Talous |

Kreikan uudesta laina-avusta syntyi sopu

Euroalueen kriisikokouksessa on sovittu 109 miljardin euron uudesta hätäavusta Kreikalle. Sopimuksen nojalla Kreikan lainankorot alenevat alle neljän prosentin ja pankeilta on luvassa lisälainoitusta. Suomen osuus lainasta on runsaat kaksi miljardia euroa, jolle Suomi on saanut vaatimansa vakuudet.

Video
Kreikan pääministeri George Papandreou, Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Herman Van Rompuy ja EU-komission puheenjohtaja José Manuel Barroso kertoivat syntyneestä Kreikan avustussovusta torstain neuvotteluijen jälkeen. (Kesto 17 min.)

Vakuuksien yksityiskohdista ei ole toistaiseksi tarkempaa tietoa.

EU-presidentti Herman Van Rompuy sanoo, että Kansainvälinen valuuttarasto IMF on mukana uudessa lainapaketissa, samoin yksityiset sijoittajat - pitkän neuvonpidon jälkeen.

Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy laskee, että Kreikka säästää 30 miljardia euroa kymmenessä vuodessa, kun lainankorot alenevat.

Myös yksityinen sektori saatiin pakettiin mukaan, joskin vain vähäisellä osuudella. Yksityiset velkojat, kuten pankit, vakuutuusyhtiöt ja eläkerahastot ovat luvanneet pidentää lainojaan 135 miljardin euron edestä vähintään 15:llä, mutta parhaimmillaan jopa 30 vuodella.

Vuosi siten eurovaltiot ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF päättivät 110 miljardin euron lainapaketista velka-ahdingostaan pois pyrkivälle Kreikalle.

Myös Irlannin ja Portugalin lainojen korot alenevat.

Vakausrahastot jälkimarkkinoille

Euroalueen väliaikaista ja pysyvää vakausrahastoa on tarkoitus uudistaa niin, että ne saavat oikeuden osallistua joukkovelkakirjojen jälkimarkkinoille. Ne siis voisivat ostaa esimerkiksi Kreikan velkakirjoja velkojilta, kun nykyisin lainaa voidaan myöntaa vain suoraan valtiolle. Jälkimarkkinoilla toimimisen pitäisi kuitenkin olla perusteltua, ja siihen vaadittaisiin euromaiden yksimielisyys.

Rahastot voisivat näin tukea tulevia kriisimaita jo niiden talousvaikeuksien alkuvaiheessa.

Suomi on vastustanut muutoksia. Vakausrahastojen muutoksia tullaan vielä puimaan erillisissä euromaiden kokouksissa ja päätökset täytyy hyväksyä kunkin maan omassa parlamentissa.

Papandreou uskoo ratkaisun vakauttavuuteen

Kreikan pääministeri George Papandreou kiittelee uutta lainapakettia vakauttavaksi.

- Ohjelma vakauttaa Kreikan velanhallinnan ja heikentää kansan taakkaa, pääministeri sanoi.

Euroopan komission puheenjohtaja José Manuel Barroso puolestaan katsoo, että poliitikot ja sijoittajat toimivat nyt ensi kertaa yhdessä, ja paketti on luotettava.

Ennakoitu sopu sai pörssikurssit nousuun

Milanon ja Madridin pörssit reagoivat oitis ennakkotietoihin kriisikokouksen tuloksesta 3 - 4 prosentin hypähdyksellä ylöspäin. Myös Lontoossa, Frankfurtissa ja Pariisissa pörssit piristyivät selvästi. Eurokin vahvistui.

The Observer puolestaan huomautti kuivahkosti, että Brysselin-kokous oli 1,5 vuoteen kymmenes tapaaminen, jossa Euroopan valtionpäämiehet yrittivät estää Kreikkaa ja koko euroaluetta romahtamasta.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä