Kymenlaakso |

KPL:llä edessä alemmat pudotuspelit

Kouvolan Pallonlyöjät valmistautuu karsintoihin. Pelinjohtaja laittaa kauden huonon menestyksen nuoruuden piikkiin.

Ville Posti lyö ja Anssi Lammila seuraa katseella.
Kuva: Raine Martikainen

Kouvolan Pallonlyöjät on jäänyt tavoitteestaan pelata tällä kaudella Superpesiksen pudotuspeleissä kahdeksan parhaan joukossa.

Kankaanpään Maila voitti torstaina Hyvinkään Tahkon lukemin 1-2 ja nousi sarjataulukossa kahdeksanneksi 29 pisteellään. KPL on tällä hetkellä sarjataulukossa kymmenentenä 26 pisteellään.

Sunnuntain ottelu Sotkamon Jymyä vastaankaan ei enää mahdollista KPL:n pääsyä kahdeksan parhaan joukkoon.

Pelinjohtajan mukaan paineet olivat kolmessa viimeisimmässä ottelussa niin kovat, että pelin taso romahti.

Emme edes ansainneet paikkaa kahdeksan parhaan joukossa

- Mikko Hylkilä

- Kolmen pelin vieraskiertue oli niin huonoa peliä, että emme edes ansainneet paikkaa kahdeksan parhaan joukossa, pettynyt pelinjohtaja Mikko Hylkilä sanoo.

KPL:llä on ollut joukkueessaan tämän kauden aikana paljon nuoria pelaajia. Pelinjohtaja laittaa huonon menestyksen nuoruuden piikkiin.

- Tämä prosessi vie vain aikaa. Yksi huono kausi ei voi tuhota sitä, minkä linjan olemme ottaneet. Olen kuitenkin tyytyväinen tähän linjaan, että nuoria on otettu sisään.

KPL pelaa viimeisen runkosarjaottelun sarjakärki Sotkamoa vastaan sunnuntaina Kouvolassa.

 

Tuoreimmat aiheesta: Kymenlaakso

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä