Kreikan johtajat jatkavat neuvotteluita maanantaina
Kreikan johtajat jatkavat huomenna maanantaina keskusteluja säästöistä, joita Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja Euroopan unioni ovat vaatineet maalta talousavun ehtoina. Kreikan pääministeri Lukas Papadimos yrittää saada tukea puoluejohtajilta säästöille, joita 130 miljardin euron EU:n pelastuspaketin saaminen edellyttää.
- Me jatkamme huomenna, oikeistojohtaja George Karatzaferis vastasi toimittajien kysyessä olivatko maan hallituspuolueiden johtajat jo päässeet yhteisymmärrykseen.
Kreikka on neuvotellut uudesta tukipaketista Euroopan unionin, Kansainvälisen valuuttarahaston sekä Euroopan keskuspankin eli niin kutsutun troikan kanssa jo lokakuusta lähtien.
George Papandreou, Antonis Samaras Ja George Karatzaferis - johtajat sosialisti-, konservatiivi- sekä oikeistopuolueista neuvottelevat pääministeri Lukas Papadimoksen johdolla Kreikan luotonantajien vaatimista leikkauksista.
Konservatiivien johtaja Antonis Samaras on kertonut vastustavansa uudistuksia viimeiseen asti, sillä hänen mukaansa vaaditut leikkaukset vain syventäisivät Kreikan taantumaa.
Säästöjen toteuttamiseksi Kreikan täytyisi laskea minimipalkan tasoa, leikata lomarahoja sekä erottaa julkisen sektorin työntekijöitä.
Myös paineet yksityisten sijoittajien kanssa tehtävään sopimukseen ovat suuret, jotta osa Kreikan 350 miljardin veloista voidaan antaa anteeksi. Kreikan on määrä maksaa 14,4 miljardia euroa lainanlyhennyksiä maaliskuun 20. päivään mennessä.
Mikäli Kreikka ei saa uutta tukipakettia, maata odottaa vararikko maaliskuun lopussa.
Tuoreimmat aiheesta: Velkakriisi
Euromaat alkavat valmistautua Kreikan lähtöön käytännössä
Jokaisen euromaan on syytä laatia suunnitelma Kreikan irtautumisen varalta. Asia sanottiin ensi kertaa ääneen valtiovarainministeriöiden virkamiesten työryhmässä maanantaina.
Obama tarjoaa talousneuvonantajia kriisissä kärvistelevälle EU:lle
Obama katsoo, että Euroopasta löytyy päättäväisyyttä velkakriisin ratkaisemiseksi.
Puttonen: Eurokriisi on kuin junatörmäys hidastetussa elokuvassa
Rahoituksen professori Vesa Puttonen ei näe euron tulevaisuutta ruusuisena. Valtioiden velkojen leikkaaminen selvästi alle 100 prosenttiin bkt:sta on ainoa reitti kasvuun, Puttonen arvioi.
Kreikka voi kaatua - suomalaisia mietityttävät lainat ja työpaikat
Euroalueen mahdollisen murenemisen seuraukset omalle taloudelle mietityttävät suomalaisia. Kreikan ero eurosta ei kuitenkaan näyttäydy suomalaisille mörkönä.
Kreikan viimeisissä kyselyissä hiuksenhienot kannatuserot
Kreikassa on julkaistu lauantaina kahden uuden puoluekannatuskyselyn tulokset. Eri tutkimuslaitosten tekemissä kyselyissä saatiin eri kärkipuolueet. Toisessa johdossa oli eurovastainen Syriza, toisessa taas euromyönteinen Uusi demokratia.
Tuhannet marssivat säästökuuria vastaan Saksassa
Kapitalismia vastustavat mielenosoittajat syyttävät Euroopan päättäjiä köyhdyttämisen politiikasta. Lauantain mielenosoitus sujui rauhallisesti.
Stubb antaa tunnustusta Timo Soinille
Soini on jo ennättänyt muistuttaa olevansa oikeassa.
Stubb suosisi komissaariksi eurovaaliehdokkaita
EU saa uuden komission eurovaalien jälkeen vuonna 2014.
Stubb: Kreikan erosta on suunnitelmia
Eurooppa-ministeri Alexander Stubb (kok.) ei näe Kreikan jatkolle eurossa mahdollisuuksia, jos kreikkalaiset äänestävät kesäkuussa säästöjä vastaan.
Tuomioja: Kreikan ero eurosta kreikkalaisten asia
Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) ei ota suoraan kantaa Kreikan eroon euroalueesta. Komission väitettyä varasuunnitelmaa hän pitää hyvänä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.