Koulutuskeskus Valo Ylöjärvellä yhdistää lukion ja ammattikoulun
Tänä aamuna Pirkanmaan ammattiopiston eli PIRKO:n koulutuspäällikkö Satu Kaakkomäki huokaisee helpotuksesta. Vihdoinkin pääsee tekemään töitä opiskelijoiden kanssa.
Oranssi kaarevan muotoinen koulutuskeskus Valo Ylöjärvellä valmistui jo keväällä. Nyt päästään tositoimiin, kun ammattiopistolaiset aloittavat opintonsa keskiviikkona ja lukiolaiset maanantaina 13. elokuuta.
Uusi 11 000 neliön oppilaitos veti yhteishaussa hyvin. Ylöjärven lukioon oli ensisijaisia hakijoita enemmän kuin koskaan aiemmin, liki 140. Myös PIRKO:n ammatilliset perustutkinnot pyörähtävät käyntiin täydellä teholla.
Koulutuskeskus Valon kolmella perustutkintolinjalla on 102 aloituspaikkaa. Kone- ja metallitekniikan linja käynnistyy kahdella ryhmällä, samoin liiketalouden linja. Sosiaali- ja terveyspuolella aloitetaan yhden ryhmän voimin.
Kone- ja metallipuolella opiskelunsa aloittava Joni Toivonen on innoissaan uuden koulun aloituksesta.
- Vähän jännittää, mutta mukava on tulla, Toivonen sanoo.
Koulutuspäällikkö Satu Kaakkomäki iloitsee paitsi hienoista uusista tiloista, myös uusista opiskelijoista. Vasta he tekevät oppilaitoksen.
- Uudet opiskelijat kirkastavat paikan, Satu Kaakkomäki sanoo.
Valossa viihdytään monissa ympyröissä
PIRKO:n Ylöjärven toimipisteessä yhdistetään lukio ja ammattiopisto, ja myös ammattilinjojen monialaisuus on uutta.
- Meillä on hyvä yhdistelmä opintoaloja. On mukavaa, kun nuoret saavat kavereita molemmista kouluista ja eri aloilta.
Uusissa tiloissa on myös helpompaa yhdistellä opintoja. Lukiota ja ammattiopistoa yhdistää käytävä.
Täällä näyttää sellaiselta, että täällä tekee mieli olla.
- Oppilaan näkökulmasta rakennus tekee tosi helpoksi tehdä tutkinnot molemmissa kouluissa, Kaakkomäki sanoo.
- Tilojen paraneminen on merkittävää. Täällä näyttää sellaiselta, että täällä tekee mieli olla.
Yrittäjät tiiviiseen yhteistyöhön
PIRKO toteuttaa Valossa myös erilaisia aikuiskoulutus- ja työelämäpalveluita. Valossa käynnistyy myös yrityshautomo Ylötehdas, joka tarjoaa nuorille yrittäjyyskasvatusta ja yrityspalveluita.
Valoon houkutellaan Kaakkomäen mukaan yrittäjiä, jotka haluavat toimia nuorten parissa. Ammattilinjoja kannattaa käyttää hyväksi.
- Kone- ja metallialan yrittäjä voisi ottaa Ylötehtaasta toimipisteen, täällä voisi toteuttaa erilaisia kokeiluita, koulutuspäällikkö Satu Kaakkomäki vinkkaa.
Valo toimii kotina myös Ylöjärven kymppiluokalle sekä työväenopiston toimistolle.
Koulutuskeskus Valossa vietetään avoimien ovien päivää torstaina 4.10.2012 kello 13–19. Tuolloin ovet ovat auki kaikille kiinnostuneille. Ohjelmassa on tilojen ja toiminnan esittelyä sekä työnäytöksiä.
Tuoreimmat aiheesta: Tampere
Metsäperkele-näytelmää seuraa Mäntän Paperiperkele
Särmikäs metsäpatruuna G.A. Serlachius herää henkiin Mäntän Serlachius-museon teatterinomaisessa näyttelyssä. Pääosassa on mies, joka muutti korpeen valloittaakseen maailman.
Paperirullat paloivat Tampereella tuhoutuneen varastorakennuksen tontilla
Tulipalo ei pelastuslaitoksen mukaan liity vappuaattona tapahtuneeseen suurpaloon, joka tuhosi samalla tontilla sijainneen varastorakennuksen.
Ketjukolari katkaisi liikenteen Kangasalla
Kolme autoa vaurioitui kolarissa, mutta henkilövahingoilta tiettävästi vältyttiin.
Lehdistön työriidan ratkaisu hyväksyttävissä juuri ja juuri
Aamulehden toimitusosaston puheenjohtaja Kari Asikainen pitää lehdistön työriidan ratkaisua siedettävänä.
Pilkingtonilla jälleen yt-neuvottelut
Tampereen ja Laitilan tehtailla on uhattuna yhteensä 40 työpaikkaa. Euroopan vaikea markkinatilanne taustalla.
Tuore ministeri Pia Viitanen on jo käärinyt hihansa
Demarien ministeriruletti pyöräytti tamperelaisen kansanedustajan Pia Viitasen perjantaina asunto- ja viestintäministeriksi. Uusi ministeri puhkuu toimintatarmoa.
Ilmalaiva tutkii ilmastonmuutosta Jämijärvellä - tutkijat tyytyväisiä tuloksiin
Suomessa tutkijat selvittävät, kuinka paljon luonto vaikuttaa pienhiukkaspitoisuuksiin. Suomen ilmakehästä haetaan vertailukohtaa Keski-Euroopan saastuneemmille ympäristöille.
Rehtori: Olin oman kouluni epäonnisin ylioppilas
Perjantaina lukioissa on nähty paljon iloisia hymyjä, mutta joukkoon mahtuu aina myös pettymyksiä. Ikaalisissa epäonnisia kokelaita lohduttaa rehtori, jolla on asiasta omakohtaista kokemusta.
Gustafsson täsmentää: Ministerivaihdokset tietoon tekstiviestillä – Urpilainen soitti jo torstaina
SDP:n ministeriryhmän muutokset eivät miellytä tehtävänsä menettänyttä Jukka Gustafssonia.
Teatterityön professoriksi Tampereelle halajaa 12 hakijaa
Tampereen yliopiston viestinnän, median ja teatterin yksikön teatterityön professuuria on hakenut viisi naista ja seitsemän miestä.
