Etelä-Savo |

Kristina Brahe houkuttelee venäläisturisteja

Venäläisturisteja pyritään houkuttelemaan mahdollisimman paljon ensi kesän Saimaan risteilyille. Venäläisiä olisi tulossa risteilyille enemmän kuin heitä saadaan laivoille mahtumaan.

M/S Brahe
M/S Brahe on Suomen sisävesien suurin matkailualus. Kuva: YLE / Paavo Koponen

Helsingissä käynnissä olevilla matkamessuilla on mukana muun muassa Kristina Brahe.

Saimaan matkaverkon toimitusjohtaja Kirsti Laine kertoo, että venäläiset ovat risteilykansaa ja heitä olisi tulossa enemmän kuin laivoille ehditään ottamaan kyytiin.

- Venäjä on meille yksi suurmarkkina ja täällä messuilla me myös tavataan näitä venäläisiä matkanjärjestäjiä, kertoo Laine.

Venäläisten matkailijoiden lisäksi Saimaan risteilyille pyritään saamaan matkailijoita myös Keski-Euroopasta. Kiinnostuneita matkanjärjestäjiä on ainakin Saksasta, Italiasta sekä Benelux-maista.

Tulevana kesänä purjehduskausi alkaa Kristina Brahen osalta teemaristeilyillä toukokuun alkupuolella. Risteilyliikenne Savonlinnan ja Lappeenrannan välillä puolestaan kesäkuun alkupäivinä. Suomen sisävesien suurin matkailualust M/S Brahe aloitti Saimaan risteilyt viime kesänä mutta kesä meni vielä harjoitellessa.

- Viime kesä vielä harjoiteltiin mutta elokuussa alkoi olla matkustajamäärät alkoivat olla jo ihan hyviä, miettii Kirsti Laine.

Lähteet:
YLE Etelä-Savo

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Savo

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä