Pohjanmaa |

Köyhyyteen ei koskaan totu

Liian pitkinä kiemurtelevat ja ruokajonot sekä kovista kohtaloista kertovat kirjeet ovat köyhien auttajalle, Heikki Hurstille arkipäivää, johon ei koskaan totu.

Heikki Hursti
Kuva: YLE

Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö ry on yhdistys, joka perustettiin1983, vaikka itse työ köyhien auttamiseksi aloitettiin jo 60-luvun lopulla.



Veikon ja Lahjan poika Heikki kulki omia teitään mm. nuorisopastorina sekä lähetystyössä Espanjassa, kunnes 2005 isänsä kuoltua Heikki jatkoi isänsä jalanjäljillä. Päätös syntyi isän kuolinvuoteella.

- Siitä hetkestä lähtien olen kokenut tämän ihan omana elämäntyönäni, Heikki kertoo.



Köyhät ja kovat kohtalot ovat olleet Hurstin perheen arkipäivää jo Heikin lapsuudesta saakka. Välillä elämä kävi niin rankaksi, että niin Heikin äiti kuin Heikki itse yritti tai suunnitteli itsemurhaa. Köyhyyteen ei koskaan totu ja välillä avustustyö tulee uniinkin, mutta avunantaja on löytänyt pakokeinon mm. musiikin ja maalaamisen kautta.

- Toistaiseksi ruokajonounet eivät ole käyneet rasitteeksi ja onneksi minulla on hyvät unenlahjat, Hursti lisää.



Hursti myöntää välillä miettivänsä, että mitä muuta voisi tehdä työkseen. Politiikkaankin on kosiskeltu, mutta Heikki itse epäilee, että osaisiko muuta edes tehdä, kuin avustustyötä.

- Kyllä mä haluan olla siellä missä on ihmisiä ja ahdistusta ja apua tarvitsevia, Hursti sanoo.

Lähteet:
YLE Pohjanmaa / Johanna Manu

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä