Lahti |

Koukussa matoihin

Eero Mäki on vuoden 2009 vapaa-ajankalastaja. Hän on osallistunut yli 20-vuoden ajan onginnan SM-kisoihin, vienyt nuorille ja lapsille onginnan ilosanomaa vuosikausia sekä ollut mukana lukuisilla Erämessuilla ja kalamarkkinoilla. Hän todella tuntee onget ja madot.

Nami! Näistä kalat pitävät. Rehtejä suomalaisia matoja kotimaan mullasta Eeron kämmenellä Kuva: YLe / Tapani Ripatti

- Syötti on puolet ja onkilaite puolet ja sitten on se taito osata laittaa syötti oikeaan syvyyteen ja oikeaan paikkaan - vastaa Eero Mäki, kun häneltä kysyy, mistä on hyvä kalaonni tehty.

Onkikokoisia matoja löytyy komposteista, haravointijätteistä ja lehtikasoista sekä perunapeltojen raunoilta. Järkevintä on kerätä madot koko kesän ongintaa varten jo keväällä, jolloin ruoho on lyhyttä ja madot löytyvät parhaiten. Sateen jälkeen, illan hämärtyessä madot nousevat maan pinnalle. Silloin niitä on helppo kerätä. Kaupungeissa sateen jälkeen asfaltilta voi löytyy erinomaisesti ongintaan soveltuvia savimatoja.

- Ku mä olin koulupoikana, ni pitkäsiimakalastus oli suosittua ja sinä käytettiin kastikaista. Joka kevät ensimmäisen kevätsateen jälkeen, ku ilta hämärty, laitettiin myrskylyhtyihin tulet, otettiin ämpärit käteen ja lähdettiin pellolle koko perhe keräämään kastematoja. Vuotuinen tarve oli tollaset 2000 matoa meijänki perheessä, ku oli 400 koukkua pitkässä siimassa. Yhdestä madosta tuli kaksi syöttiä. Tarvittiin siis 200 matoa yhtenä viikonloppuna ja oli 10 viikonloppua, niin se ol siinä, Eero Mäki muistelee

Matoja joka lähtöön

Nykypäivänä on vaikea löytää itse matoja, kun kaikki paikat on asfaltoitu. - Tuskin nuoret edes tuntevat kastikaista, epäilee Eero. Eipä iso kastikainen oikein edes sovi nykyisiin onkiin. Se painaa pienet kohot vedenpinnan alle, mutta onneksi on olemassa muitakin onkimatoja. - Komposteista ja märistä lehtikasoista voi löytää lehtimatoja, joiden pää on punertava ja pyrstö vaalea. Tunkiomato on tummanpunainen ja se erittää keltaista nestettä. Savimato on harmaanruskea. Eero tuntee madot.

Mato koukussa

Madosta kannattaa pätkäistä 4 - 5cm mittainen pätkä koukkuun. Se kiinnitetään päästään koukun mutkaan. Näin sen häntä jää vapaasti kiemurtelemaan. Ennen vanhaan uskottiin, että koukun päätä ei saa koskaan jättää näkyviin. Eero tyrmää moisen neuvon. Hänen mukaansa kala iskee matoon sen erittämän tuoksun vuoksi. Se ei välitä onko koukun pää paljaana vai ei. Ja kun mato on kiinni koukun mutkassa, kärjessä oleva väkänen estää matoa luikertelemasta pois.

Matoa ei kannata liottaa vedessä liian pitkään. - Kun sen häntä ei enää liiku, uusi mato koukkuun. Madon aromit ovat tuolloin liuenneet veteen, kehottaa Eero. Nykyisin on saatavilla erikoishajustettuja matoja.

Mitä kaloja ongella saa?

Eero Mäki kertoo saaneensa ongella särkiä, salakoita, suutareita, ruutanaa, toutaimia, ahvenia ja jopa haukia, ankeriaita ja kuhia. Salakkaa on pidetty ovelana kalana. Eeron mukaan moinen maine on syntynyt siitä, että onkijat ovat käyttäneet niin paksua matoa, että pienisuinen salakka ei ole kyennyt ahmaisemaan syöttiä suuhunsa, vaan yrittänyt näykkiä siitä palasia. Nykyiset ongenvavat ja siimat ovat niin vahvoja, että niillä pystyy vetelemään jopa kiloisia kaloja

- Ennen käytettiin taikinaa, kuin matoja ei löytynyt. Äitemuorin leipoma rievä oli hyvää. Siitä tehtiin palloja, muistelee Eero. Taikinapalloja voi käyttää onginnassa. Ne vaan tuppaavat katoamaan koukusta ennenkuin kalat ovat ehtineet paikalle.

Ulkomaan värjätyt tuontimadot

Suomeen tuodaan vuosittain satoja kiloja matoja. Eero ei käytännön kokemusten perusteella pidä näitä lähinnä Hollannista tai Ruotsista tuotuja, värjättyjä matoja täkäläisiä parempina. Väri ei siis ratkaise, vaan haju. Kaiken lisäksi matoja voi värjätä jauheilla itsekin.

Eeron vinkit

Tarjoile salakalle kärpäsen toukkia! Tarjoile lahnalle maissia! Katkaise koukussa olevan hännästä pätkä, madon hajut leviävät paremmin veteen. Kärpäsen toukat maistuvat kaikille kaloille.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Lahti

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä