Kuinkas kävikään: Teljän tarukaupunki
Teljän muinaiskaupungin etsintä alkoi aivan 50-luvun lopulla. Kokemäellä suunniteltiin vanhan maantien oikaisua ja tästä saatiin kimmoke muinaisen kaupungin etsintään samalta paikalta.
Kokemäellä Satakunnassa haluttiin selvittää, pitikö legenda Teljän rautakautisesta, maahan vajonneesta tarukaupungista paikkansa. Silloinen Satakunnan Museon johtaja professori Unto Salo kutsuttiin johtamaan muinaiskaupungin etsintää. Mutta löytyikö Teljän kaupunki?
- Varsinaisia arkeologisia, sanoisinko materiaalisia, todisteita Teljasta ei löytynyt, kertoo professori Unto Salo, mutta myöhemmin tutkimus on yhtä ja toista pystynyt muinaiskaupungista päättelemään.
Professori Salon mukaan ei kuitenkaan ole epäilystäkään, etteikö Teljän muinaiskaupunki olisi ollut olemassa. Perimätieto kertoo rautakautisesta kaupungista ja varhaisin maininta Teljästä on jo 1600-luvulta.
Suomalaiset muinaiskaupungit
Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Tämän muinaiskaupungin varhaisempi nimi taipui kokemäkiläisittäin ilman ä-kirjainta muotoon Telja.
Teljä tai Telja kuului muinaiskaupunkien ryhmään. Muita olivat tiettävästi Rikalan ja Ragvaldan kaupungit. Ne on mainittu myös arabialaisen maantieteilijän maailmankartassa. Tietonsa tämä varhainen tutkija keräsi aikanaan erityisesti merenkulkijoita haastattelemalla.
Professori Salo pitääkin tutkimuksen kannalta merkittävänä sitä, että maailmankartan mukaan Suomessa oli jo 1100-luvun alkupuolella kukoistavia muinaiskaupunkeja.
Teljän rautakautista kaupunkia kutsutaan myös tarukaupungiksi. Se ei kuitenkaan merkitse että muinaiskaupunki olisi mielikuvituksen tuote. Salon mukaan nimitys tarukaupunki on enemmän vain mediassa käytetty ilmaisu.
- Taru on tarina, joka pohjautuu todellisuuteen. Se on tarina jonka todellista taustaa ei enää oikein saa kouriintuntuvaksi, kertoo Unto Salo.
"Olen kuullut on kaupunki tuolla..."
Kaivaukset herättivät paikkakunnalla myös huomiota. Erään kerran paikallinen humoristi "Kokemäen Uuno" pyöräili työmaan ohi ja vihelteli venäläistä sävelmää "Olen kuullut on kaupunki tuolla..." Teko luonnollisesti herätti ansaitsemansa huomion.
Arkeologiset kaivaukset synnyttivät Kokemäelle kaksi toisistaan eriävää koulukuntaa. Toiset epäilivät kaivausten järjellisyyttä ja toiset odottivat vain, koska kaivaukset tuottaisivat tulosta.
- Epäilijät olivat oikeassa, sanoo professori Unto Salo. Vielä oikeammassa olivat kuitenkin ne, jotka uskoivat kaivauksiin, sillä kaupungin täytyy olla historiallista todellisuutta.
Kaupunki - kokoontumispaikka
Sana kaupunki saattaa myös sekoittaa nykyihmisen päätä. Rautakautinen kaupunki tarkoittikin erityisesti kauppapaikkaa tai toria, johon kauppiaat kokoontuivat määräajoin myymään tuotteitaan.
Silloiseen kaupunkikuvaan ei siis kuulunut asutus tai nykyään niin itsestään selvä teollisuus. Tämä selittää myös osittain sen, miksi jälkiä muinaiskaupungista ei niin vain löydykkään. Kiinteitä rakenteita ei ehkä edes ollut olemassa.
Jotain kuitenkin...
Turhaan ei kaivauksia kuitenkaan tehty. Näissä Kokemäellä 60-luvulla tehdyissä arkeologisissa tutkimuksissa löytyi merkittävä keskiaikainen Ylistaron kylän tontti ja vanhoja talojen perustuksia.
Tuoreimmat aiheesta: Satakunta
Krista Kiurusta SDP:n ensimmäinen varapuheenjohtaja
Porilaisministeri Krista Kiuru nousi odotetusti SDP:n puheenjohtajistoon. Kiuru valittiin ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi Helsinkiin kokoontuneessa puoluekokouksessa perjantaina iltapäivällä.
Törkeästä ryöstöstä epäilty vangittiin
Porin kuudennessa kaupupunginosassa tehtiin viime tiistaina törkeä ryöstö, jossa ryöstön uhri sai vaikeita vammoja. Poliisi on vanginnut teosta epäiltynä porilaismiehen.
Kankaanpään taideväki: Älkää ajako museota alas!
Kankaanpäässä yritetään tasapainottaa kaupungin kehnoa taloustilannetta. Kankaanpään kaupunginmuseolle säästösuunnitelmien toteutuminen merkitsisi melkoista kuoliniskua.
Osa Porin palvelulinjoista maksuttomia kesäkuussa
Ilmaiskampanjan aikana seurataan matkustajamäärien kehittymistä ja niiden perusteella kaupunki päättää palvelulinjojen jatkosta. Kuljettajalle voi myös jättää palautetta palvelulinjasta.
Kuntaremontti: Rauman kaupunginjohtaja kutsuttiin apuun
Arno Miettinen ryhtyy valtionosuusuudistuksen selvitysmieheksi kuntaministerin pyynnöstä. Miettisen mukaan nykyinen järjestelmä on niin sekava, etteivät kunnat pysty arvioimaan valtionosuuksien vaikutusta talouteensa.
Porin teatterilla ennätyskausi
Porin teatterin esityksissä kävi ennätysmäärä väkeä. Yhteensä yleisöä oli 59 049 katsojaa.
Kankaanpään juhlavaltuusto ulkona
Valtuuston 100-vuotiskokous pidetään Kankaanpään kauppatorilla. Kokouksessa käsitellään mm. tilinpäätöstä.
Ulvilassa tulossa tiukka kaupunginjohtajaäänestys
Valtuustossa istuvat puolueet eivät ole tehneet kaupunginjohtajavaalista ryhmäpäätöksiä, vaan valtuutetut saavat vapaat kädet. Valinnan odotetaan menevän toiselle kierrokselle.
Rauman seudulla asuntomurtosarja
Poliisin tietoon on tullut jo viisi vastaavantyyppistä rikosta. Päivällä tehdyissä murroissa on viety muun muassa koruja ja rahaa. Poliisi kaipaa yleisövinkkejä.
Ruosniemessä uhkaava tulipalo
Palokunta sai Ylikyläntiellä syttyneen omakotitalon ulkoseinän sammutettua eivätkä vahingot kasvaneet suuriksi.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.