Kouvolan China Centerin nousu ja tuho
Perjantaisessa China Center -huutokaupassa minimoitiin tappioita ja haudattiin unelmia. Ostajien puuttessa päävelkoja Kouvolan Seudun Osuuspankki osti kiinteistön itselleen 1,5 miljoonalla eurolla. Kiinteistön ja China Centeriin jääneiden yrittäjien tulevaisuus on auki.
Syksy 2007: Kuohuviini virtaa ja kaupungin kerma on paikalla, kun Nordic China Centeriä avataan Kouvolassa. Logistiikka-alueen keskelle on määrä nousta kiinalaisen tukkukaupan keskus, jotain jota pitkin Kouvola voisi kurkottaa itään. Taivas on kattona.
Pikkuhiljaa keskuksen alkuperäinen ajatus valuu taka-alalle ja tilalle ilmestyy kiinalaisia rihkamakauppiaita. Lopullisesti unelmat murskaantuvat Rajavartiolaitoksen, Tullin ja poliisin yhteisoperaatiossa vuonna 2009.
Keskuksen pyörittäjiä epäillään laittoman maahantulon järjestämisestä ja veropetoksista. Koko johtoryhmä joutuu pitkäksi aikaa tutkintavankeuteen. Keskus alkaa autioitua ja velka kasvaa, vaikka lopulta syytteet jäävät nostamatta. Esitutkinta lopetetaan keväällä 2010.
Jiazhu Wang: Suuroperaatio poliittista peliä
Kesäkuu 2011: China Centerin johtohahmo Jiazhu Wang on vieläkin keskuksessa, josta on jo katkaistu lämpö. Hän on katkeroitunut kiinalaisyrittäjien kohtelusta ja puhuu jopa lavastuksesta.
- Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että tämä on poliittinen asia. Tämä on täysin ulkomaalais- ja kiinalaisvastaista toimintaa. On todettu, että kaikki ovat syyttömiä.
- Mielestäni Suomen hallituksen tulisi ottaa vastuuta tänne tulleiden menetyksistä.
Wang on omien sanojensa mukaan sijoittanut China Centeriin 6 miljoonaa euroa.
China Center Osuuspankille
Nordic China Centeriä on yritetty myydä vuoden verran, tuloksetta. Keskusta kaupataan viimeisen kerran huutokaupassa 3. kesäkuuta. Jiazhu Wang ei ole paikalla, tilanne olisi hänen mukaansa liian tuskallinen.
Huutokauppaan ei ole ilmestynyt kuin yksi ulkopuolinen ostajaehdokas. Tosin hänkään ei ilmoita ostavansa kuin pilkkahinnalla. Kukaan ei tunnu haluavan koskea kiinteistöön pitkällä tikullakaan.
Lopulta China Centerin suurin velkoja, Kouvolan Seudun Osuuspankki, huutaa kiinteistöt itselleen 1,5 miljoonalla eurolla.
Osuuspankki ja toinen päävelkoja Kouvola Innovation kärsivät China Centeristä tuntuvat tappiot, sillä maksukyvyttömälle taustayhtiölle Nordic Finland Investmentille ehti kertyä kokonaisvelkaa jo lähes 3 miljoonaa euroa.
Mitä tilalle?
China Centerin tulevaisuudesta ei tiedetä muuta kuin että kiinteistöön on tarkoitus houkutella uutta liiketoimintaa.
- Kaikki on vielä oikeastaan auki. Toivotaan kovasti, että saataisiin yrityksiä ja hyvin menestyvää liiketoimintaa tänne Kouvolan seudulle. Kaikki tervetuloa ja ilmoittakaa kiinnostusta, huudot tehnyt riskienhallintapäällikkö Arja Korhonen Osuuspankista sanoo.
Keskukseen jääneiden kiinalaisyrittäjien kohtalo on avoinna, joten China Centerin tarina jatkuu vielä ainakin yhden kappaleen verran.
Tuoreimmat aiheesta: Kymenlaakso
Selkäongelmat kuriin työasentoja vaihtamalla
Staattinen istumatyö on yksi selkävaivoille altistavista tekijöistä. Kiinnostus seisomatyötä kohtaan onkin kasvanut parin viime vuoden aikana.
Pyöräilijää lyötiin kasvoihin Haminassa
Pyöräilijää pahoinpidellyt jalankulkija poistui Kaivokadulta kirjaston suuntaan. Poliisi tutkii tapausta pahoinpitelynä.
Kotkan suuret ryhmät eivät lämpene pormestarimallille
Pormestarimalli voisi kuitenkin olla yksi keino vähentää johtavien luottamusmiesten työtaakkaa.
Loppukevään Repoveden kävijän ei tarvitse murehtia itikoista
Kesäkausi on käynnistynyt ja Repoveden kansallispuistossa liikkuu paljon retkeilijöitä. Matkailuyrittäjät kehittävät Repoveden kävijöille tasaiseen tahtiin uusia palveluita.
Aune Mänttäri pyytänyt hotellialueen rajaamista pois kaavavalituksestaan
Haminan Tervasaaren kaavasta valituksen tehnyt Aune Mänttäri on rajannut osan kaavasta valituksen ulkopuolelle.
Tuholaistorjujan kesäpäivää työllistävät ampiaiset ja lutikat
Ilmojen lämmetessä monenlaiset hyönteiset heräävät koloistaan. Päänvaivaa aiheuttavat muun muassa talon rakenteisiin pesiytyneet muurahaiset tai ampiaiset. Myös lutikat ovat tehneet paluun.
Kotkassa öljyä tiellä Langinkosken kirkolta Kotkansaarelle
Linja-autosta on valunut noin 40 litraa öljyä tielle. Vana kulkee Langinkosken kirkolta Kotkantietä pitkin linja-autoasemalle asti sekä Puistotieltä Robin Hoodille. Tie on erittäin liukas.
Haminan Palloilijoilla edessään kiireinen viikonloppu
Ykköspesiksessä pelaavilla Haminan Palloilijoilla on tällä kaudella takanaan kolme ottelua, joista yksi on häviö ja kaksi voittoa. Pelinjohtaja Vesa Toikan mukaan viikonlopun otteluista lähdetään hakemaan lisää voittoja.
Puolueet vaativat tasa-arvoa vaalipiirin nimeen
Kymen piiri-nimessä Etelä-Karjala ja Etelä-Savo eivät pääse esiin millään tavalla. Saimaan vaalipiiri puolestaan ei kelpaa vaalipiirin puolueille, koska siinä unohdetaan kokonaan Kymenlaakso.
Perussuomalaiset haluaa Kotkaan pormestarin
Perussuomalaisten mielestä kaupunginjohto elää leveästi veronmaksajien rahoilla samalla kun kaupunki yrittää säästää. Pormestarimallissa kansalaiset pääsevät valitsemaan johtajansa.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.