Koukussa pornoon
Netti päälle ja tumputtamaan. Tyypillinen pornon suurkuluttaja on mies, joka surffaa tuntikaudet seksisivustoilla. Oma käsi ja tietokoneruutu vievät voiton oikeasta kumppanista ja seksi saa yliotteen koko elämästä.
Ennen katselunhalua tyydytettiin patjan alle piiloitetuilla pornolehdillä ja muutamalla filmillä. Isot pojat katselivat sellaiset virikkeet äkkiä läpi.
Sitten tuli netti, joka on pornon pohjaton kaivo. Rahaakaan ei kulu, kun itselleen voi imuroida maksutta tuntikausia materiaalia. Koukussa ollaan, kun seksi alkaa hallita kaikkea tekemistä.
- Seksi on paljon mielessä. Elämä ja ajankäyttö suunnitellaan sen mukaan. Harrastukset ja ihmissuhteet kärsivät, sanoo koulutuspäällikkö, toiminnanjohtaja Jussi Nissinen Sexpo säätiöstä.
Oletko pornoriippuvainen?
Nissisen mukaan oman koukuttumisensa asteen voi selvittää esittämällä itselleen muutaman kysymyksen ja vastaamalla niihin rehellisesti.
Käytätkö pornoon enemmän aikaa kuin olit ajatellutkaan? Onko ystäväpiirisi ruvennut supistumaan? Onko parisuhteesi kariutunut pornon takia? Iskeekö pornosivuilla käynnin jälkeen syyllisyys ja katumus? Jos pidättäydyt jonkin aikaa pornon käytöstä - kärsitkö ahdistuneesta olosta, eli vieroitusoireista?
Jos vastaat myöntävästi valtaosaan kysymyksistä, taidat olla koukussa pornoon. Pari pornoleffaa silloin tällöin ei vielä koukuta ketään. Parisuhteeseen saatetaan hakea piristystä katselemalla yhdessä seksisivustoja.
- Pitää muistaa, että seksuaalisen halukkuuden määrä vaihtelee, toisella se on voimakkaampi kuin toisella. Parisuhteessa saatetaan syyttää toista heti seksiaddiktiksi, vaikka kyse on vain halujen erosta, muistuttaa Jussi Nissinen.
Seksiriippuvaisella porno menee kaiken edelle ja ihmissuhteet kariutuvat. Itsetuntoa loukkaa, jos kumppani kohdistaa kaiken seksuaalisuutensa ja huomionsa nettisivuille.
Vaiettu tabu
Nissisen mukaan seksiriippuvaiset ovat jo nuorena löytäneet pornon, jonka käytöstä on tullut voimakas tapa.
- Tunteet ja keinot olla ihmissuhteissa eivät ole samalla tavoin kehittyneet, eli pornosta on tullut dominoiva tapa toteuttaa seksuaalisuutta.
Seksistä on tullut myös pakotie arjen ongelmissa.
- Nuorena paha olo on helpottanut hetkeksi, kun on tyydyttänyt itseään pornon avulla. Koukkuun jäänyt toimii myöhemminkin samoin, eli hakee ongelmatilanteessa helpotusta seksistä.
Seksiriippuvuus on Nissisen mukaan vielä tabu.
- Kaverit ymmärtävät, jos hakee apua päihdeongelmaan. Seksiriippuvuuden myöntäminen herättää helposti ennakkoluuloja. Kynnys avun hakemiseen on kaikkein korkein juuri pornoriippuvaisilla.
Nissinen kehottaa rohkeasti keskustelemaan ammattiauttajien kanssa. Apua voi lähteä hakemaan vaikkapa A-klinikoilta. Internetistä löytyy myös anonyymien seksiaddiktien vertaistukiryhmä.
Tuoreimmat aiheesta: Keski-Pohjanmaa
Kuiva sää lisää metsäpalovaaraa pohjalaiskunnissa
Torstaina astuu Keski-Pohjanmaalla voimaan kevään ensimmäinen metsäpalovaroitus. Pelastuslaitoksen mukaan pitkään jatkunut aurinkoinen ja sateeton sää on lisännyt metsäpalon vaaraa suuresti. Lisäksi tuulinen keli kasvattaa vaaratilanteita entisestään.
Onnelin ja Annelin satutalo kutistetaan Kannuksessa
Kesällä käynnistyvän Onneli ja Anneli -elokuvan tärkeintä kulissia rakennetaan parhaillaan Kannustalon tehtaalla. Satutalo on kutistettu 70 prosenttiin normaalitalon mitoista. Talon ulkonäkö on vielä tarkoin varjeltu salaisuus.
Tukes vaatii talotehtailta selvityksiä sähkötöistä
Tukes vaatii suurimmilta talotehtailta selvitystä sähkökaapeleiden seinäasennuksista. Messuesittelyissä on paljastunut standardien vastaisia asennuksia, jotka voivat aiheuttaa ylikuormittumista tietyissä oloissa. Säädösten mukaiset asennukset nostavat talopaketin hintaa muutamia tuhansia euroja.
Maitokolmion kiistaan ratkaisu torstaina?
Tiistaina alkanutta Maitokolmion Toholammin meijerin työkiistaa koskevat neuvottelut alkavat torstaina. Osapuolet sopivat keskiviikkoiltana, että pöytään istutaan kello kymmenen. Työnantajapuolen näkemyksen mukaan työt alkavat täydellä vahvuudella. Työntekijäpuolen mukaan työt alkavat ehdollisesti.
Maitokolmion lakossa löytyi neuvotteluhalukkuutta
Osapuolet sopivat periaatteellisesta valmiudesta istua neuvottelupöytään torstaiaamuna. Osapuolilla on näkemyseroja jopa lakossa olevien työntekijöiden määrästä.
Sisäilmaongelmat ajavat kaupunginteatterin evakkoon
Kokkolan kaupunginteatteri joutuu remonttiin terveyshaittojen takia. Huono sisäilma on aiheuttanut oireita näyttelijöille. Korvaavia tiloja haetaan Jungsborgilta.
Hyvä veli ei vieläkään kulje hameessa
Hyvä veli -verkostot ovat nykyään pääsääntöisesti myönteinen asia. Samankaltainen ajattelu - saman sukupuolen kesken - helpottaa toimintaa. Toisaalta verkoston sisällä törmäykset ovat hyvästäkin: erimielisyys rakentaa enemmän kuin samanmielisyys. Lauteilla asioita ei enää päätetä, mutta "aika mukavat vitsit" kuuluvat yhä kokousten jälkilöylyihin. Näin tiivistää pitkäaikainen hyvä veli.
Polvivamma pitää Forsellin sivussa 10-12 viikkoa
IFK Mariehamn koki kovan kolauksen, kun Petteri Forsell loukkaantui viime viikolla joukkueen harjoituksissa.
Kiusalla käynnistetylle keikallekin lähdetään tosissaan
Pelastuslaitos lähtee täydellä höyryllä liikenteeseen varsin usein turhaan. Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueella jopa neljäsosa hälytyksistä on virheellisiä. Palomiesten hyppyyttäminen on lähes poikkeuksetta tahatonta, mutta mukaan mahtuu myös kiusantekoa.
Meijerityöt jatkuvat Toholammilla
Tiistaiaamuna alkanut lakko Maitokolmion Toholammin meijerillä ei ole toistaiseksi hiljentänyt tuotantolaitoksia. Ammattiliiton mukaan lakossa on nyt kahdeksan työntekijää. Osapuolet kartoittavat valmiuksia neuvotteluihin keskiviikon aikana.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.