Kovasikajuttu on huumoria ja rankkaa punkia
Kehitysvammaisten miesten punkbändistä kertovaa dokumenttielokuvaa on kiitelty elokuvafestivaaleilla. Ylen aamu-tv:n haastattelussa Pertti Kurikan nimipäivät -bändin jäsenet kertovat elokuvanteon olleen hauskaa.
Pertti Kurikan nimipäivät -bändistä kertova dokumentti tulee elokuvateattereihin huhtikuun lopussa. Neljästä kehitysvammaisesta miehestä koostuvan yhtyeen laulaja Kari Aalto kuvailee, että elokuvan tekijöiden kanssa oli mukavaa toimia ja jutella. Häntä ei häirinnyt se, että kamerat seurasivat elämää.
- En jännittänyt. Suomessa tehdään kaikenlaisia elokuvia laidasta laitaan. Se on kiva, että saatiin meistäkin elokuva tehtyä. Kyllähän se muutti aika paljon elämää, että on Pertin bändistä oma elokuva, Kari Aalto sanoo.
- Parasta on, kun tehtiin elokuvabiisi, Kallio-biisi, ja se laitettiin youtubeen, bändin rumpali Toni Välitalo sanoo.
Pertti Kurikan nimipäivät -bändin musiikissa sanoitukset ovat tiukkoja.
- Ei osata oikein päättää, mikä on kehitysvammaisille hyvä ja mikä ei. Sen takia teen näitä rankkoja asioita. Punkissahan sanoma on tärkeätä, ja minun mielestäni punk on ollut 70- ja 80-luvusta asti sanomallista musiikkia, laulaja Kari Aalto kuvailee.
Kovasikajuttu-elokuvan ojaajan J-P Passin mukaan elokuvan lopputulos on aika lailla sen mukainen, mihin alunperin pyrittiin.
- Aika mutkaton prosessi on ollut koko ajan, J-P Passi kertoo.
Ennakkoluuloja kehitysvammaisia kohtaan ei Passin mielestä juurikaan tullut vastaan elokuvan kuvausten aikana.
- Emme me ainakaan ole matkan varrella törmänneet. Ehkä olemme vain liikkuneet otollisella maaperällä, punkväen seassa ja kehitysvammaisten kanssa tekemisissä olevien ihmisten kanssa, Passi toteaa.
Kovasikajutun ohjaaja kertoo laittavansa dokumentin mielellään suurempienkin yleisöjen nähtäväksi.
- Ei varmasti ole maata, jossa ei ole kehitysvammaisia. Kuinka siihen suhtaudutaan, vaihtelee varmasti maittain, mutta ei se mitään, J-P Passi sanoo.
Tuoreimmat aiheesta: Aamu-tv
Tähtihetki arvosteli elokuvat Fast & Furious 6, Salainen valtakunta ja Pystyssä
Viikon odotetuin elokuva on varmasti autohurjastelusarja Fast & Furiousin kuudes osa. Lisäksi kankaille saapuu koko perheen animaatioseikkailu Salainen valtakunta sekä kevään viimeinen kotimainen uutuus Pystyssä, jonka ohjaaja Marton Jelinko ja elokuvan tuottaja ja toinen pääosanesittäjä Heidi Linden istuivat Tähtihetken sohvalla.
Vinkit juhlakakun tekoon
Koulut päättyvät ensi viikolla, monessa kodissa on uuni kuumana leipomuksista. Aamu-tv:ssä annettiin vinkkejä juhlakakun tekemiseen.
Tennilä: Vasemmistojohtajien suusta kuuluu pelkkää muminaa
Pitkän linjan vasuri Esko-Juhani Tennilä suomii vasemmistojohtajia kovalla kädellä. - Arkikansa on unohdettu - tärkeintä on miten markkinat jaksavat, Tennilä roimii Aamu-tv:n sohvalla. Yhteys duunareihin on menetetty komppaa SDP:n Arja Alho.
Liuskekaasun räjäytys voi pilata pohjavesiä
Liuskekaasu on kohotettu energiamarkkinoiden ihmeaineeksi, joka korvaa kalliin ja hupenevan öljyn. Mutta liuskekaasun räjäyttämiseen liittyy myös riskejä, etenkin räjäytyskemikaaleihin.
Risikko: Narkolepsiakorvaukset voivat olla elinikäisiä
THL julkisti eilen raportin, jonka mukaan Pandemrix-sikainfluenssarokote lisäsi aikuisten riskiä sairastua narkolepsiaan.
Suomen ainoa MM-sarjan motocross-ammattilainen Harri Kullas
Motocross näkyi vielä 80-luvulla suomalaisessa mediassa, kun Heikki Mikkola ja kumppanit hallitsivat lajia. Sittemmin on ollut hiljaisempaa. Nuori Harri Kullas voi kuitenkin kääntää jälleen katseet hiekkakuopissa lennähteleviin päristelijöihin.
Mooses Mentulan Isän kanssa kahden on tarina kaipuusta
Mooses Mentula kirjoittaa kaipuusta sekä pojan ja isän suhteesta. Pikkupoika Lenne ihailee isäänsä ja pelkää menettävänsä hänet. Aikuinen Jyri puolestaan kaipaa isäänsä, jota ei ole koskaan tuntenut.
Pinna palaa liikenteessä - se ei sääntöjä muuta
Eritasoisilla kuljettajilla on yhtäläinen oikeus liikkua teillä ja heidät on otettava huomioon, liikenteen tuntijat rauhoittelevat tieraivon kuumentamia.
Yhdysvaltain partioliike valmistautuu historialliseen äänestykseen homokiellosta
Amerikkalaisen partioliikkeen johto äänestää tänään siitä, saavatko homoseksuaaliset nuoret liittyä partioon. Yhdysvaltain partio on perinteisesti kieltänyt homoseksuaaleja osallistumasta järjestön toimintaan. Suomessa partio on avoin kaikille, muistuttaa Suomen Partiolaisten puheenjohtaja Aamu-tv:ssä.
Maailman kymmenen suurinta ongelmaa
Ylikulutus, sorto, nälkä ja jano, ilmastokriisi, sota, köyhyys, väestönkasvu, syrjintä, eläinten hyväksikäyttö, huumeet. Tässä ovat maailman 10 tärkeintä ongelmaa Vihreiden kansanedustajan Oras Tynkkysen mielestä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.