Ulkomaat |

Kriisi-Kreikka valitsee uuden parlamentin

Vaalien pohjalta muodostettavan hallituksen on päätettävä, jatketaanko rajuja säästöjä.

Alexis Tsipras puhuu torilla ihmisille.
Alexis Tsipras kampanjoi. Kuva: Simela Pantzartzi / EPA

Kreikassa järjestetään tänään sunnuntaina ennenaikaiset parlamenttivaalit, koska toukokuun vaalien pohjalta ei saatu luotua toimivaa hallitusta. Uuden hallituksen käsissä on Kreikan tulevaisuus euroalueessa.

Parlamenttivaalien uurnat aukesivat aamulla seitsemältä Suomen aikaa ja sulkeutuvat iltaseitsemältä. Ovensuukyselyjen tuloksia on odotettavissa välittömästi sen jälkeen ja ensimmäisiä suuntaa-antavia laskentatuloksia pari tuntia myöhemmin.

Oikeistolaisen Uusi demokratia-puolueen johtaja Antonis Samaras kävi äänestämässä aamupäivällä.

- Kreikkalaiset puhuvat tänään. Huomenna alkaa Kreikan uusi aikakausi, hän sanoi.

Kreikassa laki kieltää mielipidekyselyt vaaleja edeltäviltä kahdelta viikolta. Viimeisten mukaan vasemmistolainen Syriza ja oikeistolainen Uusi demokratia olivat lähes yhtä vahvoja. Sen jälkeen epävirallisesti tehtyjen kyselyjen perusteella Syrizan kannatus olisi kääntynyt huipustaan laskuun.

Kummankaan puolueen ei kuitenkaan uskota saavan parlamenttienemmistöä, jonka turvin voisi muodostaa hallituksen yksin. Tarkkailijoiden mukaan Uudella demokratialla on Syrizaa paremmat mahdollisuudet löytää hallituskumppaneita.

Syrizan johtaja Alexis Tsipras on ilmoittanut, ettei puolue hyväksy EU:n, Euroopan keskuspankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston pelastuspaketin ehtoja, jos Syriza voittaa vaalit. Tsipras ei kuitenkaan usko, että se uhkaisi Kreikan asemaa euromaana. Euroalue ei voi päästää paniikkia valloilleen velkojen kanssa painiskeleviin Espanjaan, Italiaan ja Portugaliin, Tsipras laskee.

Oikeisto puolestaan varoittaa, että kriisipaketin ehdot on täytettävä tai Kreikka luisuu entistä syvemmälle kriisiin eikä apua enää olisi odotettavissa. Kuilun pohjalla häämöttää Kreikan ero eurosta ja paluu drakmaan, Uuden demokratian johtaja Antonis Samaras sanoo.

Euroalue kehottaa täyttämään sitoumukset

Kansalaisille valinta ei ole helppo: enemmistö haluaa säilyttää euron mutta vastustaa eläkkeiden ja palkkojen leikkauksia ja muita rajuja supistuksia, joita Kreikalta edellytetään kriisirahoituksen saamiseksi. Työttömyys on jo nyt noussut 23 prosenttiin, ja monelta työssä käyvältä ovat palkat saamatta.

Muiden euromaiden johtajilta kreikkalaiset ovat saaneet selvän viestin pitää kiinni solmituista sitoumuksista. Kannan tiivisti vaalien aattona Saksan keskuspankin pääjohtaja Jens Weidmann. Hänen mukaansa euroalue ei salli minkään maan kiristää itseään ennustamalla kriisin leviämisestä.

 

Keskustele uutisesta

Uuden hallituksen käsissä on Kreikan tulevaisuus euroalueessa.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä