Velkakriisi |

Kreikan neuvotteluja lykättiin taas

Kreikassa säästöneuvotteluja on lykätty jälleen. Kreikan pääministerin toimiston mukaan neuvottelut on siirretty huomiseen keskiviikkoon. Jo useaan kertaan lykättyjen neuvotteluiden oli määrä alkaa illalla.

Pääministeri Lukas Papadimos tapaa koalitiohallituksensa puoluejohtajien sijaan EU:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n edustajia myöhemmin tänään, kertoi hänen tiedottajansa uutistoimisto AP:n mukaan.

Sunnuntaina George Papandreou, Antonis Samaras Ja George Karatzaferis - johtajat sosialisti-, konservatiivi- sekä oikeistopuolueista - neuvottelivat pääministeri Lukas Papadimoksen johdolla Kreikan luotonantajien vaatimista leikkauksista.

Neuvotteluja oli määrä jatkaa maanantaina, mutta niiden jatkamista lykättiin yllättäen tiistaille. Papadimos jatkoi neuvotteluja kuitenkin "troikan" eli Euroopan unionin, Kansainvälisen valuuttarahaston sekä Euroopan keskuspankin kanssa.

Tiettävästi troikka olisi saanut aikaiseksi alustavan sopimusluonnoksen säästöpaketista. Sen sisällöstä hallituslähteet eivät kuitenkaan puhuneet. Luonnos oli määrä esitellä hallituspuolueille.

Keskustele uutisesta

Kreikan johtajat jatkavat neuvotteluja 130 miljardin euron hätäapupaketin edellyttämistä säästötoimista. Pääministeri Lukas Papadimos käy neuvotteluja pääpuolueiden kanssa samalla, kun maahan on julistettu vuorokauden mittainen yleislakko säästöjä vastaan. Mistä Kreikka voisi säästää?

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Velkakriisi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä