Koukunmaan pomput vaikeita virolaiskuskille
Suomen MM-rallia ajetaan torstaina Kärkölässä. Kylässä on jo rallikansaa ja -kuskeja.
MM-ralli näkyy Kärkölässä. Liikenteenjakajaan on viritetty ruutulippukoristeet ja huoltoasemalla tankkaa ralliväkeä. Kunnanjohtaja Seppo Huldén on mielissään, että kunnassa ajetaan MM-rallia, mutta sanoo innostuksesta puhumisen olevan liioittelua.
- Ehkä lievää kiinnostusta on ilmassa, hän toppuuttelee.
Koukunmaan ek:n varteen on merkattu yleisöalueita ja välillä ohi suhahtaa nuotitusta tekevä ralliauto. Huoltoasemalta tavoitetaan virolainen, toista kertaa Suomen MM-rallissa kilpaileva Sander Pärn. Viime vuonna Pärn sijoittui kartturinsa Ken Järveojan kanssa N4-luokkansa yhdeksänsiksi.
Täällä on vaikeampi ajaa kuin Virossa.
- Suomen tiet ovat nopeita ja niillä on paljon pomppuja. Virossa ei ole niin paljon tällaisia teitä, joissa on mäkiä. Täällä on vaikeampi ajaa kuin Virossa, kertoo Pärn. Hän tekee nuotitukset kolmena rallia edeltävänä päivänä.
Pärnin mielestä Suomen MM-ralli on vaikea ja pitkä. Tavoitteena on ajaa ralli läpi, nopeammin ja paremmin kuin viime vuonna. Virolaispari kilpailee numerolla 55. Auto on Subaru Impreza.
Tuoreimmat aiheesta: Lahti
Poliisi: Bussikuskia hakattiin nyrkillä kesken ajon
Päijät-Hämeen poliisi tutkii Lahdessa sattunutta tapausta pahoinpitelynä ja liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Stadt Bern on Lahden perinnepelakuu
Punaisia pelargonioita istutetaan aina kesäisin Lahden kaupungintalon puistoon. Stadt Bern -lajikkeen punainen väri sointuu kaupungin vaakunan väreihin. Kukka kestää myös hyvin sateita.
Drockila nuorten syrjäytymisestä: Emme voi ummistaa silmiämme
Supersiskot-kampanjan nettitukipalvelulle on riittänyt kysyntää. Jatkossa Supersiskot aikovat tehdä paljon muutakin suomalaisten tyttöjen hyväksi, Drockila uskoo.
Etupenkillä istunut kuoli rajussa törmäyksessä valaisinpylvääseen – kuski puhalsi 2,5 promillea
Kärkölässä Päijät-Hämeessä sattui kuolonkolari lauantain vastaisena yönä.
Lahtelaiskoulussa maisteltiin roskakaloja
Roskakaloille etsitään tilaa ruokapöydästä. Hoitokalastuksen seurauksena syntyy kalasaalista joka päätyy useimmiten rehuksi tai kompostiin. Lahden Kärpäsen koulussa oppilaat pääsivät maistelemaan särkeä ja lahnaa.
Myymäläpäällikkö kavalsi liki 200 kännykkää
Suuren kännykkäkaupan oma myymäläpäällikkö varasti liikkeestä rahaa ja kännyköitä Lahdessa. Selitys oli, että "herran pelossa" muissa liikkeissä on vääristelty hävikkilukemia.
Kolmen ällän ylioppilas soittaa ensimmäisenä mamille
Anniina Ala-Seppälä kirjoitti Lahden Lyseosta tänä keväänä kolme ällää ja muutamat E:t päälle. SM-uimari lähtee elokuussa opiskelemaan Yhdysvaltoihin.
Likaviemärin maineessa ollut Porvoonjoki elpyy
Kalalajien kirjo on kasvanut ja esimerkiksi lohikaloja on aiempaa enemmän. Maatalouden ja yhdyskuntien aiheuttamaa kuormitusta pitäisi silti vähentää.
Luhdalla huono alkuvuosi
Vaatteiden kysyntä Suomessa on vähentynyt huomattavasti. Esimerkiksi L-Fashion Groupilla on ollut vaikea alkuvuosi, eikä voimakkaaseen vaatemyynnin kasvuun tänä vuonna uskota.
Heinolan kaupunginhallituksen johtoon toinen voimanainen
Viime kuntavaalien ääniharava Raili Hildén syrjäyttää demareista potkut saaneen Hannele Rämön Heinolan kaupunginhallituksen puheenjohtajana. Maanantaina Heinolan valtuuston on määrä antaa potkut istuvalle kaupunginhallitukselle ja nimetä sen jälkeen uusi hallitus. Hildén on Heinolan työväenyhdistyksen johtokunnan ehdokas hallituksen ykköspaikalle.
