Koulu kielsi kännykät terveysvaikutuksiin vedoten
Ylivieskalaisessa Kiviojan koulussa kännykät ovat olleet suljettuna koulupäivän ajan vuoden alusta lähtien. Päätöksellä halutaan parantaa lasten keskittymistä tunneilla, mutta myös ehkäistä mahdollisia kännykänkäytön aiheuttamia terveysriskejä.
Koulunjohtaja Liisa Koskela kertoo, että 130 oppilaan koulussa kännykän käyttö koettiin turhaksi riesaksi oppitunneilla.
-Kännykän jatkuva vilkuilu häiritsi oppilaiden keskittymistä ja niiden avulla jopa kiusattiin toisia, kertoo Koskela.
-Toki kännykän käyttöön liittyy myös terveysriskejä, joista ei vielä tiedetä tarpeeksi. Näitä riskejä emme halunneet ottaa.
Niinpä koulussa tehtiin päätös sulkea kännykät kokonaan koulupäivän ajaksi.
- Sekä oppilaat että vanhemmat ovat ottaneet käyttökiellon vastaan todella hyvin, sanoo Koskela. Yhtään negatiivista palautetta emme ole asiasta saaneet.
Tutkija varoittaa kännykän vaaroista
Aiheeseen perehtynyt Tampereen yliopiston tutkija Mikko Ahonen kiittelee Kiviojan koulun päätöstä kieltää kännykät.
-On tiedetty jo pitkän aikaa, että kännykän radiotaajuudella liikkuva pulssimainen säteily vaikuttaa aivojen toimintaan, sanoo Ahonen.
- Monessa muussa maassa aiheesta on käyty tiukempaakin keskustelua. Esimerkiksi Ranskassa ja Venäjällä on tuotu selvästi esille, että lasten kännykänkäyttö on vakava terveysriski.
Kännykkää kannattaa käyttää maltilla
Ahonen muistuttaa, että kännykkä ei ole mikroaaltolelu. Lapsen pitäessä kännykkää korvallaan mikroaaltosäteilyn vaikutus ulottuu Ahosen mukaan jopa kaksi kertaa aikuista syvemmälle pään keskiosiin.
-Kännykät ovat tulleet jäädäkseen, mutta pitkiä puheluita olisi syytä välttää säteilyriskin vuoksi. Lapsille suosittelen enemmän tekstiviestien käyttöä, sanoo Ahonen.
-Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään terveysriskien välttämisestä vaan myös paremmasta ajanhallinnasta, huomauttaa.
Ahonen luennoi tiistaina aiheesta Kiviojan koulun vanhempainillassa.
Tuoreimmat aiheesta: Oulu
Raahessa valmistaudutaan synnytysosaston loppumiseen
Kolmekymmentä synnytysosaston työntekijää vaihtaa tehtävää.
Päärata nielee yksityismaita
Liikennevirasto lunastaa Pohjois-Pohjanmaalla yksityisiä maita jo ennen kesää raideliikenteen parannustöiden vuoksi.
Tori täyttyi mielenosoittajista
Pudasjärvellä on osoitettu tänään mieltä parempien opetustilojen puolesta. Lisäksi mielenosoittajat vaativat, että opetus keskistettäisiin yhteen paikkaan.
Äijäbaletti vaatii luovaa hulluutta
Joutsenlampi saa kyytiä varttuneemman miesporukan käsittelyssä. Liikkeen puhtaus ei ratkaise, vaan reipas asenne.
Nuori taiteilija ikonikohusta: Roisissa taiteessa ei ole mitään haitallista
Limingan taidekoulun kevätnäyttelyssä olevia Hanni Haapaniemen töitä on kritisoitu ortodoksi.net-sivustolla. Roisit kuvat ovat herättäneet tunteita ja niitä vaaditaan tuhottaviksi. Taiteilija ei itse tiedä, miten kuvat ovat sivustolle päätyneet.
Pohjois-Pohjanmaan uudet ylioppilaat
Yle Oulu kerää keskiviikon aikana nettiin Pohjois-Pohjanmaan kevään uudet ylioppilaat. Listaa päivitetään sitä mukaa kun tulokset kouluilta saapuvat.
Valiokunta vaatii yhteistä lohistrategiaa
Tavoitteena on muuttaa kansallista lohipolitiikkaa ja elvyttää Itämeren luonnonlohikannat.
Vartiukseen suunnitellaan omaa kaistaa raskaalle liikenteelle
Pohjois-Suomen rajaliikenne kasvaa kovaa vauhtia. Eniten rahaa Pohjois-Suomessa tarvittaisiin Rajajoosepin rajanylityspaikalle.
Kuntaliitto: Myös valtion palveluita kunnille
Kuntaliiton toimitusjohtajan mielestä tulevassa kuntauudistuksessa pitää pohtia myös valtion paikallispalveluitten tulevaisuutta.
Oulun poliisipäällikön paikka kiinnostanut useampia
Virkaa on hakenut tähän mennessä seitsemän henkilöä. Nykyinen poliisipäällikkö jää eläkkeelle elokuussa.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.