Kuljettajien suojaksi valvottuja parkkeja
Euroopan unionin lainvalvontaviraston Europolin mukaan kuljetusalalla tulee kiinnittää erityishuomiota rikollisen toiminnan ehkäisemiseksi. Kuljettajien suojaksi ehdotetaan valvottuja pysäköintitiloja.
Euroopan unionin lainvalvontaviraston Europolin mukaan kuljetusalalla tulee kiinnittää erityishuomiota rikollisen toiminnan ehkäisemiseksi. Myös liikkuvan poliisin mukaan kuljetusfirmojen kannattaa varautua ryöstöriskin kasvuun Suomessa.
- Meillä ei ole suljettuja rekkaparkkeja tietääkseni lainkaan tällä hetkellä. Kuljettaja joutuu viettämään lepoaikaansa suojattomassa lepopaikassa. Kyllä me olemme sellainen alue, jossa rikollisporukoilla mielenkiintoa varmaan riittää, Lavikkala ennakoi.
Kuljetusyritys DB Schenkerin toimitusjohtajan Göran Åbergin mukaan valvotut rekkaparkit voisivat olla hyvä idea.
- Jos niitä perustetaan, täytyy varmistaa, etteivät ne ole liian kalliita. Muuten liikennöisijät eivät tahdo maksaa niistä ja yöpyvät kuitenkin teiden varsilla.
Kuljetusalalla turvallisuutta on pyritty kohentamaan muun muassa ohjeistamalla kuljettajia entistä paremmin, vahvistamalla lastin suojausta ja lisäämällä autoihin kaasuvaroittimia. AKT:n työsuojelusihteerin Pasi Ritokosken mukaan myös kuljetusautojen gps-signaalin suojausta tulisi parantaa.
- Nyt kuka tahansa voi seurata, missä auto liikkuu, koska autoissa on kulunvalvontajärjestelmä, joka ei ole kovin hyvin suojattu.
Tuoreimmat aiheesta: Talous
Verottaja ei pääse käsiksi maahanmuuttajasiivoojiin
Siivousyhtiöt kannattavat varsin vaatimattomasti Suomessa - voittoprosentti on ollut keskimäärin 3 %. Talouden harmaana pulmana on, että ulkomaalaiset siivoojat jäävät vuokratyönantajan taakse pimentoon.
Aalto-yliopiston tutkimusjohtaja: 3D-tulostimissa valtava potentiaali
Teollisessa ja kaupallisessa käytössä 3D-tulostaminen on edelleen kansainvälisessä mittakaavassa pientä toimintaa, kertoo Aalto-yliopiston Jouni Partanen Aamu-tv:ssä. Käyttöä rajoittaa muun muassa tulostamisen hitaus.
Teknologiaosaajista on pidettävä kiinni talouskurimuksessakin
Työpaikkojen siirto Suomen rajojen ulkopuolelle ja Euroopan taantuma kurittavat suomalaisia teknologiayrityksiä.
MOT: Suomalaisilla keskeinen rooli TeliaSoneran Uzbekistan-jupakassa
Ruotsissa on meneillään laaja korruptiotutkinta, joka liittyy TeliaSoneran vuoden 2007 Uzbekistanin kauppoihin. Ruotsalaisen selvitysmiehen mukaan TeliaSoneran epäselvyydet juontuvat yrityksen suomalaisen osan, Soneran perinteestä, joka siirtyi yhtiöiden yhdistymisen myötä TeliaSoneraan.
Jollan mielessä muitakin mobiililaitteita
Suunta 400 euron esikoispuhelimesta on hienompiin ja kalliimpiin, vihjaa toimitusjohtaja Tomi Pienimäki.
Jättirekkoja koekäyttöön Lapissa
Lapin teille on tulossa jopa sata tonnia painavia jättirekkoja. Metsähallitus kokeilee yhdessä metsäyhtiöiden kanssa Ivalo-Rovaniemi -välillä puunkuljetuksia uudentyyppisellä kalustolla, joka mahdollistaa sadan tonnin kokonaispainon. Painon lisäksi myös ajoneuvoyhdistelmien pituus kasvaisi nykyisestä noin 25 metristä 30 metriin.
Saabin entiset johtajat pidätetty
Kolmea johtohenkilöä epäillään veropetoksista, kertovat Ruotsin tiedotusvälineet.
Nettijätti osti Tumblr-blogit kuljeksimasta
Yahoo-yhtiön hakukone on menettänyt merkitystään, mutta suosittu blogipalvelu tuo siihen uutta verta. Kauppahinta on Yahoon mukaan 850 miljoonaa euroa.
Hämeenlinnan kaupunkiliikenteessä heiluvat sotakirveet
Hämeenlinnan kaupunkiliikenteen liikennöitsijöiden välillä vallitsee sotatila. Taistelun sai aikaan Hämeenlinnan kaupungin kilpailutus, jossa kaupunkiliikennettä vuosia hallinneet yhtiöt hävisivät lähes kaikki linjat.
Suomi ja Viro nostivat kädet pystyyn - EU saa päättää kaasuterminaalin paikan
Suomen ja Viron neuvottelut satojen miljoonien eurojen arvoisen LNG-terminaalin sijaintipaikasta ovat päättyneet tuloksettomina. Terminaalista ovat käytännössä kisanneet läntisellä Uudellamaalla sijaitseva Inkoo ja Viron Paldiski. Suomi ja Viro jättävät kiistan EU-komission ratkaistavaksi.
