Kotimaa |

KRP kuulusteli Slovenian ex-pääministeriä torstaina

Suomen keskusrikospoliisi on kuulustellut torstaina Slovenian entistä pääministeriä Janez Jansaa Patria-juttuun liittyen, vahvistaa KRP:n rikostarkastaja Markku Ranta-aho YLE Uutisille.

Ranta-ahon mukaan KRP:n tutkijoita on parhaillaan Sloveniassa ja he ovat kuulustelleet yhteistyössä maan viranomaisten kanssa tiettyjä henkilöitä. Ranta-aho kertoo, että yksi henkilöistä on maan entinen pääministeri Janez Jansa.

Nelosen uutisten mukaan Jansaa epäillään törkeästä lahjusrikoksesta. Ranta-aho ei kommentoi, mistä rikoksesta epäiltynä Jansaa kuulusteltiin.

Uutistoimisto AFP:n mukaan Jansa torjui syytökset lahjonnasta.

- Olen iloinen, että olen voinut virallisesti selventää joitakin yksityiskohtia, Jansa sanoi toimittajille Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa tavattuaan KRP:n tutkijat.

KRP:n tutkijat palaavat takaisin Suomeen tämän viikon aikana. Ranta-aho ei osaa sanoa, kuulustellaanko Jansaa vielä toistamiseen.

- Toivotaan, että tämä riittää, hän sanoo.

Nelosen uutisten mukaan KRP myös vaati Jansaa vangittavaksi, ellei tämä olisi suostunut vapaaehtoisesti kuulusteltavaksi.

Patrian epäillään maksaneen lahjuksia puolustusministeriön virkamiehille ja pääministeri Janez Jansalle.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä