Kouvolan katujuna kuljetti tuhansia
Voiman suosituin reitti kulki Tykkimäen ja keskustan välillä. Ensi kesän katujunasta ei ole vielä päätöstä.
Kouvolan katujuna Voima kuljetti tänä kesänä yli viisi tuhatta matkustajaa.
Kaupungin ensimmäinen katujuna kulki juhannuksesta elokuun 5. päivään asti kolmella eri reitillä. Suosituin reitti oli Tykkimäen ja keskustan välinen reitti. Vilkkaimpana päivänä kyydissä istui runsaat kaksisataa ihmistä.
Asiakaspalaute oli pääosin myönteistä ja junaa pidettiin sympaattisena sekä kaupunki-ilmettä piristävänä. Järjestäjien mukaan parannettavaa oli muun muassa junan äänentoistossa ja opastenauhoituksissa. sekä ajosesongissa ja päivittäisissä aikatauluissa.
Päätöstä katujunan jatkosta ei ole vielä tehty. Tykkimäen toimitusjohtaja Sakari Pasasen mukaan mahdollista jatkoa pohditaan ja kypsytellään rauhassa.
Tuoreimmat aiheesta: Kymenlaakso
EU-asetus uudistaa autoalan sopimusten arviointia
Autojen valmistajat ja maahantuojat voivat jatkossa hallita eri autobrändien esille tuomista nykyistä enemmän. Suomessa autokauppa jatkuu todennäköisesti niin, että eri automerkkejä myydään edelleen saman katon alla.
Ohitustilanne johti Ahvenkosken kuolonkolariin
Kahden ihmisen hengen vaatíneessa onnettomuudessa oli mukana neljä henkilöautoa ja puoliperävaunullinen rekka. Onnettomuuspaikan raivaus saatiin päätökseen torstaina iltapäivällä.
Vakava kolari Ahvenkosken sillalla - kaksi kuollut
Ahvenkoskella on tapahtunut liikenneonnettomuus, jossa on kuollut kaksi ihmistä. Yksi on loukkaantunut vakavasti.
Kaksi kuoli onnettomuudessa valtatie 7:llä - liikenne poikki
Rekan ja kahden henkilöauton onnettomuus on vaatinut kahden ihmisen hengen Pyhtäällä. Lisäksi yksi ihminen on vakavasti loukkaantunut. Tie on suljettu liikenteeltä.
Ahvenkosken sillalla onnettomuus - liikenne seisoo
Poliisi on paikalla ohjaamassa liikennettä.
Viisikymppiset rynnivät rock-festareille
Konserttijärjestäjät ovat uusien haasteiden edessä. Levybisnes ja markkinat hajaantuvat, musiikkigenrejä tulee jatkuvasti lisää ja festarikävijöiden ikähaarukka on laajentunut teineistä keski-ikäisiin.
Neljän lukion malli vahvoilla Kouvolassa
Kokoomus ja SDP kannattavat Kouvolaan neljää lukiota, Perussuomalaiset säilyttäisivät Elimäen ja Anjalankosken lukiot. Näkemykset Kouvolan tulevasta lukiomäärästä eriävät kuitenkin myös valtuustoryhmien sisällä.
Loisteputki kärähti - Haapa-Kimolan koulu tyhjennettiin
Oppilaat ja henkilökunta ovat jo päässeet takaisin rakennukseen. Syytä sähkölaitevikaan selvitetään.
Pyhtäällä uskotaan matkailun tuovan satoja uusia työpaikkoja
Kaakko kasvuun -ohjelma tähtää 10 000 uuteen työpaikkaan Kotkan-Haminan seudulla. Kunnanjohtaja Olli Nuuttila uskoo, että Pyhtää yltää tavoitteisiin omalta osaltaan.
Yksityisiä lääkäreitä Kotkan hoivakoteihin
Kotkan kaupunki aloittaa liikkuvien lääkäripalveluiden kokeilun kesäkuussa. Lääkäripula on aiheuttanut sen, ettei terveyskeskuslääkärien aika riitä hoivakodeissa asuvien vanhusten hoitamiseen.
