Kreikkalainen ostoslista: Pastaa ja säilykkeitä
Viikonlopun vaalien alla kansa varautuu turbulenssiin täyttämällä ruokakomeroitaan. Pankkitileiltä nostetaan päivittäin patjan alle jopa 800 miljoonaa euroa.
Kreikkalaiset odottavat odottamatonta uusintavaalien lähestyessä. Mielipidekyselyjen julkaiseminen on nyt vaalin alla kielletty, mutta puoluetoimistoista vuotaa ristiriitaisia, salaisiksi väitettyjä kannatuslukuja. Tällä viikolla on levinnyt laajasti huhu, jonka mukaan pelastuspaketin kaatamista vaativa vasemmisto Syriza johtaisi selvästi.
- Tämä on höpötystä, mitätöi uutistoimisto Reutersin haastattelema, arvostettu kreikkalainen tutkimuslaitos. Nimettömänä pysyvän lähteen mukaan galluphiljaisuuden jälkeenkin on vallinnut viimeisten julkistettujen tietojen mukainen tilanne, jossa hätälainaohjelmaa tukeva Uusi demokratia on suunnilleen tasoissa Syrizan kanssa.
Kreikkalaiset varautuvat vaalien jälkeiseen mahdolliseen valuuttapaniikkiin kiihdyttämällä tiliensä tyhjentämistä. Reutersin haastattelemien pankkien mukaan vaalien aluspäivinä suurista pankeista on siirretty yhteensä 500-800 miljoonaa euroa päivittäin. Raha on joko nostettu pois käteisenä tai sijoitettu esimerkiksi turvallisina pidettyihin Saksan velkakirjoihin.
Vähittäiskaupat puolestaan kertovat myyneensä selvästi enemmän säilykkeitä ja muuta pitkän eräpäivän ruokaa, kun taas lähes kaikki muut kulutushyödykkeet käytännössä seisovat hyllyissä. Esimerkiksi pasta myy kuin häkä.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Kosovossa pelastetaan ravintoloiden vetonauloiksi haalittuja karhuja
Luonnossa elävien karhujen määrä on laskenut Kosovossa alle sadan.
Perheriita pakistanilaiskoneessa syy Britannian hävittäjien väliintuloon?
Keskenään kiistelleet perheenjäsenet uhkasivat räjäyttää koneen, elleivät saisi riidellä rauhassa, kerrotaan lentoyhtiöstä.
Gangnam Style sujuu robotiltakin - video
Pekingin robottimessuilla on nähty tällä viikolla jos jonkinlaisia vipeltäjiä. Erikoisimmasta päästä lienevät robotit, jotka pistävät mekaanisilla jaloillaan koreasti Gangnam Style -hitin tahtiin.
Viro aikoo vahvistaa armeijaansa - "Suomen liittyminen Natoon olisi turvallisuutta lisäävä tekijä"
Viron puolustusvoimien vuotuinen pääsotaharjoitus Kevätmyrsky huipentuu tällä viikolla.
Tutkijat: Puhdas vesi loppuu parissa sukupolvessa
Vain 2,5 prosenttia maapallon vedestä on juomakelpoista. Tutkijoiden mukaan puhdas vesi loppuu jo pian, ellei ongelmaa ymmärretä ja siihen puututa.
Saudiarabialaiset hurjapäät kaahailevat aavikolla kahden pyörän varassa - video
Saudiarabialaiset autoharrastajat ovat keksineet uuden huvittelutavan: autoilla kaahaillaan aavikolla niin, että pyöristä vain kaksi koskettaa maata. Autoa taspainottaakseen menopelin toisella laidalla roikkuu ajajan ystäviä.
Espanjan prinsessaa epäillään verovilpistä
Liikemiespuolison rikossyytteet heittävät varjon myös prinsessa Cristinan ylle.
Viisi kiipeilijää kadoksissa Kanchenjungan vuorella
Kiipeilijöiden pelätään kuolleen, kun he olivat laskeutumassa vuorelta. Kadonneiden joukossa on kaksi unkarilaista ja yksi eteläkorealainen kiipeilijä sekä kaksi nepalilaista opasta.
Outo tapaus Britannian ilmatilassa - hävittäjät saattoivat käännytettyä pakistanilaiskonetta
Matkustajakoneen ei sallittu laskeutua reittinsä mukaisesti Manchesteriin, vaan kone ohjattiin lontoolaiselle Stanstedin kentälle ja poliisi pidätti kaksi miestä.
Pussy Riot toi terveiset venäläiseltä vankileiriltä
Kaksi venäläisen punkperformanssiryhmä Pussy Riotin jäsentä vierailee Suomessa. Vieraat kuuluvat ryhmään, jonka jäsenistä osa esiintyi vuosi sitten maaliskuussa moskovalaisessa kirkossa esittäen Putinin vastaista laulua. Kaksi esitykseen osallistunutta naista on yhä vangittuina.
