Lahti |

Koululaisten rokotuskieltoja perutaan

Peruskoululaisten rokotusinto on kasvanut Lahdessa. Vanhemmat ovat ensin kieltäneet lapsensa sikainfluenssarokotuksen, mutta myöhemmin pyörtäneet päätöksensä.

Sikainfluenssarokote
Kuva: YLE / Jan Hynnä

Lahtelaisvanhempien halu kouluikäisten lasten rokottamiseen on noussut varsin korkeaksi. Noin 90 prosenttia vanhemmista toivoo rokotusta lapsilleen. Kouluterveydenhoitajista vastaava osastonhoitaja Irma Maksimainen kertoo, että jotkut vanhemmat ovat ensin vastanneet rokotuskyselyyn kieltävästi, mutta soittaneet myöhemmin ja pyytäneet rokotusta.

Lahdessa rokotetaan kaikkiaan yli yhdeksäntuhatta peruskoululaista. Lukiolaisia on 2100 ja lisäksi kolmesta kahteenkymmeneenneljään vuotiaiden ikäryhmän nuoria rokotetaan opiskelijaterveydenhuollon toimipaikoissa ja terveysasemilla.

Huoltajien suostumuksen saaneiden lapsien rokotukset kouluilla aloitetaan reilun viikon kuluttua.

Peruskoululaisten poissaolot ovat kasvaneet selvästi viime viikosta Lahdessa.

Päijät-Hämeen alueella varmistettujen sikainfluenssatapausten määrä on noussut jo yli sadan, kertoo infektioylilääkäri Juha Salonen Päijät-Hämeen keskussairaalasta. Keskiviikosta luku on noussut 40:llä.

Päijät-Hämeen keskussairaalan hoidossa on kymmenkunta potilasta.

Makunnan sikainfluenssalukuun sisältyy myös varuskunnan viitisentoista sairastapausta, Salonen kertoo.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Lahti

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä