiston maahanmuuttajien kotoutumiskoulutusta.

Ari Amedi.
Ari Amedi aikoo jäädä Suomeen pysyvästi. Kuva: YLE / Markku Malinen

Nykyisin Juankosken Muuruvedellä asuvan Ari Amedin siteet Suomeen ovat nykyisin hyvin vahvat. Hänellä on suomalainen vaimo, joten mies on jäämässä maahan pysyvästi.

- Aluksi olin töissä pitseriassa Hangossa. Kun menin naimisiin, mietin että jään tänne ja rupean opiskelemaan. Nyt olen opiskellut Savon ammatti- ja aikuisopiston maahanmuuttajakoulutuksessa 10 kuukautta. Nyt olen aloittanut taksikurssin, Amedi kertoo hyvällä Suomen kielellä.

- Parasta kurssilla on ollut, että opimme lukemaan ja kirjoittamaan paremmin. Kyllä tämä parantaa elämänlaatua, Amedi sanoo.

"Kyllä minä pärjään"

Amedi arvelee, että hän pärjää suomen kielellä jo hyvin tai ainakin "siinä ja siinä."

- Kyllä minä pärjään kun menen kauppaan tai ihan mihin vaan.

Ari Amedi kertoo, että alussa sopeutumista häiritsi eniten kylmä sää. Kun Irakissa lämmintä saattoi olla 50 astetta, Suomessa oli pahimmillaan lähes 40 astetta pakkasta. Myös tutustuminen suomalaisiin on Amedin mukaan vaikeaa.

- Jos et tunne suomalaisia, he ovat usein todella ujoja. Mutta jos tunnet heidät hyvin, sitten he ovatkin jo tosi hyviä ystäviä.

Kielitaitoa ja ystäviä

Savon ammatti- aikuisopiston Kuopion yksikössä aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksia järjestetään vuosittain 4 - 5 ja opiskelijoita on yhteensä satakunta. Pääpaino on Suomen kielen oppimisessa, kertoo opettaja Hannele Mutanen.

- Opetellaan myös arjen taitoja, eli miten esimerkiksi kaupassa asioidaan. Kursseja tarjotaan nyt aika hyvin tarpeen mukaisesti. Enää monenkaan ei tarvitse odottaa useita kuukausia, että he pääsisivät suomen kielen kurssille, Mutanen sanoo.

Mutanen uskoo, että kotoutumiskurssista on opiskelijoille valtava hyöty. Suomen kielen oppimisen ohella esimerkiksi sosiaalinen verkosto kasvaa.

- Yhtäkkiä he saavat 20 uutta ystävää, joihin voi aina tarvittaessa ottaa yhteyttä. Se on tosi hieno asia, Mutanen sanoo.

Lähteet:
YLE Savo / Markku Malinen

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Savo

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä