Kouvolan Kiina-jutussa kolme uutta vangitsemista
Vantaan käräjäoikeus on vanginnut kolme henkilöä lisää epäiltynä osallisuudesta törkeän laittoman maahantulon järjestämiseen. Jo aiemmin jutussa on vangittu kaksi epäiltyä. Kaksi alunperin seitsemästä pidätetystä on vapautettu.
Vantaan käräjäoikeus on vanginnut kolme kiinalaista, joita epäillään osallisuudesta törkeän laittoman maahantulon järjestämiseen. Vangitsemista vaati Rajavartiolaitos. Kaksi henkilöistä vangittiin tödennäköisin syin epäiltynä, yksi henkilöistä vangittiin syytä epäillä perusteella.
Heidän joukossaan on kaksi naista ja yksi mies. Aiemmin perjantaina käräjäoikeus vangitsi kaksi Kouvolan Nordic China Centerin kiinalaista miesjohtajaa.
Rajavartiolaitoksen torstaina pidättämästä seitsemästä ihmisestä kaksi on vapautettu. Kouvolan China Centeriin ja Leishin hyvinvointikeskukseen tehtiin keskiviikkona laaja tehoisku, johon osallistui rajavartijoita, poliiseja sekä tulli- ja verotutkijoita. Kotietsintöjä tehtiin kaksikymmentä.
Tähän mennessä tapausta tutkiva Suomenlahden merivartioston rikostutkintayksikkö on tehnyt yli 30 kuulustelua. Kotietsinnöissä takavarikoidun materiaalin tutkinta on myös aloitettu. Tavaroiden läpikäymisen ja luetteloinnin arvioidaan kestävän viikkoja .
Kouvolan kiinalaisyrityksen epäillään järjestäneen Schengen-alueelle laittomasti kymmeniä kiinalaisia.
Tuoreimmat aiheesta: Kymenlaakso
Selkäongelmat kuriin työasentoja vaihtamalla
Staattinen istumatyö on yksi selkävaivoille altistavista tekijöistä. Kiinnostus seisomatyötä kohtaan onkin kasvanut parin viime vuoden aikana.
Pyöräilijää lyötiin kasvoihin Haminassa
Pyöräilijää pahoinpidellyt jalankulkija poistui Kaivokadulta kirjaston suuntaan. Poliisi tutkii tapausta pahoinpitelynä.
Kotkan suuret ryhmät eivät lämpene pormestarimallille
Pormestarimalli voisi kuitenkin olla yksi keino vähentää johtavien luottamusmiesten työtaakkaa.
Loppukevään Repoveden kävijän ei tarvitse murehtia itikoista
Kesäkausi on käynnistynyt ja Repoveden kansallispuistossa liikkuu paljon retkeilijöitä. Matkailuyrittäjät kehittävät Repoveden kävijöille tasaiseen tahtiin uusia palveluita.
Aune Mänttäri pyytänyt hotellialueen rajaamista pois kaavavalituksestaan
Haminan Tervasaaren kaavasta valituksen tehnyt Aune Mänttäri on rajannut osan kaavasta valituksen ulkopuolelle.
Tuholaistorjujan kesäpäivää työllistävät ampiaiset ja lutikat
Ilmojen lämmetessä monenlaiset hyönteiset heräävät koloistaan. Päänvaivaa aiheuttavat muun muassa talon rakenteisiin pesiytyneet muurahaiset tai ampiaiset. Myös lutikat ovat tehneet paluun.
Kotkassa öljyä tiellä Langinkosken kirkolta Kotkansaarelle
Linja-autosta on valunut noin 40 litraa öljyä tielle. Vana kulkee Langinkosken kirkolta Kotkantietä pitkin linja-autoasemalle asti sekä Puistotieltä Robin Hoodille. Tie on erittäin liukas.
Haminan Palloilijoilla edessään kiireinen viikonloppu
Ykköspesiksessä pelaavilla Haminan Palloilijoilla on tällä kaudella takanaan kolme ottelua, joista yksi on häviö ja kaksi voittoa. Pelinjohtaja Vesa Toikan mukaan viikonlopun otteluista lähdetään hakemaan lisää voittoja.
Puolueet vaativat tasa-arvoa vaalipiirin nimeen
Kymen piiri-nimessä Etelä-Karjala ja Etelä-Savo eivät pääse esiin millään tavalla. Saimaan vaalipiiri puolestaan ei kelpaa vaalipiirin puolueille, koska siinä unohdetaan kokonaan Kymenlaakso.
Perussuomalaiset haluaa Kotkaan pormestarin
Perussuomalaisten mielestä kaupunginjohto elää leveästi veronmaksajien rahoilla samalla kun kaupunki yrittää säästää. Pormestarimallissa kansalaiset pääsevät valitsemaan johtajansa.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.