Talous |

Kreikan pörssikurssit toipuivat viime viikosta

Mielipidekyselyjen mukaan säästöjä kannattavat puolueet menestyisivät ensi kuun vaaleissa. Pörssi ehti laskea alimmilleen kahteen vuosikymmeneen.

Kreikan pörssikurssit toipuivat maanantaina selvästi, kun tuoreimmat mielipidekyselyt ennustivat, että säästöohjelmaa kannattava Uusi demokratia -puolue voittaisi kesäkuussa järjestettävät uusintavaalit.

Ateenan pörssin pääindeksi nousi lähes seitsemän prosenttia. Myös pankkiosakkeet olivat nousussa.

Sunnuntaina Kreikassa julkaistiin neljä mielipidekyselyä, jotka lupasivat konservatiiviselle Uudelle demokratialle suurimman puolueen asemaa. Se olisi hieman suurempi kuin radikaalivasemmiston Syriza, joka vastustaa tiukasti säästöpakettia.

Mielipidekyselyt ennustavat, etteivät konservatiivipuolueet kykenisi yksinään muodostamaan hallitusta, mutta yhdessä sosialistisen Pasokin kanssa se voisi onnistua. Myös Pasok kannattaa talouden säästölinjaa.

Kreikan lainojen rahoittajat, euroalueen maat ja kansainvälinen valuttarahasto IMF,  ovat varoittaneet lainoituksen loppuvan, jos Kreikka luopuu tiukasta säästöpolitiikastaan.

Ilman lainarahaa Kreikka ei kykenisi esimerkiksi maksamaan poliisien, opettajien ja sairaalatyöntekijöiden palkkoja, mikä taas voisi johtaa täydelliseen kaaokseen.

Pelko Syrizan vaalivoitosta ja uhkakuvien toteutumisesta ehti vetää Kreikan pörssi-indeksin alimmalle tasolleen yli kahteen vuosikymmeneen.

Kreikan hyviä uutisia varjosti tieto Espanjan pörssin alavireestä. Kurssit Madridissa laskivat maanantaina yli kaksi prosenttia alimmalle tasolleen yhdeksään vuoteen. Useiden pankkien, erityisesti Bankian, kurssit olivat tätäkin reippaammassa laskussa.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä