Koulukuvaus voi olla kuvaajalle kauhun paikka
Koulukuvaus jännittää monia oppilaita, mutta se voi olla kauhun hetki myös kuvaajalle. Tuuppimista ja haistattelua, jopa uhkailuja, sanoo monta vuotta kuvauksia tehnyt nainen. Luokan käytöksen voi hänen mukaansa arvioida heti opettajan nähdessään. Kokenut mieskuvaaja uskoo, että kokemukset voivat erota sukupuolen mukaan.
- Työ on fyysisesti ja henkisesti hyvin uuvuttavaa, sanoo viidettä vuotta koulukuvauksia tekevä nainen.
Oma lukunsa on itsensä kolhiminen välillä pienissä tiloissa kykkiessä. Kolhija voi olla kuitenkin myös kuvattava:
Yksi poika uhkasi murtaa sormen ja rikkoa kameran.
- Joskus ongelmia tulee, kun oppilaat eivät pidä koskemisesta. Jos pyydät toista asettamaan kätensä toisen olkapäälle, saa vastaukseksi sähähdyksen ja muksauksen mahaan tai olkapäähän. Yksi poika uhkasi murtaa sormeni ja rikkoa kameran. Hän onnistui vain nyrjäyttämään sormen, mutta kamera säilyi ehjänä, kertoilee nainen.
Villeistä luokista syntyy surullisia kuvia
Nainen painottaa, että vaikeissa tapauksissa kyse ei ole "tarkkisluokkalaisista"; heidän kanssaan ongelmia ei ole. Vaikeudet voi ennakoida heti, kun näkee opettajatyypin: vanhanaikaiset kurinpitäjät ja liian rennot kaveriopet tuovat kuvauksiin häirikköporukan. Parhaiten käyttäytyy luokka, jonka mukana on nuorekas, rento, mutta oppilaita kuunteleva opettaja.
- Villit luokat ovat myös niitä, joista syntyy surullisia kuvia. Muutama kaveri siellä irvistelee, näyttää sormimerkkejä, tönii kavereita ja kuvaajaa - ja muulla luokalla hymy hyytyy ja päre palaa.
- Näitä tilanteita on paljon, että tuupitaan ja haistatellaan eikä opettaja sano mitään. Se on surullinen ilmiö, lataa nainen.
Näitä tilanteita on paljon, että tuupitaan ja haistatellaan eikä opettaja sano mitään.
Aina pitää silti jaksaa pinnistää: kieltää ei kannata, vaan perustella. Syväänhengitys auttaa, joskin loppukaudesta alkaa sietokyky olla koetuksella. Vaaratilanteita kaluston kaatuilun ja vastaavan suhteen on paljon ja kuvaaja kantaa huolta lasten turvallisuudesta. Vastuu ei tilanteessa ole kuvaajan.
Mieskuvaajalla ongelmia vähemmän
Lähes 20 vuotta kuvauksia tehnyt mies uskoo, että naiskuvaajien näkemykset voivat olla erilaiset kuin miesten. Toisaalta hänellä valtaosa kuvattavista on tuttuja jo vuosien ajalta.
Voi olla, että naiskuvaajien kokemukset ovat erilaisia.
- Ongelmaryhmiä ei ole paljon; tilanne on sen verran jännittävä, että pelletkin ovat yleensä ihmisiksi.
Aikuisten kunnioitus on hänen mukaansa kyllä vuosien varrella selvästi heikentynyt. Mutta ainakaan tämän kuvaajan ei tarvitse kovasti ääntään korottaa:
- Joskus joutuu sanomaan, että pitäisikö sinun tulla pois sieltä vai maksatko kaikkien kuvat kun kerran haluat pelleillä. Kyllä se loppuu siihen.
Tuoreimmat aiheesta: Keski-Pohjanmaa
Patonkijonosta tuli pysyvä kesän merkki
Ruuan ystäviä hellitään tulevanakin kesänä, kun Suomessa hyvin vastaan otettu Eurooppalainen ruokatori kiertää maata. Kokkolassa mukaan tulevat tänä vuonna myös alueen pientuottajat. Luvassa on aiempaa enemmän valmiita annoksia. Ruokaan tutustumista helpotetaan suomenkielisillä teksteillä.
Home-Sherlockin istahdus päättää asukkaan epätietoisuuden
Yksi kertoo löydöstään istahtamalla, toinen myös raapimalla. Vaikka työn seuraaminen voi olla kiehtovaa, asiakas ei ehkä haluaisi todistaa noita toimintoja. Tarkka-aistinen, nelijalkainen työntekijä nimittäin haistaa rakenteista hiipivän hajun varmasti. Homekoira saa työstään palkkion, asukas ison urakan.
Pouta tuo pelloille vilskettä
Kesäperunan istutukset ovat alkaneet Keski-Pohjanmaalla, muun muassa Himangalla ja Lohtajalla. Alkavalla viikolla päästään todennäköisesti jo varastoperunan istutuksiinkin, arvio ProAgria. Lämmin poutainen sää tietää täyttä pöhinää maakunnan pelloille.
Kuolonkolari Kruunupyyssä
Kasitiellä Kruunupyyssä sattui aamuyöllä raskaan ajoneuvon kuolonkolari. Tie on ollut useita tunteja suljettuna liikenteeltä.
Kotikaupunkia voi kantaa korunakin
Sata vuotta vanha omenapuu ja lapsuusmuistoista nouseva rannan tuoksu innoittivat taidegraafikko Mirka Johanssonia, kun hän suunnitteli kotipaikkakunnalleen Kokkolalle oman korusarjan. Hän halusi tehdä korun, joka viestii niin idealtaan, materiaaliltaan kuin tekijöiltään paikallisuutta.
Rakkaus rautaan yhdistää
Jos ennen kuntosalilla kulkivat totiset bodarit, löytyy asiakkaita nykyään joka lähtöön. Ikähaitari on laaja, raja-aidat ovat madaltuneet ja yhä useammat pariskunnat löytäneet yhdessä treenaamisen ilon. Jotkut myös löytävät toisensa levypainojen ääressä.
Helleraja paukkui rikki Keski-Pohjanmaalla
Lämmin ja aurinkoinen keli on hellinyt keskipohjalaisia perjantaina. Helleraja ylittyi monella paikkakunnalla.
Pyöräkeräilijän tapaus muistuttaa: löytäjä ei saa pitää
Lähes 30 polkupyörän kertasaalis on saanut puhelimet soimaan poliisin löytötavaratoimistossa Kokkolassa. Lukitsemattomia polkupyöriä pensaikoista ja muista paikoista kerännyttä vanhempaa naista epäillään kavalluksesta, sillä sanonnasta huolimatta löytäjä ei saa pitää.
Liikkujien letka valtaa taas Kokkolan
Kokkola City Run kokoaa jälleen tuhansia liikkujia Kokkolaan. Perjantai-iltaiseen tapahtumaan on ilmoittautunut ennakkoon 3300 henkeä. Jälki-ilmoittautumisia otetaan vastaan torilla vielä 16.30 saakka. Tapahtuma vaikuttaa myös liikenteeseen.
Kokkolan kaupunginteatteri käynnistää yt-neuvottelut
Kokkolan kaupunginteatteri on ajautunut yhteistoimintaneuvotteluihin. Lippuja ei ole mennyt kaupaksi tarpeeksi, ja samaan aikaan tuotantokustannukset ovat kasvaneet.

Kommentoi aihetta
(18 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
jussi1
Ilmoita asiattomasta kommentistaOnko sitten ihan pakko järjestää joka vuosi niitä kuvauksia, pelkkää rahastustahan se on muutenkin kuvausfirmoilta!
Nameless
Ilmoita asiattomasta kommentistaMyöhemmin elämässä on sen vilkkaimmankin lapsen mukava katsella kuvia, uskoisin.
Tämä perustuu tietoon
Ilmoita asiattomasta kommentista"Myöhemmin elämässä on sen vilkkaimmankin lapsen mukava katsella kuvia, uskoisin."
Minä olen tökkinyt neulalla silmät niiltä, jotka kiusasivat minua kuusi vuotta. En edes tiedä, missä luokkakuvani ovat, olen tainnut heittää ne roskikseen.
Vilkkain voi ehkä mielellään kuvia katsella, mutta se hiljainen ja kiltti, jota potkittiin, ei taatusti halua nähdä kuvia koskaan enää.
Tämä on koettua, ei kuviteltua.
Esko
Ilmoita asiattomasta kommentistaKurittomia kakaroita joo. Oliskohan vapaan kasvatuksen ja kurittamisen puutetta. Ei se lapsi lässyttelemällä oikene. Jälki-istunnot, tiukat keskustelut opettajan, lapsen ja vanhempien välillä. Ihmisen perusluonto on haastaa uusi ulkopuolinen ihminen ja jos se ei kykene vastaamaan, niin se jyrätään. Sama pätee lapsiin, jotka ovat viettien orjia.
Esko on väärässä
Ilmoita asiattomasta kommentistaVapaalla kasvatuksella tarkoittanet ihan toista asiaa, nimittäin heitteillejättöä.
Lapsi on varsin älykäs olento ja oikenee nimenomaan keskustelemalla. Eri juttu sitten, jos keskusteleminen eli puhuminen ja kuunteleminen on mielestäsi lässytystä.
Ihmisen perusluonto ei ole mikään haastaminen vaan sosiaalisuus. Leijonaurokset tai susinaaraat haastavat toisensa, samoin känniset, alkuliman tasolle taantuneet kännimöt pubien sulkemisaikaan. Heiltä ovat ylemmät, ihmiselle ominaiset aivotoiminnot jo kadonneet. Vain tällainen yksilö on "viettien orja", meillä muilla on tietoisuus, päätäntävalta ja kyky impulssien kontrollointiin.
Tee
Ilmoita asiattomasta kommentistaTuo jutun viimeinen kommentti on sellainen, millä monia muitakin tilanteita pitäisi hoitaa. Surullista se on, jos opettaja ei saa luokkaa pysymään kasassa kuvaushetkellä.
Disinformaatio
Ilmoita asiattomasta kommentistaTämä ei ole uutinen vaan kahden kuvaajan kokemuksista kertova ns. juttu,jonka oikea paikka on jossain muualla kuin uutissivuilla.Asiallinen journalismi taitaa olla jo lopullisesti kadonnut.Tällaiset jutut eivät hyödytä ketään ja niiden seurauksena media alkaa menettää yleisöään.
nojaa
Ilmoita asiattomasta kommentistaItseppä netissä saat valita mitä uutisia luet. Tämä artikkeli oli mielenkiintoinen ja ihan oikeassa paikassa.
asd
Ilmoita asiattomasta kommentista"Joskus ongelmia tulee, kun oppilaat eivät pidä koskemisesta. Jos pyydät toista asettamaan kätensä toisen olkapäälle, saa vastaukseksi sähähdyksen ja muksauksen mahaan tai olkapäähän."
miksi koulukuvissa pitäisi kosketella toisia ihmisiä? kaverikuvat erikseen.
Tatu
Ilmoita asiattomasta kommentistaValokuvaajien bisnestähän koulukuvakset ovat. Keksikööt keinoja kuvattavien taltuttamiseksi.
Vieläkö opettajat toimivat kuvien myyjinä ja maksujen perijöinä?
nykynuorten yhteiskunta
Ilmoita asiattomasta kommentistaJossain on aina vika. Artikkelin kirjoittaja oli tyhmä tai lapset ovat tyhmiä tai opettaja on tyhmä. Valokuvaamot ovat tyhmiä. Vossain on VIKA. Missä se on se SYYLLINEN? Kommentoijalla on paha olo. Syyllinen pitää löytää. Jos löytyy syyllinen, ongelma on ratkaistu.
Lisa
Ilmoita asiattomasta kommentistaToimin matkailuoppaana. Olen aivan samaa mieltä siitä, että opettajan nähtyään tietää, millainen luokka on. Tai päin vastoin. Porukan käyttäytyminen ei tosin riipu opettajan iästä, nuorekkuudesta tai rentoudesta.
Minua ei kuitenkaan ole uhkailtu. Arvelen, että se johtuu asenteestani, joka näkyy jo ulospäin: en takuulla sietäisi sellaista; suunsoittaja joutuisi kanssani pahaan tilanteeseen.
Aika usein tapaa myös lapsia ja nuoria, jotka asuvat vähän kauempana isoista kaupungeista, ja osaavat käyttäytyä aivan ihmeellisen hienosti. Monesti kehun luokalle itselleen heidän hienoa käytöstään ja päälle päätteeksi kehun vielä opettajiakin hienosta työstä lasten hyväksi. Monesti tekisi mieli lähettää jälkeenpäin kehut koulun rehtorillekin. Tällaisissa luokissa kunnioitetaan sekä vanhempia että luokkatovereita.
Leksa
Ilmoita asiattomasta kommentistaAvuttomuutta, avuttomuutta.
Kyllä ne kakarat ennenkin on kuriin saatu jos on vain haluttu laittaa.
Emme osallistu
Ilmoita asiattomasta kommentistaKoulukuvaus on turhaa. Kuka haluaa vuosien päästä muistaa, että tuo, tuo ja tuo kiusasivat minua, tuo kuoli leukemiaan kasilla ja tuon äiti hyppäsi sillalta.
Sitä finnien ja rasvaisten hiusten sekä liian pienten farkkujen kavalkadia ei kukaan halua nähdä jälkeenpäin.