Internet |

Kuka on Mark Zuckerberg - viidennes amerikkalaisista ei tiedä

Facebook-villitys menee ohi ja osake on ylihinnoiteltu. Kuitenkin Facebookiin on pakko kirjautua useita kertoja päivässä, kertoo amerikkalainen kyselytutkimus.

Mark Zuckerberg
Mark Zuckerberg. Kuva: EPA / EMMA FOSTER

Puolet amerikkalaisista uskoo, että yhteisöpalvelu Facebook on ohimenevä villitys, kertoo uutistoimisto AP:n ja uutiskanava CNBC:n teettämä kysely.

Facebookin on määrä listautua pörssiin tällä viikolla. Mark Zuckerbergin kahdeksan vuotta sitten perustaman yhteisöpalvelun listautumisannista odotetaan it-alan kaikkien aikojen suurinta.

Facebookin osakkeen arvoksi on arvioitu noin 30 dollaria. Kyselyyn vastanneista kolmannes oli sitä mieltä, että arvo on sopiva, puolet piti osaketta ylihinnoiteltuna.

Vaikka osaketta pidetään kalliina, silti puolet vastanneista piti Facebookia hyvänä sijoituskohteena.

AP:n ja CNBC:n kyselystä käy myös ilmi, että vastanneista hieman alle puolet - eli 46 prosenttia - ennustaa Facebookille lyhyttä elinkaarta. Vastaavasti 43 prosenttia odottaa, että Facebook pysyy voimissaan. Etenkin nuorista amerikkalaisista yli puolet kirjautuu Facebookiin päivittäin, osa useammankin kerran.

Facebookin perustaja ja toimitusjohtaja Zuckerberg täytti maanantaina 28 vuotta. Viidennes amerikkalaisista ei tiedä, kuka hän on.

Vaikka suurin osa amerikkalaisista tietää Zuckerbergin, vain kolmannes sanoo saaneensa hänestä hyvän vaikutelman. Syynä tähän on ennen kaikkea Facebookin alati muuttuva suhtautuminen käyttäjien yksityisyyden suojaan.

AP:n ja CNBC:n kyselyyn vastasi toukokuun alussa noin 1 000 henkilöä kaikkialta Yhdysvalloista. Virhemarginaali on noin neljä prosenttia suuntaansa.

Yle lähettää dokumentin Facebook, Zuckerbergin maailmanvalloitus TV1:ssä maanantaina 11.6. kello 21.30.

Tuoreimmat aiheesta: Internet

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä