Ulkomaat |

Kreikan pääministeri vakuuttaa hallituksen olevan valmis suuriin uudistuksiin

Talouskriisissä olevan Kreikan pääministeri Antonis Samaras on esitellyt hallituksensa ohjelmaa parlamentille. Samaras vakuuttaa hallituksen olevan valmis suuriin rakenteellisiin muutoksiin.

Kreikan pääministeri Antonis Samaras.
Kreikan pääministeri Antonis Samaras. Kuva: Alkis Konstantinidis / EPA

Hallituksensa ohjelmaa parlamentille esitellyt Kreikan pääministeri Antonis Samaras myönsi, että maan säästöohjelma ei etene suunnitelmien mukaisesti.

Samaras sanoi Kreikan haluavan neuvotella säästöohjelman ehdoista uudelleen. Pääministerin mukaan Kreikka ei vaadi ehtojen muuttamista, mutta haluaa poistaa esteitä niiden saavuttamiseksi. Kreikka pyytää kahden vuoden lisäaikaa uudistusten toteuttamiseen.

Samaras kuitenkin vakuutti parlamentille, että uusi hallitus on valmis toteuttamaan suuria rakenteellisia uudistuksia. Samarasin mukaan esimerkiksi useita valtionyhtiöitä joko lakkautetaan tai yhdistetään. Muun muassa valtion rautatieyhtiö yksityistetään ja energiamarkkinoita vapautetaan.

Säästötoimet ovat Kreikan hätälainojen ehtona. Pääministeri Samaras painotti, että Kreikan tulee kuulua euroalueeseen, vaikka monet haluavatkin hänen mukaansa kyseenalaistaa asian. Samaras sanoi, ettei ulkomaisten tahojen tule vaikeuttaa Kreikan ponnistuksia pohtimalla maan eroamista eurosta.

Kreikan hallitus on aikaisemmin tällä viikolla keskustellut maan säästöohjelmaa valvovan niin sanotun troikan eli Euroopan keskuspankin, Euroopan komission ja Kansainvälisen valuuttarahaston tarkastajien kanssa. Tarkastajat palasivat Ateenaan, kun kesäkuussa järjestettyjen uusien parlamenttivaalien jälkeen Kreikkaan onnistuttiin muodostamaan säästöpakettia tukeva hallitus.          

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä