Kouluihin halutaan hätätekstiviestijärjestelmä
Opetusministeriön oppilaitosten turvallisuutta pohtinut työryhmä esittää loppuraportissaan mittavia parannusehdotuksia kouluturvallisuuteen. Kouluihin halutaan mm. ylimääräisiä poistumisteitä ja hätätekstiviestijärjestelmä.
Jokaiselle koululle tehdään riskianalyysi, jonka pohjalta turvallisuutta rakennetaan. Turvallisuustyöryhmän raportissa ehdotetaan myös konkreettisia muutoksia vaativia toimia. Suuria muutoksia on luvassa esimerkiksi ammatillisiin instituutteihin ja lukioihin.
- Koulujen käytävillä pitää tällä hetkellä olla kaksi poistumistietä. Ehdotamme, että peräkkäin olevien luokkien välille rakennettaisiin ylimääräisiä poistumisteitä Jokelan ja Kauhajoen kaltaisten tapahtumien varalle. Maan tasalla sijaitsevien luokkahuoneiden ikkunoita voitaisiin muokata sellaisiksi, että niistä pääsisi poistumaan, kertoo turvallisuustyöryhmää vetänyt ylijohtaja Sakari Karjalainen opetusministeriöstä.
Koulujen henkilökunnalle kootaan myös riskianalyysin perusteella tehty turvallisuuskansio. Kansio sisältää muun muassa poliisin laatimat ohjeet hätätilanteiden varalle.
Koulujen sisäänkäyntien lähelle ehdotetaan niin sanottua mustaa laatikkoa, joka sisältäisi kartan sekä kuvia oppilaitoksen tiloista. Hätätilanteessa poliisi ja pelastusviranomaiset saisivat nämä tiedot nopeasti paikan päällä. Myös näköyhteys koulun luokkatiloihin halutaan estää peittämällä lasiset seinät.
Korkeakouluihin hätätekstiviestijärjestelmä
Korkeakoulujen turvallisuutta pohtinut ohjausryhmä julkaisee ensi vuoden alkupuolella korkeakouluturvallisuuden käsikirjan. Siinä esitetään toimintaohjeita hätätilanteisiin. Käytännön toimeksi ehdotetaan muun muassa hätätilannetekstiviestejä. Järjestelmää on testattu Laurea-ammattikorkeakoulussa, joka toimii Helsingin seudulla.
- Hätätilanteessa, kuten tulipalon tai koulu-uhkauksen sattuessa, järjestelmä noukkii koulun järjestelmästä oppilaiden yhteystiedot. Sen jälkeen pystymme lähettämään 600 tekstiviestiä minuutissa sekä oppilaille että henkilökunnalle, jossa esimerkiksi kielletään tulemasta sisään koulurakennukseen tai poistumaan sieltä, sanoo Laurean viestintäjohtaja Päivi Korhonen.
Laurea testaa järjestelmää parhaillaan. Käyttöön se otetaan ensi vuonna.
Koulujen turvallisuutta miettineet työryhmät antavat loppuraporttinsa ensi vuoden alussa.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Teuraspuukon kylkiäisenä tuli sotalapsi
Lappu kaulaan, linja-autoon ja kohti tuntematonta. Kokkolalaisen Soini Kosken evakkotaival alkoi kuten niin monen muunkin suomalaisen sotalapsen. Ruotsissa käteen tarttui tuntematon nainen. Se oli Soinin mukaan hänen elämänsä lottovoitto.
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat
Lähiaikoina poliisin on tarkoitus kutsua kuultaviksi myös ne paikallaolleet, joita ei vielä ole tavoitettu. Tähänastisten kuulustelujen perusteella ampumisten takana ei ole kiinniotetun epäillyn lisäksi muita, kertoo jutun tutkinnanjohtaja.
Hukkuneiksi epäiltyjä etsitään Naantalissa ja Kuopiossa
Naantalissa on kadonnut nuorukainen, joka oli hypännyt Kuparivuoren kalliolta mereen vahvasti päihtyneenä. Kuopiossa katosi lauantai-iltana noin 70-vuotias kalareissulla ollut mies.
SPR auttaa nuoria kaduilla, puhelimitse ja netissä
SPR auttaa nuoria viikonlopun ajan monin tavoin. Hyvinkään ampumavälikohtauksessa kuoli kaksi ihmistä.
Mies kuoli putkaan Vantaalla
Vuonna 1982 syntynyt mies menehtyi lauantaina putkatiloissa voimankäyttötilanteessa. Hänet oli tuotu putkaan edeltävänä yönä.
Poliisi: Hyvinkään ampuja toimi yksin
Poliisi on kuulustellut kymmenkunta epäillyn ystävää lauantain aikana. Miehen kuulustelut jatkuvat sunnuntaina.
Poliisi löysi koululaiseen törmänneen autoilijan Alavudella
Tapahtuneella ei ole yhteyttä Kanta-Hämeessä tapahtuneisiin yliajoihin. Yliajaja on 77-vuotias nainen.
Arkkipiispa Mäkinen: Nyt on aika tukea, eikä etsiä syitä
Arkkipiispan mukaan Hyvinkään tragedia nostaa silti väistämättä kysymyksiä suomalaisesta yhteiskunnasta. Tuusulan Jokelan ja Kauhajoen ampumiset palaavat monen mieleen.
Metallin vasemmisto vääntää kättä sihteeristä
Metallityöväenliiton liittokokous kokoontuu neljäksi päiväksi Tampereelle. Liiton nykyinen sihteeri kohtaa kolme haastajaa. Lopullinen valinta selviää tiistaina.
Kriisipuhelin antaa apua järkyttyneille nuorille
SPR auttaa Hyvinkään ampumavälikohtauksesta järkyttyneitä nuoria puhelimitse ja itse tapahtumapaikalla.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.