Lahti |

Koulu varasti pääosan Metsäkankaan tupaillassa

Lahden lähiöissä seitsemänä iltana järjestetyt yleiskaavan esittelytilaisuudet ovat ohi. Tiistaina Metsäkankaalla asukkaille pidetty "tupailta" oli seitsemäs. Metsäkankaalla pääkysymykset koskivat liikenteen lisäksi lakkautusuhan alla olevaa omaa koulua.

Muutaman kymmenen aktiivisen asukkaan joukko täytti koulun musiikkiluokan. Aluksi esille nousi liikenne ja ihmettely Lahden kehätien ja matkakeskuksen lykkääntymistä.

Ala-Okeroistentien liikenteen turvattomuus puhutti ja yksi asukkaista nimitti väylää samalla kehitysalueen rajaksi.

-Kun Okeroinen Hollolasta liitettiin aikanaan Lahteen, sen jälkeen ei ole tapahtunut mitään.

-Katuvalotkin purettiin ja loput lamput sammutettiin, manasi alueella asuva isäntämies.

Nyt tien vaikutuspiiriin tulee marketti ja liikenteessä varmasti mäjähtää, arvioi yksi huolestuneista.

Koulun lopetusuhka kirvoitti

-Miksi terve koulurakennus pitäisi muuttaa johonkin muuhun käyttöön, tivasi kodin ja koulun yhdyshenkilö Minna Pulkamo. Paikalla oli myös Pirttiharjun omakotiyhdistyksen puheenjohtaja Kari Lindström.

-Koulukysymyksiin emme pysty vastaamaan, sanoi kaupunginarkkitehti Anne Karvinen-Jussilainen. Ne kuuluvat palveluverkkotyöryhmäelle.

- No miksi Karistoon perustettiin pienelle asuinalueelle oma koulu, kuului yleisön seuraava kysymys.

-Karistosta oli erikoistarjous kun tuli oikorata, puolusteli kaupunginarkkitehti ja lupasi viedä "terveisiä" oikeille henkilöille.

Valtuutetut väistävät sähköposteja

Asukasaktiivit ovat lähettäneet myös eräille valtuutetuille sähköpostia ja kutsuneet tutustumaan kouluun, mutta turhaan.

-Sähköposteihin ei vastata, parivaljakko sanoi. Paikalla yleisön joukossa oli sosiaalidemokraattien Sirkku Hildén, joka joutuikin vanhempien "ristituleen".

Kaavoittaja odottaa sähköposteja

Tilaisuuksia on ollut kaikkiaan seitsemän. -Nyt otamme ja odotamme sitten palautetta, sanoi kaupunginarkkitehti Anne Karvinen-Jussilainen.

-Sitä voi soittaa puhelimella ja antaa netillä monesta paikasta. Metsäkankaan alueelle kaupunki toivoo lisärakentamista ja uusia asukkaita.

-Nykyiset isot 2500 neliön omakotitontit voisi jakaa ja saada siten lisäväkeä, jota kaupunkiin toivotaan.

Viranomaisten selvitysten mukaan isossa osassa omakotitaloja nuorin asukas on 75 vuotta täyttänyt, kaupunginarkkitehti Anne Karvinen-Jussilainen sanoi.

Lähteet:
YLE Lahti

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Lahti

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä