Koululaiset haluavat lukea ohuita kirjoja
Nuorten lukutottumukset ovat murroksessa, mutta hyvä tarina vetää yhä puoleensa. Opettajat pohtivat, kuinka houkutella nuoria kirjallisuuden pariin.
Hyvä tarina, kirjailijavierailut ja koulun järjestämät lukutunnit ovat esimerkkejä keinoista, joilla nuoria voi innostaa lukemaan. Opetushallituksen ja Äidinkielen opettajain liiton kaksipäiväisessä tilaisuudessa 250 opettajaa pohtii, kuinka houkutella nuoria kirjojen pariin.
- Kyllä ihan hurjan paljon vielä koulukin voi tehdä, jos koululla tarjota tuoretta, hyvää kirjallisuutta. Kyllä silloin kirjallisuuden pariin löytävät nekin nuoret, joilla kotona ei ole sitä mahdollisuutta, äidinkielen lehtori Marja Rikaniemi sanoo.
Ylen aamu-tv:n vieraina olleet Marja Rikaniemi ja Äidinkielen opettajain liiton puheenjohtaja Minna Harmanen ovat huomanneet muutoksen nuorten lukutottumuksissa.
Silloin kun valitaan teosta, oppilaat toivovat aina ohuita kirjoja.
- Lyhytjännitteisyys näkyy lukemisessa. Silloin kun valitaan teosta, oppilaat toivovat aina ohuita kirjoja. Tuntuu, että se on aina vaan suositumpaa, Rikaniemi kertoo.
Minna Harmasen mukaan kirjallisuus antaa oppilaille kuitenkin positiivisia kokemuksia, jotka ovat kaikkea muuta kuin tylsiä. Alakoulussa tietty kirja ja yhteinen lukukokemus voivat jäädä mieleen, ja lukiossa oppilaat puolestaan saattavat yllättyä, kuinka rajuakin kirjallisuus voi olla.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Uudenvuoden murhan puiminen alkaa tiukkojen turvatoimien alla
Joensuussa alkaa tänään suuri oikeudenkäynti uudenvuoden yönä tapahtuneesta ammuskelusta. Syytettynä on 12 ihmistä ja syytenimikkeitä on lukuisia, joista vakavimpana murha. Poliisi varautuu poikkeuksellisen kovin turvatoimin oikeudenkäyntiin, joka kestänee koko viikon.
Uusi tavaraliikennelaki karsii onnenonkijoita
Uudella tavaraliikennelailla pyritään tervehdyttämään kuljetusalan kilpailua. Laki korostaa tilaajan vastuuta, sanoo Lapin liikenneyrittäjien puheenjohtaja Kari Kähkönen. Jatkossa esimerkiksi Metsähallitus ei saa hyväksyä halvinta tarjousta, jos se näkee, että sillä hinnalla puutavara-autoilija ei pysty hoitamaan lakisääteisiä vastuitaan.
Moni venesatama on vailla valvontaa
Kotkassa venesatamiin on lisätty lukittuja portteja, ja Meriniemen venesatamassa vartioi nykyään yksityinen turvafirma. Lukuisat satamat ympäri Suomen ovat silti vielä vailla valvontaa.
Kotikaupunkia voi kantaa korunakin
Sata vuotta vanha omenapuu ja lapsuusmuistoista nouseva rannan tuoksu innoittivat taidegraafikko Mirka Johanssonia, kun hän suunnitteli kotipaikkakunnalleen Kokkolalle oman korusarjan. Hän halusi tehdä korun, joka viestii niin idealtaan, materiaaliltaan kuin tekijöiltään paikallisuutta.
Ökyautot Turussa - poliisi huolissaan ylinopeuksista
Maanantaina Turussa nähtävä Gumball 3000 on edellisillä Suomen vierailuillaan herättänyt huomiota sekä eksoottisilla autoilla että raskailla kaasujaloilla.
Nurmirehusta saataisiin ekologinen energiavaihtoehto
Biokaasun tuottaminen nurmirehusta on teknisesti mahdollista, selviää Keski-Suomessa tehdystä tutkimuksesta. Nurmirehusta tuotetusta biokaasusta voidaan jatkojalostaa liikennepolttoainetta tai sähköenergiaa.
Lentokone laskeutui Turkuun yhdellä moottorilla
Turun lentokentälle laskeutunut lentokone joutui vaaratilanteeseen, kun toinen koneen moottoreista sammui ennen laskeutumista. Viasta huolimatta laskeutuminen oli onnistunut.
Tyttö jäi puristuksiin kissanpentuja pelastaessaan
Kymenlaakson pelastuslaitoksen mukaan tyttö jäi jalastaan kiinni hevostallin karsinaan.
Kaksi suomalaista merihädässä Atlantilla
Rajavartiolaitoksen mukaan kaksi Kuubasta Bermudaan matkalla ollutta suomalaismiestä on joutunut merihätään. Yhdysvaltain viranomaiset ovat saaneet yhteyden Atlantilla ajelehtiviin.
Etsintäkuulutettu jäi kiinni - epäillään tapon yrityksestä
Varsinais-Suomen poliisin etsintäkuuluttama, tapon yrityksestä epäilty 36-vuotias mies on otettu kiinni.
