KPL-kapteeni uskoo pudotuspelipaikkaan
Kouvolan pallonlyöjät on neljän pisteen päässä kahdeksannesta sijasta. Joukkueen kapteeni Saku Kapanen näkee pelissä paranemisen merkkejä ratkaisuhetkien ollessa ovella.
Kouvolan Pallonlyöjät on jäljessä tavoitteestaan päästä Superpesiksen pudotuspeleihin. KPL on taulukossa yhdeksännellä sijalla, kun sarjaa on pelaamatta enää kahdeksan ottelua.
KPL:llä on edessä ratkaisun hetket, kun seuraavissa peleissä vastaan tulee pudotuspeliviivan tuntumassa olevia joukkueita. Joukkueen kapteeni Saku Kapanen uskoo, että paikka kahdeksan parhaan joukossa vielä irtoaa, sillä KPL:n peli on parantunut viime aikoina.
- Meidän pelaaminen on ollut hyvällä tasolla viime aikoina, varsinkin ulkopelissä. Nyt näyttää siltä, että sisäpelissäkin saadaan tilanteita ihan hyvin ja sitä kautta juoksuja.
Kapanen näkee kauden sujuneen vaihtelevasti. Viime aikaiset otteet ovat tuoneet pisteitä säännöllisemmin, kun alkukaudesta pisteitä irtosi nihkeästi.
Ulkopeli on aika hyvällä mallilla. Sen varaan on hyvä rakentaa muutakin peliä.
- Siellä on ollut montakin asiaa, missä on joutunut pettymään. Alkukaudesta ulkopelissä annettiin liikaa juoksuja, mutta sitä ollaan saatu korjattua. Tällä hetkellä ulkopeli on aika hyvällä mallilla. Sen varaan on hyvä rakentaa muutakin peliä.
Kouvolan Pallonlyöjillä on matkaa kahdeksanteen sijaan ja pudotuspelipaikkaan neljä pistettä. KPL on onnistunut tällä kaudella ottamaan kolmen pisteen voittoja vain kahdesti 18 pelistä.
Jos seura jää kahdeksan parhaan ulkopuolelle, on edessä alemmat pudotuspelit, joissa pelataan sarjasta putoamista vastaan.
- Eihän ne pelit mitään herkkua ole, mutta sen mukaan on mentävä, mitä sarjatilanne näyttää. Tässä vaiheessa en halua edes miettiä sellaista vaihtoehtoa, että niissä peleissä oltaisiin.
Kapanen arvelee, ettei joukkue ole hyvien otteiden myötä tekemässä muutoksia peliinsä tai kokoonpanoonsa. KPL pelaa seuraavan ottelunsa perjantaina Kiteellä.
Tuoreimmat aiheesta: Kymenlaakso
Fysiikkaa voi oppia vuoristoradassa
Kouvolan yhteiskoulun lukion opiskelijat kävivät mittaamassa G-voimia käytännössä. Paikkana toimi Tykkimäen huvipuisto. Opiskelijoiden mielestä vastaavanlaista luovaa opetusta voisi olla enemmänkin.
Myllymäki: Kouvola on vedenjakajalla
Mikkeliin johtajaylilääkäriksi siirtyvä Kouvolan terveysjohtaja Kati Myllymäki perää poliittista yksimielisyyttä kaupungin terveyspalvelujen turvaamiseksi. Riitely Ratamo-keskuksen paikasta ei ainakaan hillinnyt haluja siirtyä muualle.
Metsähallitus: Rannoilla liikkumiseen liittyy aina pieni riski
Pikkutytön putoaminen jokeen ei aiheuta erityisiä toimia Kotkan Langinkosken ympäristössä. Rannoilla kulkemista on erittäin vaikea estää, sanoo Metsähallituksen kenttäpäällikkö.
Liikennetehtävät työllistävät Kymenlaakson poliisia
Viime vuonna liikenneonnettomuudet työllistivät poliisia eniten. Onnettomuuksista aiheutuneita tehtäviä maakunnan poliisit hoitivat kentällä yhteensä 88 vuorokauden verran. Rahaa tehtäviin kului runsaat 200 000 euroa.
Lukiovertailun kärjessä tutut nimet - katso miten oma lukiosi pärjäsi
Tämän vuoden kolme parasta lukiota löytyvät vertailun mukaan Helsingistä ja Espoosta.
Kati Myllymäki johtajaylilääkäriksi Etelä-Savoon
Etelä-Savon sairaanhoitopiiri valitsi Kouvolan terveysjohtajana toimivan Myllymäen tehtävään yksimielisesti. Virkaa haki yhteensä seitsemän henkilöä.
KouSa: Kotiharju vahvoilla Ratamon paikaksi
Kouvolan Sanomat tavoitti miltei kaikki kaupunginvaltuutetut kyselyyn maanantain Ratamo-päätöksestä. Jos sairaalakeskuksen sijoituspaikasta äänestetään, on Kotiharju lehden saamien tietojen mukaan seitsemän ääntä Kuusankosken Sairaalanmäkeä edellä. Osa valtuutetuista kannattaa edelleen myös muita sijoituspaikkoja.
Rivitaloasunto yritettiin sytyttää palamaan Kouvolassa
Ohikulkija huomasi tekijän ajoissa ja hälyytti pelastuslaitoksen paikalle. Vielä rakennusvaiheessa oleva asunto selvisi tilanteesta vaurioitta.
Vaaralliset jätteet kerätään talteen Kotkassa
Jätekeräykseen voi tuoda nurkissa pyörivän metalliromun tai vanhat lääkkeet. Keräyspaikkoja on lisätty viime vuodesta.
Pattijoki murjoi Kouvolan
Antti Korhonen ja Marko Pelkonen loistivat Raahen vierasvoitossa Kouvolasta miesten Superpesiksen torstain kierroksella.
