Koulukeittiöt kisaavat euron aterioiden parhaudesta
Suomalaisten koulujen keittiöt ottavat mittaa toisistaan hyvän ja edullisen kouluruoan valmistuksessa. Maistuvat ja ravitsevat murkinat pitäisi valmistaa alle eurolla.
Padat porisevat Kirkkonummen koulukeskuksen keittiössä kuin minä tahansa arkipäivänä. Ihan mikä tahansa koulukeittiö ei kuitenkaan ole kyseessä, vaan yksi Suomen parhaista. Kirkkonummen koulukeskuksen keittiö on nimittäin selvinnyt viiden parhaan joukkoon valtakunnallisessa kouluruokakilpailussa. Tämä ei kuitenkaan riitä, sillä tavoite on voitossa.
Kirkkonummen joukkueeseen kuuluvat keittiöpäällikkö Eeva-Liisa Hemming sekä kokit Ritva Saksa ja Janne Sandblom. Kolmikon kilpamenu muodostuu aurinkoisesta broilerikeitosta, vuohenjuusto-lasagnetesta sekä tex-mex-jauhelihaperunavuoasta. Alle euron ateriat valmistuvat pienellä tuunauksella.
- Meillä oli valmiit ohjeet jo osittain, mutta innokkaat kokit alkoivat niitä kehitellä. Ruokia vähän maustettiin ja fiksattiin, jotta niistä saatiin vielä paremmat, keittiöpäällikkö Eeva-Liisa Hemming kertoo kisa-aterioiden synnystä.
Halpa ja maukas vaatii tarkkaa laskemista
Kilpailuruokien täytyy siis olla luonnollisesti maistuvia, mutta myös halpoja ja ravitsevia. Aterioiden ravitsemusarvot syynätään tietokoneohjelman avulla, Hemming kertoo.
- Ravitsemusasiat täytyy olla kohdallaan ja tietokone laskee paitsi hinnan myös hiilihydraatit, rasvat ja proteiinit paikoilleen.
Muutenkin kouluruoan valmistus on tarkkaa touhua. Mielikuvituksella on suuri rooli ruoan maittavuuden osalta.
- Perinteinen makaroonilaatikko on niin hyvää, että sitä on turha mennä pilaamaan tuunaamalla, mutta muuten voi aina vähän kokeilla ja muutella. Tärkeintä on uskoa itseensä, se on kaiken a ja o kokkaamisessakin, kokki-Sandblom sanoo.
Suurtalouskokit kaipaavat arvostusta
Yksi suuri innoittaja koko kisaan lähtemisessä on Kirkkonummen joukkueen mukaan suurtalouskokkien arvostuksen nostaminen.
- Meitä arvostetaan valitettavan vähän. Aina sanotaan, että me lämmitämme vain eineksiä. Se ei pidä paikkaansa, vaan melkein kaikki tehdään itse. Pinaattiletut ja kalapuikot tulevat valmiina, mutta muuten tehdään itse melkein kaikki, kokki Ritva Saksa vakuuttaa.
Jos voitto tulee kotikeittiöön, kirkkonummelaiset toivovat lisärahaa kouluruokaan.
- Esimerkiksi luomua käytämme todella vähän, koska se maksaa. Jos voitto tulee, toivottavasti päättäjät antavat vähän lisää euroja.
Koulukeittiöiden paremmuus ratkaistaan maaliskuussa järjestettävillä Gastro-messuilla. Kirkkonummen lisäksi mukana kisassa ovat Kemiön saaren, Kotkan, Korpilahden ja Tampereen koulut.
Tuoreimmat aiheesta: Helsinki
Arajärvi ja Arhinmäki ääniharavat HOK-Elannon vaaleissa
Julkisuuden henkilöt ja poliitikot menestyivät odotetusti HOK-Elannon edustajistovaalissa.
Valtio osallistuu Olympiastadionin remonttiin
Valtion maksaa puolet ja Helsingin kaupunki toisen puolen Olympiastadionin mittavasta remontista. Talouspoliittinen ministerivaliokunta teki päätöksen asiasta tänään.
Yli-Saunamäki heti vapaaksi - terveydelliset syyt
Konkurssirikoksista ja Ilkka Kanervan lahjomisesta tuomittu Tapani Yli-Saunamäki pääsee vapauteen odottamaan oikeusjuttunsa hovioikeuskäsittelyä. Hovioikeus pitää käräjäoikeuden tuomitsemaa pikapassitusta vankilaan kohtuuttomana.
Arla Ingman aloittaa yt-neuvottelut Sipoossa
Neuvottelujen tuloksena irtisanotaan enintään 12 henkilöä. Neuvottelut koskevat toimihenkilöitä ja ylempiä toimihenkilöitä.
Yhdeksää laudaturia juhlitaan Espoossa
Yhdeksään laudaturin ylsi tänä vuonna kaksi lukiolaista. Heistä toinen on Etelä-Tapiolan lukion tuleva ylioppilas Minna Lehtisalo.
Uudenmaan uudet ylioppilaat
Kevään ylioppilaskirjoitusten tulokset ovat tulleet lukioihin. Yle Helsinki julkaisee valkolakin saavien ylioppilaiden nimiä lukioittain.
Kaksi ylioppilaskokelasta kirjoitti yhdeksän laudaturia
Noin 28 000 ylioppilaskokelasta on läpäissyt kevään kirjoitukset hyväksytysti. Hylättyjä kirjoittajia on ylioppilastutkintolautakunnan alustavien tulosten mukaan noin 1 700. Yle Uutiset kertoo ylioppilaslakin saavien nimiä.
Helsingin poliisi tutkii pikkutytön kuolemaa
8-vuotias tyttö löydettiin kuolleena äitienpäivän aamuna itähelsinkiläisestä asunnosta. Asiasta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.
Helsingin automaattimetron kohtalo ratkeaa tänään
HKL:n johtokunta kokoontuu ylimääräiseen kokoukseen, jossa päätetään jatkaako Siemens täysautomaattimetron toteutusta vai kilpailutetaanko metrojärjestelmän toimittaja uudelleen.
Helsingin koulusäästöt saattavat vielä nollautua
Opetukseen kaavaillut leikkaukset ovat saaneet helsinkiläispoliitikot hereille. Opettajat pelkäävät säästöjen heikentävän erityisesti heikoimpien oppilaiden asemaa. Opetuksen sijaan säästojä haluttaisiin hakea rakennuksista.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.