Kuis örisee?
Espanjan Aurinkorannikko ja joukko suomalaisia öriseviä. Yhteensä noin 25 miestä. Pojat kostealla turistireissulla? Väärin arvattu.
Örisevät on mieskuoro. Laulunhimon lisäksi miehiä yhdistävät suomalaiset juuret ja Espanja, missä laulajat asuvat valtaosan vuodesta.
- 17-vuotias kuoro sai alkunsa Suomela -yhdistyksen harrastuspiiristä ja erkani omaksi kuorokseen, kertoo Kokkolassa kesät viettävä isokyröläissyntyinen Aarne Kallislahti.
- Kuoro syntyi äijille, jotka eivät vaivaudu stemmaharjoituksiin. Nimeksi valikoitui Örisevät äijät, joka jo kauan sitten on lyhentynyt Örisevät -kuoroksi. Sillä on hyvin pärjätty, naurahtaa kuoron nykyinen johtaja, savolaissyntyinen Lauri Parviainen.
Parviainen on laulanut Örisevissä 15 vuotta, Kallislahti pari talvea. Kuorolaisten ikähaitari on viidenkympin ja vajaan kahdeksankympin välillä. Laulajat ovat kotoisin eri puolelta Suomea.
Noin 25 jäseninen kuoro konsertoi vähintään kaksi kertaa vuodessa. Pienemmillä porukoilla keikkaillaan useamminkin. Viime vuonna järjestettiin kolme konserttia kolmessa eri maassa: Suomessa, Portugalissa ja Espanjassa.
Yleisöä on viihdytetty niin Olavi Virran musiikilla, kansanlauluilla kuin sota-ajan lauluillakin. Laulut esitetään aina suomeksi.
- Siinäkin on jo aivan tarpeeksi tekemistä. Huru-ukkoina ei enää opi niin helposti vieraampaa kieltä. Tulevaisuudessa varmasti kuullaan pienemmällä porukalla espanjaksikin esityksiä, on siitä ollut puhetta ja laulujakin jo katseltu, sanoo Parviainen.
Suomalainen mieskuoro houkuttaa konsertteihinsa salien täydeltä yleisöä, viime esitystäkin seurasi yli 400 Aurinkorannikon suomalaista.
Kyläilemässä Kokkolassa
Örisevät-kuoro vierailee vuosittain jossakin suomalaisessa kaupungissa. Tänä vuonna vuorossa on Kokkola, jonne kuorolaiset ovat puolisoineen saapuneet Kokkolan lauluveikkojen kutsumana.
Lauluveikot kävivät Espanjassa Aurinkorannikolla viime vuonna. Kokkolalaista osaamista esitettiin sekä hengellisen että maallisen konserttiohjelmiston voimin.
Pienempi kokoonpano, Ottopojat, esiintyi Torremolinoksen Suomalaisella klubilla. Epävirallisia esityksiä kuultiin karaokebaareissa ja turuilla ja toreilla.
Espanjan Aurinkorannikon Örisevät -kuoroa pääsee kuulemaan Kokkolan iltatorilla keskiviikkona 15.7.09. Ohjelmisto koostuu merellisistä tunnelmista, tukkilaishengestä ja Olavi Virran lauluista. Kuoro myös paljastaa miksi Örisevät aikoinaan päätyivät Aurinkorannikolle.
Laulamisen lisäksi tarkoituksena on myös tutustua Kokkolaan. Luvassa on kävelykierros vanhassakaupungissa, retki Tankariin ja laulupitoinen juhlailta isäntäkuoron kanssa.
Tuoreimmat aiheesta: Keski-Pohjanmaa
Öljyä valui maahan maatilalta
Toholammin Sykäräisentiellä Purontakasessa sijaitsevalta maatilalta on päässyt valumaan maahan satoja litroja kevyttä polttoöljyä. Pilaantunut maa joudutaan vaihtamaan.
Ammattikoulutuspaikat vähenemässä?
Opetus- ja kulttuuriministeriö esittää rajuja leikkauksia toisen asteen ammattikoulutuspaikkoihin. Leikkaus rokottaisi ilmeisesti juuri Pohjanmaan maakuntia, joissa ikäluokat ovat pienenemässä.
Mustikkasadon kohtalon hetket käsillä
Pölyttäjien rooli on tällä hetkellä tärkeä, että mustikkasadosta tulee hyvä. Mustikan kukinta on aikaistunut vuosi vuodelta, ja siten se altistuu myös yhä helpommin hallalle.
Oppi menee hyvin perille pienessä ryhmässä
Kouluilla on otettu innolla vastaan opetusministeriön tuki opetusryhmien pienentämiseksi. Tukea on jaettu jo useana vuonna. Ensi lukuvuodeksi tukisumma on aiempaa suurempi. Kouluissa kokeillaan erityyppisiä ratkaisuja välttää mammuttiluokkia.
Wanhan ajan kokkolalaishokista oma kirja
Jussi Björk jääkiekkopioneerina Ranskassa. Eino Pollari MM-kisoissa Oslossa vuonna 1958. Bobbi Slotte maalivahtina taklaamassa HPK:n rangaistuslaukauksen laukojaa. Kokkolalaisen jääkiekon ensimmäiset vuodet ovat täynnä hienoja tarinoita.
Moni taloyhtiö on ilman pelastussuunnitelmaa
Monessa taloyhtiössä pelastussuunnitelma jää laatimatta. Uuden pelastuslain nojalla tehtävät, puuttuvat pelastussuunnitelmat on kuitenkin laadittava heinäkuun loppuun mennessä.
Nilkkapanta pitää rattijuopon kurissa
Vankilan sijasta panta jalkaan ja elintavat nuhteettomiksi. Elämä jatkuu lähes normaalina. Siinä uusi mahdollisuus esimerkiksi rattijuopumuksesta tai omaisuusrikoksesta tuomitulle. Uuden rangaistustavan pää on avattu muun muassa Keski-Pohjanmaalla.
Moni nuori työtön uupuu byrokratian rattaisiin
Syrjäytymisvaarassa olevat nuoret miehet kokevat jäävänsä hataran avun varaan erilaisissa sosiaali- ja työvoimapalveluissa. Monimutkaiset ja byrokraattiset palvelut uhkaavat syrjäyttää joukon lopullisesti. Sähköisiä palveluita on tarjolla runsaasti, mutta henkilökohtaisia tapaamisia yhä harvemmin. Tällaisia tuloksia saatiin Kokkolassa ja Jyväskylässä nuorille työttömille tehdyssä tutkimuksessa.
Sisäliikuntapaikoista edelleen pulaa Kokkolassa
Kokkolan koulusalien ja liikuntahallien vakiovuorojen haku on käynnissä kesäkuun alkuun saakka. Osalle hakijoista ei kuitenkaan pystytä osoittamaan paikkaa liikuntaharrastukselle.
Ilmaista apua energia-aprikointiin
Puu,öljy, sähkö, kalliolämpö, aurinkoenergia? Omakotiasukas joutuu pähkäilemään yhä useammin, kuinka huushollinsä lämmittää. Nyt apua alkaa löytyä jo maakunnalliseltakin tasolta.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.