Kymenlaakso |

Koulukirjojen kierrättämisessä ajoitus ratkaisee

Kirjoja kierrättämällä lukiolainen voi säästää pitkän pennin. Mitä uudempi painos, sitä todennäköisemmin se kelpaa vielä seuraavallekin vuosikurssille.

Nuori lukee luokassa.
Kuva: Yle

Toisen asteen käytetyt oppikirjat menevät kuin kuumille kiville. Esimerkiksi Suomalainen Kirjakauppa on myynyt käytettyjä lukion oppikirjoja jo kolmen vuoden ajan uusien rinnalla. Joissakin kirjakaupoissa on tarjolla myös ammattioppilaitosten kirjoja.

Saadakseen käytetyn oppikirjan täytyy olla ajoissa liikkeellä, mutta taloudellisesti se kannattaa. Ensimmäisen lukiovuoden kirjahankintoihin kuluu satoja euroja. 

- Uunituoreisiin ensimmäisen periodin kirjoihin menee todennäköisesti noin 200 euroa tai siitä ylöspäin, arvioi Tuija Pikkarainen.

Käytettynä kirjat voi saada puoleen hintaan.

- Yleensä nopeat voittavat hitaat eli kannattaa olla ajoissa etsimässä. Kannattaa käydä katsomassa valikoima jo muutama viikko ennen periodin vaihtumista, neuvoo Kotkan Suomalaisen kirjakaupan myymäläpäällikkö Tuija Pikkarainen.

Hätäily voi kostautua

Myös kirjoja myyvien kannattaa toimia nopeasti.

Rahaa saa todennäköisemmin, jos myy kirjat heti kurssin jälkeen pois, mutta sitten opiskelu voi vaikeutua.

- Tuija Pikkarainen

Osa lukiokirjoista vaihtuu tiuhaan, joten vanha kirja ei välttämättä kelpaa enää seuraavalle vuosikurssilaiselle.  Kirjojen sisältö voi uuden painoksen myötä muuttua merkittävästi tai sitten opettaja saattaa vaihtaa käyttämäänsä kirjasarjaa. 

- Se on arpapeliä, Pikkarainen myöntää.

Toisaalta liika hätiköinti voi aiheuttaa ongelmia, jos ylioppilaskirjoitusten lähestyessä huomaa hankkiutuneensa eroon tarpeellisista opuksista.

- Rahaa saa todennäköisemmin, jos myy kirjat heti kurssin jälkeen pois, mutta sitten opiskelu voi vaikeutua, Pikkarainen myöntää.

Tuoreimmat aiheesta: Kymenlaakso

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä