Etelä-Savo |

Kouluja lakkautetaan enemmän kuin tarvitsee

Itä-Suomessa on lakkautettu kouluja kolme kertaa enemmän kuin oppilasmäärien väheneminen vaatisi. Viimeisen kymmenen vuoden aikana on Itä-Suomen peruskouluista suljettu puolet.

Koululainen
Kuva: Yle

Pelkästään Etelä-Savossa on suljettu yli 60 koulua, joista suurin osa kyläkouluja. Oppilasmäärät eivät kuitenkaan ole vähentyneet samassa suhteessa. Etelä-Savossa koulunsa aloittavien oppilaiden määrä jopa kasvoi kuluvana lukuvuonna.

Koulujen lakkauttaminen on lisännyt koulukuljetusten määrää. Itä-Suomessa jo joka kolmas oppilas on koulukuljetuksen piirissä.

Itä-Suomen aluehallintoviraston sivistystoimen ylitarkastaja Kari Lehtola pohtii, että pitkät koulukyydit heikentävät jo hyvin paljon maaseudulla asuvien lasten yleisiä elinolosuhteita. Joillakin lapsilla koulumatkoihin menee jopa 2,5 tuntia päivässä.

- Kun muut oppilaat, jotka asuvat siinä kirkolla, lähtevät harrasteisiin, niin kyllä tämä maaseudun lapsi jää näistä kaikista paitsi. Hän lähtee koulukyydissä kohti omaa kotia, ja kun vihdoin sinne pääsee niin siellä on se lakkautettu kyläkoulu, siellä ei sitä verkostoa eikä kasvuympäristöä ole, miettii Lehtola.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Savo

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä