Kouluremonttien nousseet hinnat aiheuttavat lisäselvityksiä Kotkassa
Langinkosken koulun remontti maksaisi noin 15 miljoonaa euroa ja Korkeakosken kunnostus 7,5 miljoonaa. Langinkosken koulua on tarkoitus laajentaa 550 oppilaan yhtenäiskouluksi.
Kotkan tekninen lautakunta päätti tiistaina, että Langinkosken ja Korkeakosken kouluremonttien tarveselvitykset menevät lisävalmisteluun. Lautakunnan puheenjohtaja Teemu Aho kertoo, että lautakunnan mielestä remonttien kustannukset olivat nousseet liian korkeiksi.
Langinkosken koulun remontin hinta-arvio nousi, koska kouluun on tulossa enemmän tiloja. Langinkosken koulun remontti maksaisi noin 15 miljoonaa euroa ja Korkeakosken kunnostus 7,5 miljoonaa. Langinkosken koulua on tarkoitus laajentaa 550 oppilaan yhtenäiskouluksi, joka sisältää koko peruskoulun ja esiopetuksen ja Korkeakosken koululla vanhan pahvikoulun tilalle rakennettaisiin nykyaikaiset opetustilat.
Koulun oppilasmäärä kasvaa, kun Metsolan koululaiset siirtyvät Langinkoskelle. Rakennustöiden on tarkoitus alkaa 2016. Päätös lisävalmistelun tarpeesta syntyi lautakunnassa äänin 4-8
Karhuvuoressa kouluremontti käynnistyy mahdollisesti vielä tämän vuoden puolella. Peruskorjaus aikaistui koulun sisäilmaongelman takia.
Tuoreimmat aiheesta: Kymenlaakso
Hamina lopettamassa pitkäaikaissairaiden vuodeosaston
Osaston tiloissa ryhdyttäisiin arvioimaan vanhusten kuntoutustarvetta ja antamaan lyhytaikaista kuntoutusta. Pitkäaikaissairaille pyritään löytämään tilaa muilta osastoilta.
Kouvolan Ratamo-linjaukset kypsyvät valtuustoryhmissä
SDP ja kokoomus kokoustavat torstaina. Yhtenäisiä mielipiteitä tuskin syntyy. Perussuomalaiset haluavat Ratamon Sairaalanmäelle.
Nuorisotalo Vessulle vuoden jatkoaika
Kotkan kaupunki jatkaa Vessun vuokrasopimusta, koska uudeksi nuorisotilaksi kaavailtu Karhulan puukoulu on todettu käyttökelvottomaksi
Virolahdelle haluttaisiin kauppoja enemmän kuin kaava sallii
Yksin Vaalimaalle nouseva kauppakeskus kasinoineen vie tilaa 30 000 neliötä. Maakuntakaavan päivityksen jälkeen kuntaan saisi rakentaa myymälätiloja enintään 100 000 kerrosneliötä.
Jätteenkuljetus siirtymässä kunnille Kymenlaaksossa
Hamina, Virolahti, Miehikkälä ja Pyhtää saattavat joutua järjestämään jatkossa kuntalaisten jätteenkuljetukset. Kymen jätelautakunta on löytänyt puutteita kuntien nykyisissä jätteenkuljetusjärjestelmissä. Muualla maakunnassa kuljetukset ovat jo kuntien järjestämiä.
Osuuskaupan edustajisto houkuttaa kuntapoliitikkoja
Kymmenet valtuutetut tavoittelevat paikkaa Kymen Seudun Osuuskaupan edustajistossa. Haminalaiset ehdokkaat uskovat, että ristiriitatilanteita tulee eteen ani harvoin.
Toukokylvöjen siunaamisesta on tullut uusi perinne
Pohjois-Karjalasta Kymenlaaksoon levinnyt toukosiunaus on tullut jokavuotiseksi perinteeksi. Tiistaina kylvöt siunattiin Kannusjärvellä Haminassa.
Tonteri: Menestyseväät on haettava ulkomailta
Lumilautailun kaksinkertaisen maailmanmestari Roope Tonterin tähtäin on jo ensi talvessa ja Sotshin olympialaisissa. Harjoittelu kisoissa pärjäämiseksi ei kuitenkaan Suomessa onnistu, vaikka Kuusamo ja Vuokatti ovat paikkoja rakentaneetkin.
Inhokkijuureksesta tuli Olga Temosen suosikki
Iittiläinen Olga Temonen on julkaissut Emäntänä Olga -kasvisruokakirjan. Olgan kotona -ohjelmastakin tuttu Temonen kannustaa vanhempia tutustuttamaan lapsensa mahdollisimman monipuolisiin makuihin.
Iitti näyttää edelleen vihreää valoa Päijät-Hämeelle
Iitin kunnanhallitus hyväksyi maanantaina jatkovalmisteltavaksi kunta- ja palvelurakenneselvityksen Lahden, Nastolan ja Kärkölän kanssa. Lahden, Kärkölän, Nastolan ja Iitin liitos muodostaisi noin 130 000 asukkaan suurkunnan.
