Kristiinankaupunki houkutteli ennätysmäärän markkinamyyjiä
Kesämarkkinat kokoavat Kristiinankaupunkiin koko elämän kirjon. Myyjiä on ennätyksellisesti yli 200 ja vieraitakin odotetaan kymmeniä tuhansia. Rannikkokaupunkiin tullaan ympäri Suomen ja myös ulkomailta asti. Kolmipäiväiset markkinat julisti avatuksi puolustusministeri Carl Haglund.
Tänään alkaneilla Kristiinankaupungin markkinoilla on tänä vuonna ennätysmäärä myyjiä. Markkinavastaava Raimo Henttosen mukaan myyjiä on ilmoittautunut mukaan yli 200.
Kävijämäärä riippuu paljon tulevan viikonlopun säästä. Sateen ropina teltan kattoon ei kokenutta markkinamyyjää lannista. Eikä toivon mukaan markkinavieraitakaan, joita Kristiinankaupunkiin odotetaan viikonlopun aikana jopa 70 000.
- Täällä on koko elämänkirjo kesällä. On mökkiläisiä ja lomalaisia ympäri maakuntia ja Helsinkiä myöten. Ainakin ennen on ollut. En tiedä nyt mikä tänä kesänä, kun nuo EU:t ja kaikki vaikuttaa. Nuo rahat pistää ihmisten naamat totiseksi, kuvailee käsintehtyjä koreja kauppaava Marja Vuorela Pomarkusta.
Vuorelan mukaan kylmä kevät oli torimyynnin kannalta hankala, eikä kesässäkään ole ollut kehumista.
- Kyllä on ollut melkoista tervan juontia.
Toivotuin markkinakeli olisi jotain sadesään ja helteiden väliltä.
- Aina parashan on puolipouta. Liian lämmin on liian lämmin ja sade on sade. Puolipouta on paras, sanoo Porvoosta asti matkannut Jouni Vornanen.
Hollantilaisjuustot käyvät kaupaksi
Yli kahden sadan myyjän joukkoon mahtuu myyntikojuja ulkomailtakin. Hollantilainen Joey Spoolder pystyttää juusto- ja makkaratiskinsä milloin mihinkin kolkkaan Euroopassa. Reissussa hän on kymmenen kuukautta vuodesta. Kristiinankaupungissakin hän kauppaa ulkomaisia herkkuja jo neljättä kertaa.
- Kesällä tämä on hyvin kaunis paikka ja yleensä meillä käy kauppa hyvin. Tuotteistamme ollaan kiinnostuneita, kun ei näitä saa ihan joka kaupasta Suomessa. Tuomme siis jotain uutta, Spoolder kertoo.
Koreja, lakua ja muita herkkuja kotimaasta ja ulkomailta. Jos on myyjiä yli kaksi sataa, on ostettavaakin paljon, mutta mitä lopulta tarttuu vieraalle matkaan?
- Tietysti nämä karamellit, ja sitten leipää, kertoo tamperelainen Seija Tuominen.
Mitään erityistä ei Tuominen tullut markkinoilta ostamaan, mutta katselemaan ja haistelemaan rannikkokaupungin elämää.
- Rannikkokaupungeissa on ihan oma tunnelmansa. Niitä me käymme joka kesä fiilistelemässä. Arkkitehtuuri viehättää, koska sitä vanhaa arkkitehtuuria ei ole kadotettu, Tuominen kertoo.
Tamperelaisen suunnitelmissa on viihtyä iltaan asti ja kenties yöpyäkin paikkakunnalla.
Puolustusministeri avasi markkinat
Puoliltapäivin tuore puolustusministeri Carl Haglund julisti neljännetkymmenennet kolmannet markkinat avatuiksi.
- Nämä markkinathan on ihan Suomen hienoimpia markkinoita. On ilo ja kunnia olla ne tänään avaamassa, Haglund totesi.
Kesätapahtumat pitävät ministerin kiireisenä, mutta aikaa on myös perheen kanssa lomailuun. Suuren osan lomastaan Haglund viettää vaimonsa kotoseudulla Pohjanmaalla.
Kristiinankaupngin markkinavierailunsa yhteydessä Puolustusministeri Carl Haglund kävi myös toteamassa rankkasateiden ryöpyttämien perunapeltojen vaikean tilanteen. Haglund lupasi valtion tukitoimia tulvasta kärsineille suupohjalaisviljelijöille.
Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa
Krista Siegfrids: Eurooppa ei ollut valmis esitykselleni
Siegfrieds katsoo kuitenkin tehneensä jotain historiallista.
Euroviisuvoitto meni Tanskaan - Krista Siegfrieds jäi sijalle 24
Kööpenhaminasta tuli ensi vuoden kisakaupunki. Suomi keräsi pisteitä viidestä maasta.
Kuvagalleria: Tunnelmia Euroviisuista
Katso kuvia 58. Eurovision laulukilpailusta Ruotsista.
Krista oli liekeissä Malmössä - "Se meni hienosti"
Krista Siegfrids on ollut vedonlyöntitilastoissa sijalla 11. Tulos ratkeaa noin kello yhden aikaan yöllä.
Helleraja rikkoutui lauantainakin
Oulu oli maan kuumin paikkakunta lauantaina. Hellerajaa hätyyteltiin maan pohjoisosia myöten.
Krista kenraaliharjoitusten jälkeen: Tänään juhlitaan
Tanskalainen ennakkosuosikki uskoo, että tämä vuosi on Skandinavian. Krista taas lupaa juhlia, voitti sitten kuka tahansa.
Pitkämäki kiskaisi hirmutuloksen Shanghaissa
Tero Pitkämäki loisti yleisurheilun Timanttiliigan keihäskilpailussa Shanghaissa. Pitkämäki heitti maailmantilaston ykköseksi 87,60 metrin kiskaisullaan.
Euroviisuvoittajat kautta aikojen - muistatko vielä nämä?
Eurovision laulukilpailuun on osallistunut yli tuhat kappaletta lähes 60 vuoden aikana. Voitokkaimpia maita ovat olleet Irlanti, Luxemburg, Ranska, Ruotsi ja Britannia. Katso ja kuuntele kaikki viisuvoittajat vuosilta 1956 - 2012.
Suomen euroviisuklubilaiset glitterit kimaltaen finaaliin
Euroviisut huipentuvat lauantai-illan finaaliin, jossa myös Suomi on mukana. Euroviisuklubi OGAE Finlandin fanit näkyvät ja kuuluvat Malmössä viimeiseen asti. Suomalaisfanit uskovat Krista Siegfriedsin voitonmahdollisuuksiin.
Mansikoiden kasvattaminen vaatii ahkeran ahertajan
Ensimmäisiä kotimaisia mansikoita on jo saatavilla. Kasvihuonekasvatetut mansikat kypsyvät parhaillaan, avomaan mansikkaa saa vielä odottaa. Kasvihuonemansikka tarvitsee kasvaakseen ahkeran hoitajan ja oikeat olosuhteet.
