Kotimaa

Kuinka kauan on ikuisesti? – Käräjillä puidaan 1800-luvulla tehtyä sopimusta

Keski-Suomen kärjäjäoikeudessa puidaan sopimusriitaa, joka juontaa juurensa vuoteen 1895. Tuolloin solmittujen kiinteistökauppojen yhteydessä sovittiin, että myyjät saavat "ikuisen jauhatusoikeuden."

Mylly.
Jupakan keskiössä on tämä Mämmen mylly. Kuva: Matti Myller / Yle

Kesällä ja alkusyksystä vuonna 1895 nykyisen Metsä Boardin edeltäjäyhtiö osti kiinteistökaupoilla kaksi koskiosuutta myllyineen. Kauppakirjoissa on rahallisen korvauksen lisäksi korvaukseksi määritelty "ikuiset jauhatusoikeudet" jakokuntiin kuuluneille taloille.

Toisessa kauppakirjoista sanotaan suoraan, että "ostaja on velvollinen antamaan meidän taloille ikuisesti vuosittain kelvollisen jauhatuksen, ryynityksen ja leseytyksen vapaasti tullitta". Toisessa kauppakirjoista sama asia ilmaistaan hieman epäsuoremmin.

Metsä Board onkin hoitanut ikuista velvoitettaan aina vuoteen 2011. Silloin yhtiö irtisanoi yksipuolisesti kotitarvejauhatusoikeuden.

Miljoonavaateet

19 kantajaa on riitauttanut asian. He vaativat, että Metsä Board joko jatkaa jauhatusta tai maksaa korvauksia kullekin talolle 378 922,67 euroa vuodesta 2012 juoksevine viivästyskorkoineen. Kokonaissumma kohoaa siis yli 5,6 miljoonaan euroon.

Yksi kantajista on MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja Tommi Lunttila.

Kantajien mukaan sopimuksen toinen osapuoli ei voi yksipuolisesti päättää sopimuksen kestoa.

Metsä Board tarjoaa murusia vaateista

Metsä Board puolestaan katsoo, että sillä on ollut oikeus irtisanoa sopimus, ja että kantajien vaatimus ei tullut ajoissa, eli se on vanhentunut.

Metsä Board toteaa vastineessaan oikeudelle, että jauhatusoikeus on jo täysin menettänyt tosiasiallisen merkityksensä. Yhtiö vetoaa myös oikeuskäytäntöön, jossa ikuisiin sopimuksiin on suhtauduttu torjuvasti.

Metsä Board on tarjonnut kantajille korvauksia, jotka on suhteutettu heidän jauhatuskäyttöönsä. Nämä korvaukset liikkuvat 50 ja 14 904 euron välillä.

Niille, jotka eivät ole käyttäneet jauhatusta lainkaan, Metsä Board tarjoaa 50 euron korvausta. Suurin osa muista korvauksista on joitakin satoja euroja.

Kestosopimus vai kauppahinnan maksu?

Osapuolet ovat erimielisiä siitä, millaisesta sopimuksesta on kyse. Metsä Board katsoo, että kyse on irtisanottavissa olevasta kestosopimuksesta.

Kantajien mukaan taas kyse on kiinteistön kauppahinnan maksusta, ja että irtisanominen tarkoittaa sitä, että Metsä Board kieltäytyy maksamasta kiinteistön koko kauppahintaa.

Metsä Boardin mukaan taas jauhatusoikeus ei ole osa varsinaisesta kauppahinnasta, vaan kauppojen yhteydessä sovitusta velvoitteesta, joka on irtisanottavissa.

Jutun pääkäsittely alkaa tänään, eikä oikeuden päätöksen ajankohdasta ole vielä tietoa.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä