Talous |

Kullantuotanto tökkii Raahen kaivoksessa

Nordic Mines teki tammi-kesäkuussa tappiota lähes 70 miljoonaa kruunua. Kullantuotanto on alkuvuonna jäänyt 390 kiloon, kun kaivoksen tavoite on tuottaa kultaa yli 3000 kiloa vuodessa.

Raahen kultakaivoksen avolouhos
Kuva: Yle

Raahen kultakaivoksen tuotanto on jäänyt selvästi jälkeen tavoitteesta.

Kaivos tuotti viime kuussa vain 85 kiloa kultaa, kun tavoite olisi ollut 240 kiloa. Syynä tuotannon takkuamiseen ovat muun muassa tämän kevään vaikeudet kaivosvesien kanssa. Kaikkiaan alkuvuonna Laivan kaivoksesta on saatu 390 kilogrammaa kultaa.

Nordic Mines joutuikin järjestämään kesäkuussa lähes 250 miljoonan kruunun osakeannin paikkaamaan yhtiön maksukykyä. Yhtiö järjestää yli 40 miljoonan kruunun suunnatun osakeannin myös elokuussa.

Vielä maaliskuun osakeannissa Nordic Minesin osakkeen hinta oli 51 kruunua, elokuun osakeannissa osakkeen hinta oli laskenut vain kuuteen kruunuun osakkeelta.

Nordic Mines teki alkuvuonna raskaasti tappiota. Tammi-kesäkuun kokonaistulos oli yhtiön mukaan 66,9 miljoonaa kruunua tappiolla.

Tuotantohäiriöt ovat myös jatkuneet. Elokuun runsaat sateet aiheuttivat Laivan kaivoksessa ongelmia, kun sateet pakottivat keskeyttämään tuotannon neljän vuorokauden ajaksi.

Kaivosyhtiö Nordic Minesin tavoitteena on tuottaa kultaa parhaimmillaan yli 3000 kiloa vuodessa. Sillä määrällä Laivan kaivos olisi Euroopan suurimpia kullantuottaja.

Nordic Mines on jatkanut Laivan kaivoksen kayttöaika-arviota kahdella vuodella yhdeksään vuoteen. Yhtiö tekee parhaillaan myös uusia kairauksia Laivan kaivoksen lähialueilla ja myöhemmin syksyllä myös itärajan tuntumassa Tormuassa Suomussalmen pohjoispuolella.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä