Krista Mikkola Välimeren biennalen presidentiksi
Galleristi Krista Mikkola on valittu Välimeren biennalen johtoon. Biennale on yhteistyöverkosto, jonka tehtävänä on yhdistää nuoria taiteilijoita Välimeren piirissä ja Euroopassa.
Galleristi, taidehistorioitsija Mikkola, 55, on ensimmäinen nainen Välimeren biennalen presidenttinä.
Tehtävä on neljän vuoden mittainen.
Välimeren biennale perustettiin vuonna 1984 ja ensimmäinen tapahtuma järjestettiin vuonna 1985 Barcelonassa. Verkoston päämaja on Torinossa.
Välimeren biennale –verkostoon kuuluu jäseniä 19 maasta. Nuoret taiteilijat toimivat verkostossa muun muassa arkkitehtuurin, elokuvan, designin ja musiikin tekijöinä.
Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri
Taiteilija Ai Weiwei vaihtoi hevimetalliin
Kiinalainen toisinajattelija ja taiteilija Ai Weiwei on julkaissut rockvideon, joka kuvaa häneen pidätysaikaansa. Ai Weiwei uskoo joutuvansa vaikeuksiin rajun ja kriittisen videonsa vuoksi.
Kirjastofillari tuo kesälukemisen lomalaisten luo
Tapiolan kirjasto pakkaa kesäksi osan opuksistaan polkupyörän kyytiin ja suuntaa toreille, puistoihin ja rannoille. Lihasvoimalla kulkevan pop up -kirjaston avulla halutaan houkutella emokirjastoon nekin lomalaiset, jotka eksyvät lainalukemisen pariin vain harvoin.
Tuhannen vuoden ikäiset kolikot hämmentävät Australian historiaa
Ensimmäiset hollantilaiset kävivät Australian rannikolla 1600-luvun alussa. James Cook julisti Australian brittiläiseksi vuonna 1770. Mistä kummasta asumattomalle australialaissaarelle tulivat ikivanhat afrikkalaiskolikot?
Euroviisutuottaja: Tulos pitää paikkansa
Euroviisujen päätuottajan Jan Ola Sandin mukaan kaikki Euroviisuissa esiintyvät vilppiepäilyt tutkitaan tarkkaan. Liettualaisten toimittajien tekemä video syyttää Azerbaidzhania yrityksestä ostaa ääniä Liettuassa. Lisäksi Azerbaidzhan ja Venäjä haluavat tutkia, miksei Venäjä saanut lainkaan pisteitä Azerbaidzhanilta.
Veriveljet nähdään ensi vuonna Imatralla
Maailmalla menestystä niittänyt musikaali Veriveljet rantautuu Imatran teatterin ohjelmistoon ensi vuoden tammikuussa.
Venäjän ulkoministeri pitää Euroviisujen pistesotkua törkeänä tapauksena
Venäjän ja Azerbaidzhanin ulkoministerit ovat ottaneet Euroviisut esille ministerien tapaamisessa Moskovassa. Azerbaidzhan aikoo tutkia, miksi Venäjä ei saanut maalta yhtään pistettä lauantain Euroviisuissa. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov pitää sotkua törkeänä tapauksena.
Euroviisuääniä on kalasteltu Suomeltakin
Keskustelu Euroviisujen äänestyksestä kuumenee vilppiepäilyjen vuoksi. Liettualaisten toimittajien tekemä video syyttää Azerbaidzhania yrityksestä ostaa ääniä Liettuassa. Myös vuoden 2010 Suomen edustajia Kuunkuiskaajia yritettiin houkutella hankkimaan ääniä toiselle maalle.
Pieni ja nätti saa yhä harvemmin kulttuurirahaa uudessa Oulussa
Pienet ja paikalliset kulttuuritoimijat uhkaavat kuihtua uuden Oulun alueella, sillä kaupunki panostaa rahallisesti suuriin taide- ja kulttuurituottajiin. Kulttuurin avustamiseen tarkoitetut rahat ovat tiukassa.
Lillin ja Hugon koti entisöitiin
Urajärven 200-vuotiaan aateliskartanon remontti on loppusuoralla. Entisöity kartanomuseo aukeaa yleisölle kesäkuussa. Kartanon kummituskin tuntuu hyväksyneen remontin, sillä häntä ei ole remontin aikana näkynyt.
Ateneumin teoksia globaaliin digitaalimuseoon
Ateneumin taidemuseon osuus Google Art Projectissa on julkaistu verkossa. Google Art on globaali digitaalinen museo, joka tuo maailman taideaarteita kaikkien ulottuville.
