Kouluissa voi taas harrastaa
Harrastuskerhot ovat palanneet peruskouluihin. Valtion rahoituksen turvin on perustettu tänä ja viime vuonna tuhansia uusia koulukerhoja. Kerhot ehtivät vähentyä murto-osaan 1990-luvun huippuvuosista.
Kerhoihin osallistuminen on maksutonta ja vapaaehtoista. Tavoitteena on, että jokaisella lapsella olisi mahdollisuus ainakin yhteen harrastukseen, sanoo erityisasiantuntija Riitta Rajala Opetushallituksesta.
- Pienissä kunnissa syrjäkylillä koulu on ainut paikka, missä lapset voivat harrastaa, Rajala toteaa.
Koulukerhot olivat yleisiä 1990-luvun alussa. Niitä oli parhaimmillaan 19 000, mutta sittemmin kerhotoiminta hiipui ja ajettiin paikoin kokonaan alas.
Nyt kerhot ovat palanneet monessa kunnassa kouluihin, sillä valtio on myöntänyt kerhotoiminnan kehittämiseen tänä ja viime vuonna yhteensä lähes 13 miljoonaa euroa. Valtion erityisavustuksen tuloksena on syntynyt tuhansia uusia harrastuskerhoja. Valtionosuus edellyttää kunnilta 25 prosentin omaa osuutta.
Liikunnasta lautapeleihin
Esimerkiksi Vantaalla on perustettu valtion avustuksella kymmeniä uusia koulukerhoja. Nyt kaupungin useimmissa kouluissa on yksi tai useampi harrastuskerho. Kerhoissa harrastetaan paljon liikuntaa ja musiikkia mutta myös muun muassa teatteria ja lautapelejä.
Kerhojen pyörittämiseen on monta hyvää syytä, sanoo vantaalaisessa Pähkinärinteen koulussa kolmas- ja neljäsluokkalaisten palloilukerhoa vetävä luokanopettaja Tiina Nissinen.
- Lapset pitävät kerhoista, koska niissä tehdään kivoja asioita. Täällä saa myös liikkua. Koulussa voisi olla enemmänkin liikuntaa, Nissinen pohtii.
Kolmannella luokalla oleva Otso Pasanen pitää palloilukerhosta etenkin sählyn takia. Elmo Martelaa puolestaan miellyttää kerhon monipuolisuus.
- Täällä saa harrastaa montaa lajia. Joka lajia ei voi harrastaa joukkueessa, Martela sanoo.
Kerhoista toivotaan pysyviä
Valtio aikoo tukea kerhotoiminnan kehittämistä näillä näkymin vuoteen 2011 asti. Vantaan opetustoimen suunnittelija Ulla Nurmi toivoo koulukerhojen rahoitukselle jatkoa sen jälkeenkin. Harrastekerhoista tulisi Nurmen mukaan tehdä kouluille pysyvää perustoimintaa.
- Oppilas voi löytää hyvän, koko elämän kestävän harrastuksen, eikä pienten tarvitse olla yksin kotona odottamassa vanhempia töistä kotiin, hän perustelee.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Hukkuneiksi epäiltyjä etsitään Naantalissa ja Kuopiossa
Naantalissa on kadonnut nuorukainen, joka oli hypännyt Kuparivuoren kalliolta mereen vahvasti päihtyneenä. Kuopiossa katosi lauantai-iltana noin 70-vuotias kalareissulla ollut mies.
SPR auttaa nuoria kaduilla, puhelimitse ja netissä
SPR auttaa nuoria viikonlopun ajan monin tavoin. Hyvinkään ampumavälikohtauksessa kuoli kaksi ihmistä.
Mies kuoli putkaan Vantaalla
Vuonna 1982 syntynyt mies menehtyi lauantaina putkatiloissa voimankäyttötilanteessa. Hänet oli tuotu putkaan edeltävänä yönä.
Poliisi: Hyvinkään ampuja toimi yksin
Poliisi on kuulustellut kymmenkunta epäillyn ystävää lauantain aikana. Miehen kuulustelut jatkuvat sunnuntaina.
Poliisi löysi koululaiseen törmänneen autoilijan Alavudella
Tapahtuneella ei ole yhteyttä Kanta-Hämeessä tapahtuneisiin yliajoihin. Yliajaja on 77-vuotias nainen.
Arkkipiispa Mäkinen: Nyt on aika tukea, eikä etsiä syitä
Arkkipiispan mukaan Hyvinkään tragedia nostaa silti väistämättä kysymyksiä suomalaisesta yhteiskunnasta. Tuusulan Jokelan ja Kauhajoen ampumiset palaavat monen mieleen.
Metallin vasemmisto vääntää kättä sihteeristä
Metallityöväenliiton liittokokous kokoontuu neljäksi päiväksi Tampereelle. Liiton nykyinen sihteeri kohtaa kolme haastajaa. Lopullinen valinta selviää tiistaina.
Kriisipuhelin antaa apua järkyttyneille nuorille
SPR auttaa Hyvinkään ampumavälikohtauksesta järkyttyneitä nuoria puhelimitse ja itse tapahtumapaikalla.
Räsänen: Aseiden säilyttämisen sääntöjä voisi tiukentaa
Sisäministeriön työryhmä pohtii tiukennuksia aselakiin. Räsäsen mukaan muutokset aselakiin tulevat voimaan tämän vaalikauden aikana.
Hyvinkään uhrit samasta koulusta
Menehtyneet opiskelivat Hyrian yksikössä Hyvinkäällä. Hyrian yksiköissä Hyvinkäällä ja Riihimäellä järjestetään suruliputus maanantaina ja tarjotaan kriisiapua.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.