Kotimaa |

Kova talvi nostaa yhtiövastikkeita Etelä-Suomessa

Kylmä ja runsasluminen talvi nostaa kustannuksia monissa taloyhtiöissä. Varsinkin Etelä-Suomen pienissä taloyhtiössä on paineita yhtiövastikkeiden korotuksiin. Kevään mittaan paljastuu, millaisia vahinkoja lumenpudotus on aiheuttanut.

Kaksi miestä pudottaa lunta kivisen kerrostalon katolta.
Kuva: YLE

Helsingin Kruununhaassa sijaitsevan talon katolla ollaan jo kolmatta kertaa lumenpudotushommissa. Etelä-Suomessa kattomiehillä on riittänyt töitä joulukuusta tähän päivään saakka enemmän kuin on ehtinyt tehdä.

- Mulla on esimerkiksi kaks puhelinta jotka soivat kaiken aikaa ja toimitusjohtajalla taitaa olla peräti kolme, kertoo Aito Peltikaton työnjohtaja Pertti Mäntykangas.

Eikä kaikkien soittajien apuun olekaan ehditty, vaikka Etelä-Suomen katoille on hälytetty kaikki kynnelle kykenevät Kuopion ja Tallinnan välillä. Karkean arvion mukaan Helsingin keskustassa kolmasosassa taloista on sattunut vesivahinko katolla ja vesi on valunut ylimpiin kerroksiin sisään.

Kun työmiehistä on ollut pula, ovat hinnatkin nousseet kattolukemiin. Lumitöiden lisäksi kustannuksia aiheuttavat kylmän talven lämmityskulut. Kaikki tämä tietää korotuksia yhtiövastikkeisiin.

- Vastike nousee, nyt kun kohta yhtiökokousaika alkaa, niin pitää mennä nöyränä poikana esittämään osakkaille, että ei muuta voi tehdä, sanoo isännöitsijä Tom Siljamäki isännöintitoimisto Westerstråhle & Co:sta.

Kevät paljastaa loput vahingot

Vastikkeiden korutukset koskevat lähinnä Etelä-Suomea ja eniten pieniä taloyhtiöitä.

- Järjestään talousarviot ovat olleet viidestä prosentista viiteentoista prosenttiin aiempaa suuremmat, mutta jossain rivitaloyhtiössä korotus voi olla vielä paljon suurempi, laskee Isännöintiliiton hallituksen puheenjohtaja Mikko Peltokorpi.

Peltokorven mukaan vasta keväällä nähdään, millaisia vahinkoja lumenpudotus on talven aikaan aiheuttanut istutuksille ja kiinteistöjen rakenteille ja kuka vahingot lopulta maksaa. Oma lukunsa ovat sitten kevään tulvat.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä